Tänään Suomi pelaa lätkän maailmanmestaruudesta toisin kuin olisin uskonut. Voitto Venäjästä oli kyllä jotain mihin en toden totta uskonut. Mutta en uskonut siihen ihan reaalisten odotusarvojen perusteella, en siksi, että olisin perussuomalainen(opp.) joka on aina ensin sitä mieltä, että eihän tästä tule ikinä mitään ja toivottavasti edes ruotsalaiset häviäisivät niin ei meitäkään niin paljon sitten häviö vituta. Ennen kisoja kirjoitin, että se nyt on se ja sama miten näissä peleissä käy kun noita mm-kisoja pelataan joka vuosi ja lajikin nyt on maailmanlaajuisesti vähän mitä on. No, tavallaan olen sitä mieltä edelleen, mutta olisihan se hienoa jos voitto tulisi.
Vuonna -95 kun Suomi on sen ainoan kerran voittanut maailmanmestaruuden, oli maamme melko erilaisessa tilassa. Kansa rypi pankkikriisin jälkitilassa ja yleisessä lamassa. Työttömyys oli aivan ennenkuulumattomissa lukemissa. Silti lätkää katsottiin ihan haltioituneena. Olihan siinä vihdoin ja viimein alettu pärjätä ihan todella. On sanottu, että jääkiekon maailmanmestaruuden voittaminen nosti kansallista itsetuntoa ja identiteetti muuttui pysyvästi. Voi olla.
Mutta entäs nyt. Ihmiset ovat tottuneet siihen, että Suomi voittaa lätkässä. Vaikka ei todellisuudessa olekaan ”voittanut” mitään sitten sen vuoden 1995. Hopeaa on vaikka millä mitalla ja pari pronssiakin. Ja missä tilassa on maamme nyt? Taloudellinen noususuhdanne on jatkunut jo pitkään ja prosentuaalisesti porukka seuraa varmuudella tänä iltana peliä huomattavan erilaisissa puitteissa kuin 12 vuotta sitten. Jos voitto tulee niin skumppa virtaa varmasti monessa ravintolassa ja on televisiotkin vähän eri kaliiberia kuin silloin jo ihan suhteellisestikin vaikka tekninen kehitys nyt yleismaailmallisesti toki aina ottaa aimo harppauksia eteenpäin.
Joskus kun katselin jotain vanhoja tallenteita Suomen voitonjuhlista edellisekerralta niin on kait tämä maa vähän muuttunut. Nyt vain enää tarvittaisiin se pieni muutos, että uskottaisiin siihen, että on vain voitettavaa eikä aina hävittävää, kuten on jo joissain keskusteluissa puhuttu. Suomalaisilla kun tuntuu olevan joku kummallinen mentaliteetti vieläkin valloillaan, että ”kunhan nyt ei hävittäisi”.
Kun pitäisi olla myöskin mentaliteetti siihen, että häviäminenkin on sallittua vaikka sitä pitääkin vihata.