Ja huomenna on jo torstai. Se on hyvä juttu se. Se tarkoittaa sitä, että viikonloppu lähenee.
Tänään olin kieltämättä melko piipussa iltapäivästä, kun pitkästä aikaa tein ensimmäisen aamuvuoron. Duunit maistuvat ihan kohtalaisesti, ei siinä mitään.
Siltikin, kun tänään olin vähän aikaa rämpinyt pihalla lumihangessa, ajatus siitä, että 1,5 vuoden päästä minä olen kaukomailla koko talven, vahvistui vain entisestään. Nyt se ei vaadi muuta kuin päättäväisyyttä. No, ei mennä asioiden edelle. On vain todettava, että olen jo ehtinyt päässäni suunnittelemaan matkareitinkin. En minä mitenkään hurahtanut, en en.
Mutta onneksi kevät tulee. Tänään päivällä aurinko paistoi niin täydeltä terältä, että oikein hymyilytti. Ja oli lohdullista huomata, että tuo rakas plasmapallo jo lämmitti kasvojakin, vaikka on vielä helmikuu. Pieni lisärusketus ei ole laisinkaan pahitteeksi.
Ai niin, se mitä lopulta tulin sanomaan: En ole käynyt salilla yli kahteen kuukauteen. Reissussa tietenkään en ole voinut treenata ja ennen sitä olin liki kuukauden päivät kipeänä. Olo on nyt jo parempi kuin viime viikolla. Heti kun tunnen oloni riittävän hyväksi, alan rääkkäämään itseäni aivan huolella. Onhan se päästävä rantakuntoon perhana.
Arkiaskareet ja arkihuolet puskevat päälle. Rahaa ei ole koskaan liikaa ja niin edelleen. Siltikin, minulla on nyt jollain kummallisella tapaa vain aivan järjettömän hyvä mieli. Tästä elämästä vielä tulee jotain. Ja ei, ei ole mitään naisia. Tekisi mieleni sanoa, että ei tulekaan, mutta ei nyt sentään.
Hyvää viikonjatkoa vain kaikille mussukoille.