Ystävä sanoi, että hänen lastaan kiusattiin koulussa ja lapsi purki pahaa oloaan piirtämällä. Mä uskoisin ymmärtäväni melko hyvin, millä tavoin kyseinen lapsi on ajatellut, koska mä ajattelen varmasti melko samalla tavalla. Koulussa mua ei ole kiusattu juurikaan, mutta pahaa oloani puran vähän samoilla keinoin.
Jotkut ihmiset soittavat jotain instrumenttia tai sitten laulavat, jotkut paremmin ja jotkut noh, vähän vähemmän hyvin. Mun musiikinopettaja sanoi aikanaan, että mulla olisi jonkinasteista sävelkorvaa ja kait mä jotain ysin ja kympin väliltä laulukokeista aina sain, en toki olisi varmasti edes keskinkertainen laulaja jos alkaisin harjoitella, mutta ehkä välttävä.
Karaokeakaan en siis laula, koska ei mulla ole mitään kokemusta laulamisesta ja yleensä ne harvat kerrat kun olen kokeillutkin, niin melko pieleen on mennyt kun mun lauluääni ei taitaisi lopulta olla kovin kaksinen vaikka sävelkorvaa ehkä vähän olisikin.
Mutta siis suurin syy on se, että kun ei mua musiikki juurikaan kiinnosta. Siis siinä mielessä toki kiinnostaa, että kyllä mä musiikkia kuuntelen joskin nykyään enemmänkin vain lyriikoiden vuoksi kuin itse melodian. Ainoa bändi, mitä todella kuuntelen vain sen itse musiikin vuoksi taitaa olla Ultra Bra. Muuten kun suurin elämäni musiikillinen voima löytyykin sitten tuolta Trio Niskalaukauksen suunnalta ja täysin sanojen myötä. Myös Kotiteollisuus menee tähän samaan genreen ja todellakin sanojen myötä ensisijaisesti joskin onhan näillä molemmilla poppoilla ihan hyviä melodioitakin joskin tästä varmasti joku voisi olla erimieltäkin 🙂
Mutta siis, ei musiikille. Se tuli selväksi jo peruskoulussa. Kuvaamataidon tunneilla istuin sitten sitäkin mieluummin ja sitä oli mielestäni aina liian vähän. Lapsena aina ihastelin siskoni lähes fotorealistisia lyijykynätöitä ja haaveilin, että osaisimpa itsekin piirtää niin hyvin. No, toki silloin kun ihastelin, olinkin vielä ihan lapsi eikä motoriset kyvytkään olleet täysin kehittyneet mutta paljon piirsin kuitenkin ihan vapaa-ajallanikin jonka jälkeen kun murrosikä koitti, niin harrastus jäi suurimmaksi osaksi.
Vuosiin en ollut tehnyt juurikaan mitään, ennen kuin viime tiistaina kun olo oli melko paska tietyistä henkilökohtaisista syistä johtuen. Otin kaikki penaalissani olleet lyijykynät ja paperilehtiön ja aloin piirtää. Alkuun tuntui, ettei tästä tule mitään vaan käsi ei vain tottele aivoja ja tekniikka on ihan sieltä ja syvältä. Meinasin jo lopettaa alkuunsa, mutta vähän aikaa hengähdin ja yritin uudestaan ja aloin päästä asiasta jyvälle. Mallista toki piirsin ja elävästä objektista piirtäminen on vielä aivan toinen juttu ja se tulee joskus jos on tullakseen. Muutaman päivän piirsin ja aloin miettiä, että tämä on nyt vähän tylsää, tarvitaan jotain muuta ja katsoin seinälle, missä on eräs siskoni 12-vuotiaana piirtämä A2:n kokoinen hiilityö isoisästäni. Otin auton avaimet ja painelin kauppaan ja ostin A1-kokoisia papereita ja hiiliä ja pullon fiksatiivia ja aloin tuhertaa. No, tuhersin.
Ne työt ovat nyt postissa, koska tämä nyt tapahtunut projekti oli vain osa prosessia, minkä päätin käydä purkaessani pahaa oloa ja sen projektin päätteeksi tarkoitus olikin saada ne työt sille ihmiselle, joka oli toisena osapuolena tässä pahan olon syvänteessä. Hetken aikaa todella mietin, että viitsiikö noita edes näyttää kellekään, mutta sinne ne nyt menivät ja huomenna ovat perillä.
Monen monituista vuotta olen aina välillä leikitellyt ajatuksella, että sitten joskus vanhana opettelen maalaamaan, ihan öljyväreillä. Väreissä olen vielä melko paska tai sanotaanko vaikka niin, että nykyinen kuvaamataidollinen käsitykseni rajautuu lähinnä tekniseen toteuttamiseen ja siinäkin on vielä työnsarkaa joten keskitytään nyt ensin siihen ja katsellaan niitä värejä joskus myöhemmin.
Mutta nyt kun kerta kuitenkin lopulta sain aikaiseksi yrittää ja vaikka varmasti nuo lopputulokset, mitä nyt sain aikaiseksi, ovat vielä vähän sitä ja tätä,(toivottavasti eivät sentäs loukkaa kuvien kohdetta :D) niin kuitenkin tiedän, että kyllä nuo taidot tuosta paranevat ajan kanssa. Kukaanhan ei ole seppä syntyessään, ei edes Rembrandt. No, ihan sinne asti tuskin tämä jätkä menee, mutta mä huomasin taas, miten paljon saan jonkinlaista tyydytystä siitä, kun saan purkaa ajatuksiani päästäni paperille. Toiset tekevät sitä tässä muodossa, kuin nyt juuri parhaillaan teen ja niinhän myös itsekin teen, mutta kyllä mä nyt taidan tietää, että se piirtäminen on se mun juttu.