Taas on saanut lukea keskusteluissa mielenkiintoista tekstiä. On aloitettu ketju sellaisellekin aiheelle, kuin yhteisölle, jossa naiset voivat keskenään puida deittiensä huonoja ominaisuuksia ajatuksena, että muut naiset voisivat täten välttyä kokemasta samoja sudenkuoppia. Kätevää eikö totta?
Ja tokihan miesten tässä vaiheessa pitäisi vain hymyillä. Toisin sanoen pistää kommenttinsa perään jonkin sortin hymiö, niinhän kyseisestä aiheesta kirjoittavat naisetkin tekevät, kun ensin ovat kirjoittaneet aiheeseen, että nyt voi sitten omassa yhteisössään kertoa, kellä oli liian pieni pippeli ja kuka haisi pahalle ja kenen kanssa ei vain tullut juttuun.
Ainoa seikka, joka tässä toki hieman ehkä kummeksuttaa, on se vähäpätöinen seikka, että panevatko naiset aina deittiensä kanssa, koska mistä he muutoin tietäisivät, minkä kokoinen pippeli kelläkin miehellä on? Hajuhan on toki hyvin helposti todennettavissa, jos ei sitä sitten tahdota tuoksuksi jopa kutsua. Jutun juuresta ja keskustelun sujuvuudestakin voi tietenkin antaa oman arvionsa, mutta se kun sattumoisin on melko subjektiivinen asia. Se, mistä joku muu ei pidä, voi jonkun toisen mielestä olla vallan viehättävää. Huumorintajuja kun on melkoisen monenlaisia ja henkilökemia asia, jota ei voi tietää toisten kertoman mukaan sitten millään. Mutta entä ne hymiöt sitten? Tämänkin kappaleen ensimmäisen lauseen jälkeen olisi kaiketi pitänyt laittaa hymiö, niin minua ei nyt heti alkuunsa ymmärrettäisi tosikoksi.
Jos minä nyt sanoisin, että perustaisin ketjun, jossa miehet voivat keskenään puida vaikkapa sellaisia seikkoja, kuin naisten ylipaino, selluliitin määrä, huono luonteenlaatu, seksuaalinen rajoittuneisuus, joustamattomuus ja muu kaikenlainen mäkätys ja mökötys, niin minähän olisin heti seksistinen sovinistipaska, eikö totta? Mutta entä jos laitan perään jonkin veikeän hymiön? Olisinko silloin vain humoristi ja ns. ”jolly good lad”?
Ehkä olisin, tai sitten en, koska nykypäivänä, miessukupuolen vuosisataisen dominanssin jälkeen, ollaan ilmeisesti tultu tilanteeseen, jossa naisilla on oikeus ja miehillä ei. Tai pikemminkin tuntuu siltä, että enemmän kuin oikeus, on se jonkinlainen ehdoton velvollisuus. Meinaan lähinnä sitä, että naisilla tuntuu olevan tänä päivänä jokin pakottava tarve pyrkiä tuomaan esille jonkin sorttinen dominoiva karaktääri, vaikkei sitä todellisuudessa edes olisikaan. Toki sitä joillakin on, mutta ei kaikilla, kuten ei ole kaikilla miehilläkään. Tuntuu ilmeisen vaikealta joskus massojen mittakaavassa ymmärtää, että peruskäsitteinä miestä ja naista ei ole olemassakaan, jos katsotaan vain määrääviä luonteenpiirteitä. Ei sinänsä, onhan tämä miesten maailma edelleen ja tietysti nyt tässä kohtaa tekstiä pitäisi asiaa painottaa jollakin megalomaanisella hymiöllä. Tokihan mies ja nainen fyysisesti erottuvat toisistaan ja hyvä niin. Mutta mitä sellaisia henkisiä ominaisuuksia on lopulta olemassa, joista voisi sanoa, että ne ovat ehdottomasti naisten ominaisuuksia ja jotkut muut täysin selvästi miesten ominaisuuksia?
Minusta on joskus ihan kiva heittää seksistisiä vitsejä ja aika ajoin olen jonkun sellaisen heittänyt tällä palstallakin. Kuitenkin elävässä elämässä kahdesti mietin, ennen kuin lauon suustani mitä hyvänsä, koska ikinä ei voi tietää, mikä on vastaanotto. Tietysti voisi ajatella niinkin, että omapahan on kuulijan ongelmansa, jos ei huumoria ymmärrä, näinhän kyseisessä keskusteluketjussakin todettiin. Mutta pitääkö kaikkea ymmärtää ja onko väärinymmärryksen vastuu aina lukijalla tai kuulijalla? Se kun on niin, että jos istun jossain baarissa kaljatuoppi kourassani ja ympärilläni on ihmisiä, joita en täysin läpikotaisin tunne ja kerron siinä puheen tuoksinassa vaikkapa vitsin, että ”mikä on fiksuinta, mitä on koskaan tullut naisen suusta? vastaus: Einsteinin vehje”, niin joku toinen sille naurahtaa ja joku toinen ei. Todennäköisesti joku loisi minusta vähintään melko pitkään pysyvän mielikuvan, joka ei olisi järin mairitteleva.
