….

Vapaapäivä ja mitähän sitä duunaisi. Suunnitelmia oli, mutta ne nyt ehkä sitten kuitenkin vähän muuttuivat. No, katsellaan.

Mulla oli vielä myöhään eilen illalla vaikka mitä painavaa asiaa mielessä, mitä ajattelin tänne rustailla tänään, mutta nyt on pää ihan tyhjä. Ei mikään ihme, jos joku toimittajaraukka tekisi itsemurhan työpaineiden alla, kun pitäisi väsätä jotain shaissea ja mitään ei vain tunnu irtoavan. Voi niitä poloisia.

No, senpä johdosta sitten päätin kirjoittaa runon, kun kerta mitään asiallista ei tosiaan lohkea, no ainakaan vielä tähän aikaan aamusta.

Mitä jos ei riitäkään,
ei toisen sielulle, eikä edes omallekaan,
kun tilaa on niin vähän.
Tilaa itsessä.

Aika kuluttaa meitä,
niin sisältä kuin ulkoakin,
Toiset kuluvat nopeammin kuin toiset,
toiset eivät kulu lainkaan.

Mutta lopulta nekin kuluvat,
ruumis kuluu aina.
Ajatus on ikuista,
jos vain antaa sen olla.

Toiset ajatukset ovat hyviä,
toiset pahoja.
Vai ovatko ne sittenkin ne ihmiset,
mitkä ovat hyviä taikka pahoja.

Sitä kait toivoisi,
että ne ihmiset.
Ajatukset kun ovat ikuisia, jos niiden antaa olla.
Ihmiset eivät.

Silloin hyvyys säilyy,
vaikka meitä ei enää olisi.
Ja se kait on lohdullista,
ainakin ajatuksena.

Ironista.

Jos vain tekisi sitä tilaa itseensä,
mutta pitäisi nähdä vaivaa.
Jos ei oman,
niin sen toisen sielun vuoksi.

Pitää aloittaa joskus.
Koska vaikka ihminen kuluu,
sisältä,
ei se tee sinne lisää tilaa.

—————-

Hyvää huomenta vaan kaikille.