Äitini isoisä aikoinaan elätti itseään maanviljelyn lomassa metsästämällä oravia. Oravannahoista sai niihin aikoihin hyvän hinnan. En tiedä, oliko oravien muilla osilla mitään arvoa, tuskinpa. En ole tietoinen, onko orava tänä päivänä rauhoitettu eläin, mutta kaiketi näin on, kun niitä ei kukaan enää ammu tuolla hongistoissa. Pitäisiköhän minun nyt hävetä isoäidin isääni, kun on tuolloin ollut niin perin julma? Ampunut pieniä otuksia vain siksi, että saisi jollekin vaatturille niistä hienoa turkista, josta tehdä jotain käsipuuhkia tai muita vaatekappaleita.. Elämä joskus viime vuosisadan alkupuolella oli kuitenkin melko erilaista kuin nykyään.
Ja lopulta jos ajatellaan tätä asiaa hiukan laajemmin, niin villieläinten ampuminen on vielä melko eettistä puuhaa jos vaikka katsotaan vielä tämänkin päivän turkistuotantoa sivistyneessä maailmassa, jonka piiriin autuas Suomikin kai vielä lasketaan. Minä en tiedä turkistarhauksesta paljoakaan, mitä nyt olen joitakin dokumentteja asian tiimoilta joskus nähnyt ja vähän hiljaiseksihan niiden katsominen on aina vetänyt. En itse oikein voi käsittää sitä mentaliteettia, joka näitä tarhoja pitävien ihmisten päässä vallitsee. Ja nyt painotan, että minä inhoan kaikenlaista aktivismia hyvin voimakkaasti, enkä missään nimessä kannata sen kaltaisia toimia, mitä jotkut eläinaktivistit ovat vuosien mittaan harjoittaneet näitä tarhaajia kohtaan. Minulla on vain mielipiteeni ja jos itse poliittisesti voisin asiaan vaikuttaa, kieltäisin moisen toiminnan tyystin. Kansantaloudellisesti kyseisen toiminnan lakkaaminen maassamme ei olisi järin suuri tappio. Arvovaltavoitto se kuitenkin voisi ulkopoliittisesti olla. Toki ymmärrän, että reaalimaailmassa moinen teko olisi jollekin päättäjälle liki poliittinen itsemurha, koska sisäpolitiikan teoilla sitä pallilla kuitenkin viime kädessä istutaan.
Enkä minä ole koskaan oikein ymmärtänyt sitäkään, että joku jostain siniketun tai minkin turkista tehtyä vaatetta edes tahtoisi pitää päällään. Ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että eivät ne ole edes millään tapaa hienon näköisiä. Omassa kauneuskäsityksessäni turkikset jäivät jonnekin toisen maailmansodan kylmiin pakkasöihin. Tietynlainen historiallisromanttinen vivahde tässä asiassa kuitenkin vielä on olemassa siinä mielessä, että jos joskus näkee jossain elokuvissa tai missä sitten ikinä, miehiä, joilla on karhuntalja niskassaan tai näitä samoja nyljettyjä otuksia jonkin ison mökin lattialla, voivat ne näyttää varsin komeilta. Mutta silloinkin ne ovat siis metsästä ammuttu sillä oikeudella, mikä ihmiselle kuuluu, vaikka tämäkin seikka on toki aina kyseenalaistettavissa, mutta rajansa kaikella. Näissä kahdessa seikassa, karhun ampumisessa metsän siimeksessä ja tuhansien kettujen pitämisessä järjettömän pienissä häkeissä, on vissi ero. Toinen on jossain määrin hyväksyttävää ja toinen ei sitten millään tavoin.
Olen aina sanonut, etten voisi lopettaa lihan syöntiä, enkä myöskään siis lopeta. Olen tähän seikkaan sanonut niinkin, että söisin vain jotain sellaista, minkä itse rohkenisin pistää päiviltä. Tämän päivän yhteiskunnassa kun varmasti osalle ihmisistä jossain määrin alkaa kohta jo hämärtyä se tosiasia, että se jauheliha siinä kylmäaltaassa ei vain ilmesty siihen kuin tyhjästä. Joku raasu sika tai lehmä on sen paketin eteen ensin jonkin aikaa elänyt ja sitten se on teurastettu. Karjaeläin on käsitteenä toki melko karu. Eläinhän ei sitä itse tietenkään tiedosta, jos edes silloin, kun se on muutaman sekunnin päässä elämänsä lopusta, vaikka tiedänkin, että nykypäivän karjataloudessa eläimet linjastolla yleensä vaistoavat etukäteen sen, että henki on lähtemäisillään. Tästä olen keskustellut sekä myöskin lukenut ja myöskin siitä seikasta, että se vaikuttaa lihan laatuun.