Mutta entäpä jos asia ratkaistaisiinkin niin, että seuraavan kerran, kun menen baariin ja pohdiskelen, viitsisikö sitä kertoa jotain härskiä ja seksististä, joka ihan todella on vain vitsailua, eikä kerro minun vakavasta ajatusmaailmastani mitään, ottaisinkin mukaani jonkin kepin varteen liimatun hymiölapun, jonka nostaisin aina sitten lauseeni perään, jotta kaikki varmasti ymmärtäisivät, että vitsiähän se vain oli eikä juttujani pidä ottaman perin juurin vakavasti? Vähän samaan tapaan kuin Amerikan Yhdysvalloissa on televisio-ohjelmien kuvauksissa katsojilla lamppuja, joissa heitä kehotetaan nauramaan tai antamaan aplodeja. Toimisikohan se?
Olen jo joskus aiemmin kirjoittanut siitä, että tällä palstalla on olemassa kirjoittajia, jotka kirjoittavat tietynlaisen roolin mukaan, eivätkä taatusti todellisuudessa ole samanlaisia ihmisiä, kuin mitä heidän tekstinsä täällä heistä ilmentävät. Se on heidän oma valintansa ja ei siinä sinänsä mitään pahaa ole, jos se viedään loppuun asti ja kunnialla ja todellakin, se toimii vielä, kun ei viljele niitä hymiöitä. Mutta joillakin ihmisillä on nähtävästi ilmeisen vaikea käsittää sitä, että kaikkien kirjoittavien nimimerkkien takana on kuitenkin jokin toinen ihminen. Ja tällä palstalla myöskin ihmiset oikeasti tapaavat toisiaan ja siis myöskin deittailevat.
Mietin tuossa aiemmin, että jos joku nainen kysyisi minusta joltain eksältäni, että millainen tyyppi olen ja kannattaisiko minuun tutustua, niin uskon vakaasti, että useampi todennäköisesti toteaisi, että eivät ainakaan näe mitään järin suuria seikkoja, mitkä estäisivät heitä antamasta myöntävää lausuntoa. Treffeillähän en juurikaan käy, joten sellaisia ihmisiä on paha löytää, keneltä kysyä.
Ja nyt jos joku ajattelee, että tämän tekstin kirjoittaessani otin jollain tapaa herneen nenään kyseisen ketjun aloituksesta, niin en ottanut. Oikeastaan siitä syystä, että tiedän, ettei minusta ole sinne mitään kerrottavaa. Halusin kirjoittaa tämän tekstin lähinnä siksi, että ihmissuhteissa yksi ehdottoman mielenkiintoisin puoli on se, että aina uuden ihmisen tavatessaan, ei millään voi tietää etukäteen, minkälainen se toinen on. Se on kiehtovaa ja en voi käsittää, miksi joku tahtoisi etukäteen kuulla toisilta ihmisiltä subjektiivisia näkemyksiä toisista ihmisistä. Tässä piilee vähän sama juttu kuin kaikissa muissakin juoruissa ylipäätään. Fiksu ihminen aina tekisi johtopäätöksensä vain omien näkemiensä ja kuulemiensa asioiden perusteella. No, harva meistä on niin fiksu, että aina näin tekisi enkä ole aina minäkään, vaan jonkin itselleni läheisen ihmisen kertoman mukaan olen luonut joistakin toisista ihmisistä ennakkokäsityksiä. Niin taatusti tekevät kaikki joskus. Mutta tuo heitto siitä, että pitäisi jossain suljetussa yhteisössä juoruta deiteistään ja eksistään, kertoo mielestäni lähinnä mielikuvituksen puutteesta ja huonosta tilannetajusta. Ja kai sen vuoksi myöskin niitä hymiöitä pitää aina tyrkätä sinne perään, jottei kukaan kolmijalkainen nyt vain kuvittelisi, että kyseiset naiset olisivat jotenkin empatiakyvyttömiä ja vain pyri tietynlaiseen dominanssiin miessukupuolen suhteen. Kokeillaanpa…
Kiitos ja anteeksi. 🙂
Ei jestas on tämä kyllä helppoa.
Ai niin, ja jos joku nyt ymmärtää tekstini väärin, varsinkin kun joskus viljelen hymiöitä keskusteluissa paljonkin, voidaan se pistää ihan puhtaasti teidän lukijoiden piikkiinne, koska eihän se ole minun vikani, jos joku ei huumorintajuani ymmärrä, eihän?