Runoilua parvekkeella.

Unirytmini on jälleen kääntynyt ympäri. Valvon öisin ja nukun päivisin. Minä pidän tästä rytmistä, mutta ikävä kyllä se on yhteiskunnan paheksuma tapa elää.

Öisin on niin kaunista. Jopa kesäöinä, vaikkei tulekaan kunnolla pimeää. Nytkin istuin puoli yötä parvekkeella miettien syntyjä syviä ja kirjoittaen runoja. Ja luonnollisesti tupakoiden, se kuuluu osana näihin nautinnollisiin hetkiin. Vaikka lopettaisinkin, on äärimmäisen vaikea kuvitella runoilua ilman tupakkaa.

Päk tu partsi, sii ja!