Tämä on epätoivon, surun ja kiukun päivä. Vihaan kaikkia yltiöonnellisia päiviä, ja tämä päivä yrittää olla juuri sellainen. Love is in the air, kissanviikset.
Joskus on niitä päiviä, ettei koko päivästä löydä mitään hyvää. Niin tänäänkin. Töissä oli vaivautunutta, ja koittakaas itse pukea poikaa jonka ainoa päämäärä on päästä puraisemaan teitä käteen. Tekee kipiää, by the way.
Auton myin tänään varaosiksi, koko keula siirtynyt 10cm oikealle ja maksaa hunajaa korjata.
Minulla on järkyttävä läheisyyden kaipuu. Tuntuu, että itsellä olisi niin paljon annettavaa toiselle ihmiselle, mutta kun ei vain ole sitä ihmistä. Ei ketään, joka ottaisi rakkauden, suudelmat ja vaikka kiukunpuuskatkin vastaan. Ja ennenkaikkea, ei ketään jonka kainaloon kömpiä tai jonka hiuksia silittää.
Lisäksi yltiöonnellisuuden perikuva, ystävänpäivä, on saanut minut jälleen muistelemaan. Haikeana jälleen. Et lue tätä, mutta kiitos kaikesta. Vierailen jonain iltana taas, ja kerron kaiken.