Tulee puoliyö ja päivä vaihtuu seuraavaan. Tänään oli 30. syyskuuta ja tuli tasan puoli vuotta Hugon kuolemasta. Siihen on alkanut pikkuhiljaa tottua, ettei jätkään kompastele pimeällä käytävällä kun kävelee yöllä vessaan. Se laiskiainen kun nimittäin ei väistänyt. Pari kertaa en meinannut päästä kämppään sisälle ja naapureilla oli varmaankin ihmettelemistä, että mitä mä oikein meuhkaan rappukäytävässä, kun mä yritin suostutella sitä nousemaan ylös ulko-oven edestä. Mä en tänään käynyt sen haudalla, kun auto oli toisaalla käytössä. Menen varmaan ensi viikolla tai viimeistään ensi viikonloppuna tsekkaamaan, miten se pärjäilee. On varmasti jonkun mielestä tosi hassua, että mua kiinnostaa mun koiran haudassa lepääminen enemmän kuin yhdenkään kuolleen sukulaisen. No, koiran mä valitsin, sukulaisia en, hyvin simppeliä, no offence.
