On ollut melko erikoinen fiilis kohta jo pari päivää. En oikein osaa kuvailla, että mikä se fiilis on lopulta, mutta siihen kuuluu yksi selkeä ajatus kuitenkin, joka on päässäni vellonut. Tavallaan tämä ajatus ei sinällään aiheuta mitään konkreettista, jos ei ihan väkisin sitten tahdo ja miksipä tahtoisin. Kuitenkin se ajatus on se, että en ole laisinkaan varma, että haluaisinkaan edes minkäänlaista ihmissuhdetta nyt.
Siis en ole muuttamassa suunnitelmiani sen suhteen, ettenkö tahtoisi joitakin kiinnostavia ihmisiä tulevaisuudessa tavata, mutta tajusin vain tuossa – eilen varmaankin – sellaisen seikan, että oikeastaan yksineläminen on aika kivaa. En voi millään sanoa, etteikö hieno parisuhde olisi jotain sellaista, mitä takuulla kaipaa, mutta kerta tulevaisuudessa sen saavuttaminen tarkoittaisi taas sitä, että saisi roudata itseään julkisilla transportaatioilla paikasta toiseen vähän väliä, niin houkuttelevuus vain hiipuu.
No, mutta kuten sanoin, niin annan nyt kuitenkin elämälle mahdollisuuden enkä ryhdy selibaattiin. Mutta siis aikamoinen kipinä saa käydä, että alan säätämään mitään vakavaa ihan lähitulevaisuudessa. En lopulta sanonut tätä minkään vuoksi enkä tosiaankaan siksi, että joku sellainen henkilö, joka minusta nyt ehkä olisi kiinnostunut, tätä lukisi ja kuvittelisi, että viestittäisin jotain, ei sinnepäinkään. Jotenkin mulle vain iski hirveä mukavuudenhalu ja se on mukavuutta kun voi keskittyä vain ja ainoastaan itseensä. Mutta siis kuten olen jo pariin kertaan tässäkin tekstissä todennut, niin en ole sulkemassa itseäni minnekään ja etenen todennäköisesti aivan samalla tavoin kuin miten olin ajatellut ihan vielä hetki sittenkin. Kynnys todella ihastua on varmaankin nyt vain vielä korkeampi, kuin mitä se oli aiemmin, jos se nyt ylipäätään on mahdollista.
Toisaalta minusta nyt tuntuu myöskin siltä, että tämä ajatusmalli sopii tilanteeseen paremmin kuin hyvin, koska jos joku saa minut todella suhteeseen, niin silloin senkin on kyllä täytynyt tehdä jotain asian eteen. En nimittäin halua enää yhtä ainutta ihmissuhdetta, joka alkaa sillä tavoin, että toinen vain myötäilee ja minä intopinkeänä ihastun ja kolmen kuukauden kuluttua toinen toteaakin, että eipä muuten nappaa sitten yhtään, mene pois. Jees. Näin on hyvä. Nyt kun vielä tietäisin joulun pyhien ja uudenvuoden suunnitelmat varmuudella, mutta kun en tiedä. Mutta eipä niissä mitään stressattavaa ole, tulee mitä tulee.