Tenava heräälöö jonku 5-6 kertaa yäs ja alakaa ny pikkuhilijaa jo väsyttää. No, tuumasin sitte, notta koitetaas unikoulua. No.. huusi sitte illan (lue:yhestätoista kahteentoista) sängys ja minä viäres silittelin ja hyssyttelin. Ja syrän ihan karrella. Emmä tajuu mite mä pystyyn sitä kuunnella. Nukahti se sitte viimeen ja seuraavan kerran heräs joskus viiren aikoohin. Eli aika hyvin.
Mutta ei musta oo enää siihen. Antaa sen ny viälä vaa valavottaa. Ainaki kuukauren kanks. Kyllä mä sen verra viälä jaksan. Ei sen tartte alakaa yksikseen huutaha tuala sängys -ei soo mitään lapsen elämää.
Se vaa tosiaa jännittää, ku vajaa kolomen kuukauren päästä alakaa tyäät. Kuinka sitte jaksaa. Pitää vaa toivoa, notta tää ittestänsä asettuu ja alakaa nukkua. Ehkä sitte myähemmin vois harrkita tota unikoulua. Pyytää vaikka jotakuta muuta tekemhä se. Niiton mm.mml:n järjestämänä. Nopeestihan se tehoaa, paris-kolomes yääs pitääs syntyä tulosta. Mutta on se liian rankkaa viälä toistaaseksi..
Iskä ei tajunnu koko unikoulun ireaa ei sitte alakuunkaa.. Onneks se tuli kotia vasta siinä vaihees ku pahin huuto oli jo ohitte ja melekeen jo tenava unes.. Eihän nää yät eres sille oo nii rankkoja -sen ei tartte kävellä poika sylis ympäri makuuhuanetta yällä silimät ristis ja toivoa notta se nukahtaas.. Eikä sen tartte eres nousta. Kylykiään ku kääntää ja laittaa tyynyn korville -sen se teköö. Voi ristus ku risoo välillä.
Hyvä miäs soon, ei siinä mitää. Mutta risoo välillä tällääne. Toisaalta ketä tahansa risoos tällääsen valavomisen jäläkeen… No, eiköhän tää tästä vähä rauhootu taas.
*ottakaa lukijat kaffia tästä*