Käytiin tuossa auringon painuttua maillensa, Colaba Causewayn käytännössä miltei ainoassa säällisessä ravintolassa syömässä. Paikka oli täynnä länkkäreitä sekä japanilaisia. Aamulla mentiin samalle Mumbain ”Oxford Streetille” tekemään ostoksia, mutta eihän siellä mikään paikka edes ollut auki vielä yhdeksän aikoihin.
Facebookissa minulla on muutama kuva kyseisen kadun näkymistä ja uskokoon ken tahtoo, niin tämä kuusitoistamiljoonainen kaupunki on aivan kauttaaltaan saman näköinen. Sitä olisi voinut kuvitella, että jos kaupungissa on myöskin paljon rahaa ja liike-elämän eliittiä, niin jostain täältä löytyisi kolkka, jossa on siistiä ja ns. länsimaista ympäristöä? Paskan marjat. Colaballa kävellessämme meinasin astua isoon könttiin lehmänpaskaa. Siis sillä ”Oxford Streetilla”, jos joku on Lontoossa moisella käynyt, niin tämä on Mumbain vastaava.
Huomenna puolen päivän aikaan lähtisi lento Delhiin. Aikataulut noiden junien lähtöjen suhteen olivat niin huonot, että päätimme buukata lennot. Hintaa tuli vajaa kuusikymppiä. Hotelli on vielä vähän vaiheessa. Hassua muuten, että tämän hotellin wlan piti olla 24 tuntia käytössä maksamallamme hinnalla, mutta nyt mennään jo pitkälle yli kolmenkymmenen tunnin.
Hiostava ilmasto ja hiostavaa jengiä kadut pullollaan. Tähän tosin tottuu yllättävän helposti, kuten tämän kaupungin kaoottiseen liikenteeseenkin. Videokameralla on tallessa kasa materiaalia niin taksin kyydistä kuin myöskin seikkailuista liikenteen seassa jalankulkijana. Kamera kourassa ylitin tietä, kun autoja puski molemmin puolin ja siinä sitten seisoin keskellä katua ja toivoin, ettei kukaan aja yli.
Mumbain kaupungin rakennukset ovat kaikki jostain viime vuosisadan alkupuolelta tai sitten 1800-luvulta. Muutamia kolonialistisen aikakauden upeita puljuja on vielä melko hyvässä kunnossa, koska niitä asuttavat viranomaiset, kuten poliisit ja vastaavat. Muuten kaikki on niin ränsistynyttä, että on vaikea ymmärtää, miksei noille taloille ole tehty mitään.
Ostin Colabalta viinakaupasta pullon portviiniä ja neljä pulloa olutta, joita tässä nyt siemailemme. Maksoin tietysti ylihintaa, koska en vieläkään tajunnut tsekata MRP:tä eli Maximun Retail Pricea, joka lukee pullon etiketissä pienellä. Sama on tupakka-askeissa ja vesi- sekä limsapulloissa. Jos myyjä huutaa ylihintaa, katsoo maksimihinnan paketista ja sanoo, että tuo on hinta.
Ensimmäisenä päivänä mietin, että mihin helvettiin sitä on tultu, mutta kyllä tähän yllättävänkin hyvin tottuu. Kuumuuteen ei ehkä vielä totu, mutta elämän menoon kylläkin. Siis onhan tämä aivan täydellinen kehitysmaa, ei siitä pääse mihinkään.