Kiva päivä oli tuohon iltaan asti. No ei vieläkään järin huono, mutta vähän vain ottaa päähän, kun ei osaa hillitä itseään tietyissä seikoissa. Vaikka toisaalta voisi sanoa, että siinä suhteessa, missä en itseäni hillinnyt, ei kenenkään terveen ihmisen pitäisikään. Näin varmasti onkin, mutta lähinnä se epämieluisa lopputulos vain joskus saattaa sitten aiheuttaa, ei ärtymystä, mutta tietynlaista päänvaivaa kuitenkin. Aivan kuin kaiken pitäisi olla niin puhtoista ja asioiden mennä jotenkin jouhevasti, joka ikinen kerta. Kun eivät ne kuitenkaan mene.
No, se siitä. Illan positiivisin asia oli se, että salin vaaka näytti ensimmäistä kertaa yli 85:n lukemaa, tarkalleen ottaen 85,7 kiloa! No, toki se oli iltapaino ja vieläpä tilanteessa, jossa olen muutaman viime päivän aikana syönyt ihan ”hyvin”, mutta silti, sen maagisen rajan yli mentiin kuin mentiinkin vihdoin ja viimein. Minä kun siis – jos joku ei sitä vielä mukamas tiennyt – olen ollut ”lihotuskuurilla” viime syksystä asti. Toki tuo paino tuosta putoaa nopeasti jonnekin 83:n tietämille, kun vain pari kolme päivää syö fiksummin. Mutta tavallaan tuo lukema vain nostattaa mielialaa.
Se siitäkin ja palatakseni tuohon ensimmäiseen aiheeseen, niin osansa on myöskin edellisen blogimerkintäni teemalla. Ehkä minun pitäisi vain hankkia se oikea elämä. Tai siis sitähän minä koko ajan tässä yritän tehdäkin, paradoksaalista. Perkele. Minua kai nyt vähän vain harmittaa. Mikä on muuten sinänsä melko kummallista, kun ajattelee sitä, millä tolalla asiani noin muutoin tämän erään seikan suhteen ovat. Johtopäätös: on olemassa naisia, jotka saavat minulta jalat alta. Näinköhän kukaan tajusi, mistä tässä oli kyse. Toivottavasti ei.