”[I]Love, men speak conveniently of love when it serves their purpose, and when it doesn’t, it is a burden to them.[/I]”
– Lady Marian elokuvassa Robin Hood – Prince of Thieves
Tuo lause painui aikanaan mieleeni kun joskus hiukan reilu kymmenvuotiaana kyseisen elokuvan ensimmäisen kerran näin. Elokuvasta pidin paljonkin, ainakin siihen aikaan. En ole sitä aikoihin kyllä nähnytkään, mutta lause on pysynyt ikuisesti päässäni.
Sitä aikaa kun kyseisen elokuvan tapahtumat todellisuudessa tapahtuivat, (jos nyt edes ovat tapahtuneet, koska koko juttuhan on kuitenkin melko pitkälle legendaa), niin sukupuolten väliset roolit olivat melkolailla erilaisia kuin tänä päivänä.
Itsehän olen jo pitkään sanonut, että ei pidä puhua mistään sukupuolten välisistä eroista jos ei sitten puhuta vain ihan puhtaasti fyysisistä eroista. Toki ajatusmaailmassakin on omat eroavaisuutensa tietenkin, mutta noin ylipäätään yleistäminen sukupuoleen vetoamalla on yksi asia, mikä saa minut todella vihaiseksi tai ainakin sillä saa hetkellisesti pääni kiehumaan melko totaalisesti.
Siksipä nyt vain sanon tuosta lauseesta, mikä päähäni on niin pitkäksi aikaa jäänyt kummittelemaan, että se pätee kyllä tänä päivänä ihan molempiin sukupuoliin. No, muuta sitten ei tarvitsekaan sanoa, mä taidan poistua pilaamasta ilmaa ja taidan kyllä varmaan pitäytyä poissa vähän enemmänkin, koska se taitaa olla ainoa järkevä vaihtoehto.
Jos olisin todellinen ilonpilaaja, niin sanoisin tähän nyt erään vanhan vertauskuvan jolla kuvailtiin aikanaan Muhammad Alia eli se jo legendaarinen lause ”Moves like a butterfly, stings like a bee.” Koskeeko se nyt naisia? Ei kun kyllä sekin koskee ihan molempia sukupuolia, edelleen.
Joo, ihminen voisi käyttää järkeään, mutta koska päällimmäinen ohjain on aina se tunne niin järki ei vain seuraa perässä ja siksipä käytös ei ole aina sitä mitä pitää ja senhän tämä blogimerkintänikin osoittaa nyt. Kukaan tästä tuskin mitään ymmärtää ja tosiaan parempi niin. Mä en nyt vain taida jaksaa tätä tämän enempää joten vain totean tosiaan, että kaitpa tämä tästä. Ketään kun en ole lopulta tarkoituksellisesti yrittänyt ikinä loukata. Ei minusta pahansuopaa saa kyllä tekemälläkään joskin toki joskus olenkin ollut ilkeäkin, mutta niihin on kyllä sitten ollut syynsä. No nyt kait ei ole ja siksipä vähän harmittaakin.
Elämä olisi vain niin pirun paljon helpompaa kun ei kokisi ihan sitä kaikkea, mitä kokee vaikka toisaalta enpä kait minäkään sitten olisi niiden kokemusteni summaa, mitä nyt olen jos en olisi kokemuksiani elänyt. Eli onko sittenkin parempi näin? No ainakin nyt tuntuu siltä, että olisi parempi jotenkin toisin. Ihan miten vain, mutta ei näin.
Niin ja jos nyt lisätään vielä se, että on se vain jotenkin niin hassua, että tuntuu kuin olisin palannut nyt päätepisteeseen ja se vei aika tarkalleen vuoden. Melko tarkkaan vuosi sitten ajatukseni olivat hyvin samankaltaiset. Ainoa ero taitaa olla se, että tiedän, että osaan suhtautua nyt jollain tapaa järkevämmin kuitenkin. Ehkä se on vain sitäkin, että olen ehkä vähän viisaampi. Sen viisauden kun vielä osaisi pukea sanoiksikin eikä käyttäytyisi kuin pahainen kakara. Kolmenlaisia tuntoja, ikävää, surua ja katkeruutta. Sopivasti kaikkia sekaisin joskin tosiaan osaan nyt käsitellä ne paremmin kuin vaikka vuosi sitten.
Miksi mä nyt halusin tämän vielä sanoa varsinkin kun tästä tekstistä tuski kukaan mitään käsittää? No, kuten joskus todettua, eipä tätä kait kirjoitakaan juurikaan kuin itselleen. Mua vaan nyt harmittaa niin pirusti ja lopulta se on kyllä nyt hyvä juttu, koska mä tiedän silloin aina, että jotain pitää korjata. Ja nyt itseasiassa tiedän senkin, että mitä. Se nyt taitaa vain viedä aikansa. No, se siitä.