Perjantaina kävin tyhjentämässä tiliäni ja täyttämässä jääkaappiani oikein huolella. Ruoka on niin ihanan kallista nykyään. Tai kallista ja kallista, mutta kyllä meikäläisellä ainakin menee kohtalainen siivu kuukausittaisesta rahavirrasta puhtaasti ravinnonhankintaan.
Samalla kertaa hankin vielä kaiken sen ruokavuoren lisäksi yhden säkin Fastin heraproteiinia ja yhden samanmoisen Fastin massanlisääjää.
Nythän on nimittäin niin, että allekirjoittaneen aineenvaihdunta on sillä tasolla arjessa, että tuo paino ei meinaa nousta, vaikka mitä suuhunsa työntäisi. Tai no, tokihan se nousisi, jos ostaisin muovikassillisen suklaata ja muuta vastaavaa, mutta kun se nyt ei aivan ole se massan saamisen idea, kuten jokainen ymmärtää.
Terveellisesti ja vaikkakin varsin proteiinipitoisesti syömällä ei tuo paino meinaa nousta millään. Senpä vuoksi päätin kokeilla, onko noista miksatuista mömmöistä mihinkään. Proteiinia se sisältää reilun 30 prosenttia ja loput lähinnä hiilareita ja kuitua. Nyt sitten syön kuin eläin ja siinä sivussa vielä silpaisen pari puolen litran mukillista yhdistettyä juomaa molemmista säkeistä. Maku on hyvä, ovat kyllä kehittyneet sillä puolella viime vuosina.
Sunnuntaina vaaka näytti salilla sen 82 kiloa ja jollain tapaa tuntuu vain niin kummalta, että olen tosiaankin joskus nelisen vuotta sitten painanut parhaimmillani liki 94. Toki tuolloin kropassa oli enemmän rasvaa, mutta kuitenkaan ei, suhteessa nykytilanteeseen, pelkästään.
Enkä minä sinänsä mitään järjetöntä painon nousua tahdokaan, mutta tietyllä tapaa motivaatio treenata olisi aina parempi, jos ylipäänsä jotain tapahtuisi. Nyt tuo paino on jauhanut paikallaan jo puolisen vuotta, ellei pidempäänkin. Siis tietystihän tiedostan sen muutoksen, mitä kropassani on tapahtunut viimeisen 1,5 vuoden sisällä siitä lähtien, kun taas ryhdyin todella kurinalaisesti treenaamaan. Ja olenhan kyllä tyytyväinen, mutta silti, nyt kaivataan jotain vähän lisää ja lopulta ainoa mahdollinen vaihtoehto olikin sitten vihdoin ja viimein turvautua pelkkien vihreiden pussien lisäksi myöskin niihin punaisiin.
Ehkä asia on sitten niin, että olen vannonut vain liiaksi puhtaan proteiinitankkauksen nimiin ja jättänyt hiilihydraatit liian vähälle. Ei kyse ole koskaan ollut siitä, ettenkö ymmärtäisi hiilareiden tarpeen palautumisen suhteen ja niin edelleen. En vain koskaan aiemmin ajatellut, että niitä tarvitsisi tankata normiruoan päälle yhtään ylimääräistä. Ehkä niin kuitenkin on!
Vallitsevassa tilanteessa, jossa rahareikiä on enemmän kuin tarpeeksi, saankin elää varsin köyhästi tulevat kolme viikkoa. No, toisaalta se sopii kyllä paremmin kuin nyrkki silmään. Eipä oikeastaan tule edes mietittyä muuta kuin töissä käymistä ja treenaamista. Sietorajansa kaikella ja todennäköisesti, kunhan saan likviditeettiongelman pois alta, menen ja vedän perseet. Mutta ehkä minä sitten vihdoin olen sen jo ansainnutkin.