Jotta tietty anonymiteetti säilyisi, niin seuraavan stoorin yksityiskohtia on hiukan muutettu ja jos jotain nimiä ilmenee, ovat nekin tietysti muutettuja, mutta asian kannalta merkitsevät pointit ovat alkuperäisessä muodossaan, koska ne ovat sen verta oleellisia itse asian kannalta. Ja vaikka jutut koskevatkin lähinnä henkilöitä, jotka eivät tällä kyseisellä saitilla edes pyöri, niin kuitenkin näin teen, koska joku satunnainen henkilö voisi ainakin teoriassa löytää yhteneväisyyttä sen vuoksi, että kirjoittaja on allekirjoittanut enkä toki tahdo, että kukaan joutuisi kärsimään vain siksi, että nyt kirjoitan niin kuin tulen kirjoittamaan.
Tunsin aikanaan pintapuolisesti erään ihmisen joka harjoitti melko reippaanlaisesti irtosuhteita. Kutsutaan tätä henkilöä nyt sitten vaikka nimellä Pertti. Baarista Pertti niitä naisia vonkasi ja yleensä melko surutta käytti eräänä keinonaan sitä, että leperteli toisille osapuolille kaiken maasta taivaaseen siinä valossa, että asiassa voisi olla jotain muutakin. Yleesä oli kait melko selvää, että kun kyseinen henkilö aamulla heräsi, kasasi hän kimpsunsa ja kampsunsa eikä sen koommin enää ottanut yhteyttä näihin toisiin osapuoliin. Pertillä kait oli muutoin vähän vaikeuksia saada seksiä vaikka olikin ihan ok-näköinen henkilö. No, Pertti ei kuitenkaan tuntenut mitään suurempaa syyllisyyttä toiminnastaan koskaan tai ainakaan ei sitä koskaan julkisesti myöntänyt. Hänet tunteneet ihmiset kuitenkin tämän asian tiedostivat, ainakin jollain tasolla.
Tunsin aikanaan henkilön, joka harjoitti seksiä melko reippaanlaisesti. Kyseisellä henkilöllä oli jotain melko kummallisia mieltymyksiä harjoittaa kyseistä aktiviteettiä mahdollisimman monien ihmisten kanssa ja kyseinen henkilö myöskin ilmaisi aivan selkeästi, että ei juurikaan tunne koskaan mitään. Seksi on vain seksiä ja oli ollut sitä jo pidemmän aikaa. Kyseinen henkilö myöskin sitten aikoinaan kerran meni ja pani hyvän ystävänsä kumppanin kanssa. Kyseiset toiset osapuolet seurustelevat edelleen keskenään. Tämä henkilö ei koskaan tuntenut juurikaan mitään syyllisyydentuntoja asian tiimoilta. Sehän oli vain seksiä ja lopulta se kait on hänen sanojensa mukaan tosiaankin melko merkityksetön juttu. Ja nyt tietysti ensimmäiseksi mietitte, että kyseessä oli mies. No, mietitte väärin.
Sitten tunsin aikanaan miehen, kutsutaan häntä nyt vaikka sitten Ristoksi. Ristolla oli perhe, avovaimo ja lapsi ja säällinen työpaikka. Risto piti perheensä, mutta siinä sivussa dippaili vehkeitään vähän siellä täällä. Hän ei koskaan pitänyt sitä seikkaa, että teki kovin väärin, mitenkään järin pahana asiana. Hänen mielestään hänellä oli siihen täysi oikeus, koska hänen oma parisuhteensa ei ilmeisesti juurikaan tyydyttänyt. Ristolla oli vain eräs juttu ilmennyt aiemmin. Hän tiesi, että oli aiemmin pistänyt paksuksi erään neidon, mutta järjesti asian niin, ettei kyseinen neiti koskaan saanut Ristoa mistään kiinni. Neiti ei tiedä, missä Risto asuu eikä mitään muutakaan hänestä. Eli todennäköisesti Ristolla olisi toinen lapsi hänen tietämässään paikassa, koska hän kyllä tietää, missä nainen asuu, mutta ei aikonut sen kummemmin ottaa yhteyttä. Hänen mielestään asia on näin aivan hyvä. Nainen hoitakoon jälkikasvun. Hänellä on omakin elämä ja lisäelatusmaksut eivät nyt vain sovi kuvioon.
Jokainen näistä stooreista on pääpiirteiltään täysin totta. Miksi minä halusin nyt sitten kirjoittaa niistä? No, olen tänään melko paljon vain miettinyt kaikenlaista ja sitäkin, että millä tavoin itse suhtaudun omaan elämiseeni. Siis tosiaankin elämiseeni, en elämääni. Eli millä tavoin pyrin elämään. En halunnut kirjoittaa noita siksi, että jotenkin tahtoisin jeesustella, että olempas minä nyt kuitenkin hyvä ihminen, kun en mitään tuollaista, mitä noissa jutuissa oli, ole tehnyt enkä kyllä koskaan tule tekemäänkään.
