[B]Babel[/B], Ohjaus: Alejandro González Iñárritu
Lyhykäisyydessään elokuva kertoo kolmesta eri tarinasta, jotka koskettavat neljää eri perhettä ja siitä, että ei ihmisten kärsimys ole niin järin erilaista, olivat olosuhteet sitten minkälaiset tahansa. Amerikkalainen pariskunta Marokossa lomalla, heidän lapsensa kotona ja japanilaisen kuuron tytön paha olo ja näihin kaikkiin sitten liittyy omat ongelmansa ja traagisuutensa. Ja kaikki tarinat sitten myöskin tavallaan linkittyvät toisiinsa.
Elokuva toi itselleni ensimmäisenä mieleen Soderberghin Trafficin. Näissä kahdessa elokuvassa on tiettyä samankaltaisuutta. Toki erilaisia elokuvia tietyiltä osin ovat, mutta tyyli, millä elokuvat on tehty ja tarinankerronta ovat melkoisen samankaltaisia. Ja vaikka elokuvassa on useampi kerrottava juoni, kulkevat ne limittäin melko sujuvasti ja missään vaiheessa ei tarina jää junnaamaan paikalleen. Asiat etenevät sopivalla tahdilla, mutta myöskin tunnelmaa ehditään luomaan joka on kyllä tässä elokuvassa melko tärkeää. Koko elokuvan viehätys kun rakentuu tunnelman pohjalle, joka kieltämättä paikka paikoin on melko ahdistava.
Ja vaikka elokuva kertookin universaalista humaaniudesta, sen puutteesta ja vain ylipäätään siitä, että ihmiset ovat aivan yhtä heikkoja joka puolella tätä palloa, niin jotain lievää sarkastisuuttakin tunsin löytäväni jostain paikoin. Erinomainen elokuva.
4/5