On viestien määrä ja siihen se nyt sitten jää. Ainakin joksikin aikaa. Kuinka pitkäksi aikaa, en osaa sanoa. Mutta tosi on, että cityn keskustelufoorumilla roikkuminen on tuonut elämään asioita, mutta myöskin vienyt enkä nyt puhu pelkästä irl-elämän katoamisesta.
Se nyt on vain niin, että juuri tällä hetkellä tuolla roikkuminen on liian vaikeaa minulle, vaikka kuinka olen joskus toitottanut omaa henkistä voimaani sen suhteen, että tarvittaessa mikään ei tunnu miltään. Tuntuu se.
Voi olla, että jos joskus johonkin tulee aivan väkinäinen tarve sanoa jotain painavaa, niin sitten sanon. Kuitenkin keskusteluissa oleminen on nyt ohi. Ja kuten sanottu, määrittelemättömän ajan. Lopullisesti? Tuskin, vaikka toisaalta ei sekään olisi elämän huonoin ratkaisu. Aika näyttää. Veikkaan, että moinen päätös ei tekisi ihan kaikille siellä nyt pyöriville myöskään huonoa. Tätä nyt en kohdenna keneenkään vaan jokainen voi itse miettiä, miten aikansa käyttää.
Vastaisuudessa cityn aktiivisuuteni tulee jäämään tämän blogin kirjoittamiseen, jonka jo miltei kokonaan deletoin syystä jolla nyt ei toki enää ole mitään väliä, mutta en ole harmissani. Muistot pysyvät päässäkin ilman mitään päiväkirjoja. Koska jokainen joka ihan ajatuksella ajattelee, niin muisto, joka ei pysy päässä ilman päiväkirjaa, ei ole mikään oikea muisto.
Kaverilistani on ja pysyy ja ne, ketkä minun kanssani viikoittain juttelevat ja ovat nytkin puhuneet asioista kanssani toivon, että tulevat puhumaan jatkossakin. En minä teitä mihinkään ole jättämässä. Kiitos teille.
Ja raja hiljaisuudelle on vähintään sitten siinä, että hiustenleikkuukone on ja pysyy naulassa. Katsotaan, että joko sanainen arkku aukeisi vaikka silloin kun tuossa kallon päällä on jonkin pituinen letti. Kuinka pitkä, aika näyttää.
Keskustelupuolelta over and out.