Kirjoitin tuossa aiemmin, että mua vituttaa. Kyllä, se on aivan totta. Tavallaan tämä olotila ajaa minut nyt siihen tilanteeseen, että olen ihan vakaasti pyöritellyt päässäni sitä mietettä, että mitäs jos en koskaan enää pysty avautumaan niin kuin tahdon. Meinaan sillä sitä, että todellakin minuun sattui tuossa taannoin aivan äärettömästi ja tunsin oloni hyvin epäreiluksi. Ja myöskin tiedostan sen, että se ajatukseni siitä, että minua on kohdeltu epäreilusti, on myöskin itsekästä. Ei ketään voi pakottaa olemaan toisen kanssa jos niin ei tahdo, se on selvä. Mutta kun se ei taaskaan tarkoita sitä, että sillä perustein voisin vain yht’äkkiä pyyhkiä kaikki tunteeni pois. Ja kun nyt lopulta se tunne on vain jotain suurta vihaa ja katkeruutta. Ei lopulta ketään kohtaan, mutta toisaalta aina toisinaan tulee sellainen fiilis, että tekisi mieleni vain huutaa tietyille ihmisille sitä, että helvetti te ette tiedä mistään mitään, kun itse pääsette niin saatanan helpolla! Lopulta en ole niin tehnyt, koska olen osannut hillitä itseni ja todennäköisesti osaan hillitä jatkossakin. Itkeä mä kuitenkin tahtoisin, mutta kun nyt ei itketä.
Miten tämä nyt liittyy noihin stooreihin mitenkään? No tavallaan siten, että noissa kaikissa tapauksissa mielestäni ihmiset ovat olleet hyvin katkeria ja ovat purkaneet pahaa oloaan toisiin ihmisiin syystä, että eivät ole pystyneet elämään henkisesti itseään tyydyttävää elämää. Ihmisiin, joilla ei ole mitään syytä olla ottavana osapuolena. He ovat tehneet väärin.
Minulta kun aikanaan kysyttiin, kun taannoin kerroin joskus sinkkuaikoinani harjoittaneeni melko vapaata elämää ja seksielämää. Tai ei suoranaisesti kysytty, mutta ennemminkin vain todettiin jotenkin niin, että ”oletpas sinä ilmeisesti joskus ollut perin vittumainen tyyppi”. Aivan kuin olisin tehnyt jotenkin väärin kun olin joskus eksynyt jonkun naisen punkkaan paikkaan X aina satunnaisesti. Silloin kait tunnetiloissani taisin vain myötäillä ja todeta, että joo ehkä sitten olen ollut. Mutta kun en ole. Minä en ole ikinä, koskaan, missään sanonut kellekään naiselle, että haluan jotain sellaista, mitä en todella halua vain saadakseni hänet viettämään esim. yötä kanssani. Jok’ikinen tapaus, joka on kohdalleni osunut, on kyllä ihan tietoisesti tiennyt, mitä tekee ja kenen kanssa. Se on eri asia, jos heitä on sattunut jälkikäteen sen vuoksi, että heidän oma arvostelukykynsä oman kipukynnyksen suhteen on pettänyt. Sille seikalle minä en voi mitään. Olenhan itsekin joskus satuttanut itseni moisissa tilanteissa. En väitäkään, että olisin kovinkaan kylmä ihminen, kuten juurikin joskus minun on epäilty olevan.
No mikä tämän homman pointti nyt oikein on? Ehkä se, että jotenkin minusta nyt tuntuu siltä, että minun on pakko kasvattaa jonkinasteinen kuori ympärilleni, jotta tästä olotilasta selviäisin. Tai jos ei kuorta niin ainakin minusta nyt tuntuu siltä, että en varmaan vielä pitkään aikaan osaa heittäytyä kenenkään ihmisen tunteiden armoille, koska kun nyt tiedän, miten paljon se taas sattuu kun niin tekee ja toinen laskee ohi ja itse vain mäjähtää maahan. Se ajatus, että yrittäisin kuolettaa omia tuntemuksiani ja halujani, tekee minut jo nyt surulliseksi ja voi olla, että ajan kanssa sitten kuitenkin vielä palaan raiteilleni ja olen tunteva ja empaattinen ihminen, nyt en vain sitä ilmeisesti voi olla. Se sattuu liian paljon. Halusin kait vain sanoa, että siltikään minusta ei tule ikinä mitään sen kaltaista, mitä tuossa aiemmissa tapauksissa olevista ihmisistä tuli. En tiedä, että miksi halusin sen nyt sanoa, mutta sanoin vain.
Mua vaan vituttaa, mutta ehkä se loppuu joku päivä.