Ai että minua kiukutti tänään. Miten ihmiset osaa olla kaksinaamaisia urpoja? Ja kun kunnon pätemisentarve yhdistetään edellisiin, on soppa valmis.
X sai tänään epilepsiakohtauksen. Huomasin asian ja sanoin työkavereille, että X:llä on kohtaus, ja että soitan Y:lle niinkuin on sovittu tilanteessa toimittavan.
Selkeitä oireita oli kaksi, toinen niin silmiinpistävä että vain umpisokea voisi olla huomaamatta. Reagointikin oli selvästi alentunut. Työkaveri tuli sitten katsomaan ja totesi että ”Jaa, onko näin”. Lässytteli X:lle ja sanoin jälleen soittavani, koska yksi oire on ihan selvä.
Kommenttina sain takaisin, että ”Ei tämä nyt voi olla, X hymyilikin minulle”. Jep jep. Selitykseksi käytökselle työkaveri antoi sen, että X oli vain kakannut housuunsa, ja kaikki oli siitä kiinni. Hetken päästä hän kertoo, että ei tässä nyt kaikki ole ihan kohdallaan, tämä X ei nyt ole ihan oma itsensä. Puhelimessa kun olin, niin totesin työkaverille vain että no ei varmasti olekaan, kun on kohtaus menossa.
Kaksikymmentä minuuttia myöhemmin samainen työkaveri (joka siis oli sitä mieltä ettei kohtausta ole) selitti Y:lle, kuinka ”ihmetteli X:n outoa käytöstä ja sitä ja tätä ja tota oiretta, ja kuinka kohtauksen oireet alkaneet ja diipadaapa”. Tästä kymmenen minuuttia myöhemmin hän oli jo tehnyt vaikka mitä diagnooseja siitä, kuinka kohtaus syntyi, koska se alkoi, kuka sen huomasi ja kauanko sitä oli jatkunut jne jne… Ja kaikki ”diagnoosit” sellaisia, ettei X:n sairashistorian mukaan pidä todellakaan paikkaansa.
Ja sen jälkeen koko systeemi haukuttiin ja lopputulos oli se, että hän on fiksu ja systeemi persiistä. Voi elämän kevät.
Mutta muihin aiheisiin.
Viime yönä tuli taas valvottua inanan kanssa. Tänään illalla puolentoista tunnin päikärit, ja niiden takia siis olen edelleen hereillä xP Mutta juu, alkaa systeemit inanan suhteen hiukkasen selvitä. Kummaksuttaa edelleen, mutta ainahan minua. Kai.
Sikäli kummallinen olotila, että olen raakasti ihastunut. Edellisestä seurustelusuhteesta on puolitoista vuotta aikaa ja ajalle sen loppumisesta nykyhetkeen mahtuu ainoastaan enemmän tai vähemmän vakinaisia panoja. On niitä panoja, joilla on ollut minulle minimaalinen merkitys, ja niitä, joiden merkityksellisyys on jopa oikeastaan miinuksen puolella. Suurensuuria ihastuksia ei ole ollut. Kiinnostusta erinäisiin ihmisiin on toki ollut, mutta ei ihastuksia. Siksikin nyt on hassu olo.
Tapahtui myös asia, joka itseasiassa pelotti minua aivan järjettömästi. Menneisyys tuli ilmi, tai itseasiassa toin sen ilmi. Pelkäsin ihan hemmetisti että millailla se inanaan vaikuttaa, tahi että onko sillä mitään vaikutusta.
Juteltiin inanan kanssa jotain murkkuiästä ja siitä, kuinka on tullut ryypättyä ja mokailtua ja niin päin pois. Inana meni ja kysyi, että mikas on ollut minun pahin mokani. No, minut tuntevat tietävät mihin elämäni ajanjaksoon vastaus liittyy. Ne jotka eivät tunne minua…. Heidän ei edes tarvitse vastausta tietää.
Mutta jokatapauksessa…. Inanan kanssa on yllättävän helppo jutella. Ja olla muutoinkin. Siksi sen lempinimi pääni sisässä onkin inana.