Alkuviikosta ne taas tulivat. Köyhien kyltymättömän sosiaalipornon tarpeen. Verotiedot nimittäin.
Toki mediakin niistä elää, koska ilman yleisöä, ei olisi mediaakaan. Iltapäivälehdet paikkaavat kerran vuoteen mahdollista huonoa uutisviikkoaan hekumoimalla noilla rikkaiden ja kuuluisien tulojen paljastelulla ja kateelliset tai muuten vain uteliaat niitä sitten ahkerasti syynäävät.
En ole koskaan jaksanut kiinnostua siitä, mitä kukakin julkisuudessa paistatteleva henkilö tienaa, koska käytännössä jokaisesta julkisuuden henkilöstä tiedetään, mitä hän ainakin noin osapuilleen on ansaittujen eurojensa eteen tehnyt.
Tämä tietysti osittain johtunee siitä yksinkertaisesta seikasta, että erinäisten julkkisten asiat harvemmin minua muulloinkaan kiinnostavat. Seiska ja muut roskalehdet ovat maassamme melkoisen myytyä tavaraa, mutta ainakaan itse en kuulu siihen ihmisryhmään, joka niitä tilaisi tai edes lukisi. Mutta verotietojen julkistamisen puolesta kuitenkin olen aina ollut. Miksi ihmeessä?
Yleisesti tunnutaan miellettävä maassamme verotietojen julkaisu puhtaaksi median tarpeeksi mässäillä noiden tunnettujen ihmisten yksityiselämällä, mikä on sikäli harmillista, koska verotietojen julkisuudella on myös olemassa yhteiskunnallinen funktio.
Sen funktion myötä on käsitys verotietojen julkistamisen perustarpeestakin melkoisen vääristynyt. Sillä kun ei ole mitään tekemistä kateellisuuden tai sosiaalipornon kanssa. Läpinäkyvyys on yhteiskunnassa tärkeää ja juuri sitä sillä pyritään edesauttamaan.
Jos maassamme monet ihmiset tienaavat valtavia tuloja vuodessa, on aina parempi asia, jos niiden tulojen alkuperäkin on tiedossa. Tietenkään noista nyt julkistetuista tiedoista ei selviä kuin se, onko henkilö ansainnut ansio- vai pääomatuloja ja miten paljon. Mutta mitään muutahan niistä ei tarvitsekaan selvitä.
Minusta ainakin kansalaisena tuntuu mukavalta, että sellainen henkilö, joka on rahansa tienannut tuomalla amfetamiinia Virosta, ei saa tulojaan tuolle listalle. Luulisi sen lämmittävän jonkin muunkin ihmisen mieltä. Mutta melko montaa ihmistä enemmän tuntuu lämmittävän vain glögilasi kädessä ja se iltapäivälehti toisessa, kun taas kerran on rikkaiden tulot syynättävissä.
Mutta jos niin kerta on tarkoitus tapahtua, tapahtukoot sitten niin. Onhan yhteiskunnassamme paljon pahempiakin lieveilmiöitä, jotka juontuvat alun perin hyvistä toimintamalleista. Tämän todettuani voinkin mainita toisesta paljon merkittävämmästä seikasta, joka samaan aiheeseen liittyy.
Sen verran uutisotsikoissa silmiini kyseiset tiedot kuitenkin pistivät, että huomasin Jorma Ollilan olleen, ties monennenko kerran, eniten ansiotuloja tienannut henkilö maassamme. Miehen tulot olivat reilut yhdeksän miljoonaa euroa. Mies siis tienasi vuoden jokaisena kuukautena noin 800 tuhatta euroa. Karkeasti laskettuna se tekee noin 40 tuhatta euroa jokaiselle arkipäivälle. Se on selkeästi enemmän kuin mitä keskimääräinen palkansaaja ansaitsee vuodessa.
Voidaan aina pohtia sitä, miten jonkin yhden ihmisen työpanos voisi olla niin vahva, että tuollainen ansiotulotaso on nimensä mukaisesti ansaittua, mutta lopulta se ei ole minun eikä kenenkään muun päätettävissä, koska palkka on neuvottelukysymys ja kun maksajana toimii yksityinen taho, ei kellään luulisi olevan asiaan nokan koputtamista. Eikä siis olekaan.
Merkittävin seikka tässä tilanteessa on kuitenkin se, että Ollila maksoi ansiotuloistaan veroa liki 50 prosenttia. Siis miltei viisi miljoonaa euroa kilahti miehen tuloista suoraan veronmaksajien kassaan. Mies on vuosien myötä maksanut yhteiskunnalle veroina pitkälle yli viisi kymmentä miljoonaa euroa ja voiko keneltäkään yksittäiseltä kansalaiselta vaatia ainakaan enempää?
Kuitenkin on monia paljon enemmän Ollilaa ansainneita henkilöitä maassamme, joiden verotuksen taso oli parisenkymmentä prosenttiyksikköä matalampi. He kun maksoivat suurimman osan tuloistaan pääomatulona. Onko se nyt sitten reilua? Heidän kannaltaan se tietysti on fiksua.
Niin, verotus on asia, joka pysyy taatusti kestoaiheena moraalisessa keskustelussa