En nyt osaa sanoa, miten tätä asiaa pitäisi muuttaa, mutta sanon vain sen, että kerta jo tehomaataloudessa olevien karjaeläinten olot ovat melko karut, olisin itse aivan helposti valmis maksamaan lihastani muutaman euron kilolta enemmän, jos tietäisin, että ne elukat ovat taatusti saaneet elää virikkeellistä ja jollain tapaa mielekästä elämää siihen asti. Luomulihaa toki saa jonkin verran, mutta valikoimat ovat joskus todella vähäiset enkä tahtoisi kuulostaa jeesustelijalta, kun tuolla tavoin äsken sanoin noista tosiasioista, mutta jos se hintaero on aivan järkyttävän suuri, ei minulla yksinkertaisesti ole siihen aina varaa. Jos ihmiset kuluttaisivat luonnonmukaisesti tuotettua lihaa huomattavasti enemmän, ei kilohintaero olisi järin suuri. Kananmunat ovat olleet itselleni jo pitkän aikaa eräs tuote, joita ostan kaupasta ainoastaan sellaisissa paketeissa. joissa todetaan kyseisten munien tulleen kanoilta, jotka elävät vapaasti ympäristössään. Minulle taannoin riitti yksi videopätkä tehokanalasta, joissa kanat olivat niin pienissä häkeissä, että ei sitä filmiä viitsinyt edes katsoa loppuun.
Mutta siltikin mahdollisimman halpa ruoka tekee kauppansa hyvin ja eettisen ruoan levikki ei kohene nopealla tahdilla. Onko kyse vain ihmisten tietämättömyydestä, välinpitämättömyydestä, ahneudesta vai vähän kaikista noista seikoista? Lihantuottajathan sanovat aina sitä samaa mantraa, että kun ihmiset vain tahtovat mahdollisimman halpaa ruokaa. Näin varmasti todellisuudessa onkin, ainakin jossain määrin, mutta uskon vakaasti, että poliittisella voimalla olisi asiassa osansa, jos se niin vain tahtoisi. Sitten törmäämme siihen kylmään tosiasiaan, että poliittista voimaa on aina sillä ryhmittymällä, jota massat ovat äänestäneet.
Suomi niin sanottuna hyvinvointiyhteiskuntana on paikka, jossa lähtökohdista huolimatta on kaikilla sosiaalisen tukiverkoston myötä mahdollisuus elää ihmisarvoista elämää ja se on perin hieno juttu Ymmärrän senkin, että jos ruoan hinta kallistuisi edes jonkin verran kokonaisuudessaan, olisi tämän hyvinvointimallin romuttuminen melko lähellä. Ihan vain siitä syystä, että kuitenkin sosiaalisesti ja taloudellisesti heikoimmassa asemassa olevat ihmiset eivät jo nykyisillä elinkustannuksilla kunnolla pärjää, vaikka näin yhteiskuntamme poliittinen konsensus kovasti väittääkin. Tässä valossa ymmärrän hyvin, että on priorisointikysymys, kun katsotaan sitä, että kenen hyvinvointia ensimmäisenä pyritään ajattelemaan, kansalaistemme, vai niiden elukoiden, joita kansalaisemme syövät. On kuitenkin hyvin helppoa vain kaivaa se lihapaketti sieltä kylmäaltaasta ja olla lainkaan miettimättä käytännössä ikinä sitä, mitä se lihapala on kokenut ennen siihen päätymistään. Jos niiden kaikkien lihapakettien mukana tulisi dokumenttidvd, jossa näytettäisiin sen lihapalan matka syntymästä kuolemaan, voisi joillekin ihmisille tulla jopa huono omatunto.
En minä ihmisiä pahoiksi väitä, ehkä vain väitän, että ihminen on kollektiivisesti katsottuna sellainen otus, joka pystyy melko helposti sulkemaan infrastruktuurissaan massojen näköpiiristä inhottaviakin asioita. Enkä edes väitä, että olisin mitenkään hyvä ihminen, kun mietin näitä asioita, mutta mietin kuitenkin.