Sunnuntait ovat yleensä niitä haikeimpia päiviä. Haikeimpia varsinkin, jos elää elämäänsä yksin. Ei, tästä ei tule mitään tilitystä yksinelon kurjuudesta. Pikemminkin päinvastoin.
Monet ihmiset elävät sitä tasaisen tappavaa elämää: maanantaista perjantaihin töitä ja lauantaina äkkiä ykköset päälle ja lihatiskille tai kulmakuppilaan itseään tyrkyttämään. Ja oli sitten lopputulos mikä hyvänsä, on yleensä sunnuntaina krapula. Joskus saa krapulaseksiä, joskus ei.
Lopulta kuitenkin viimeistään sunnuntai-iltana on hirveä morkkis, kun mitään perin merkittävää ei taaskaan tapahtunut. Morkkiksen taso voi ainoastaan pahentua, jos se edellisyönä niin hemaisevalta näyttänyt tyyppi siellä baarissa, ei enää aamulla ollutkaan niin hemaiseva. Ja näin on taas kerran uusi viikko ja uudet viisi rasittavan tappavaa työpäivää edessä. Seinät kaatuvat päälle. Ahdistaa.
Minulla on nyt takana reissun jälkeen kaksi käytännössä selvää viikonloppua. Pari lasillista viskiä olen nautiskellut iltojen lomassa. Ensi viikonloppuna sitten tuleekin otettua ihan huolella. Mutta sen jälkeen alkaakin uusi elämä. Flunssakin alkaa olla taakse jäänyttä elämää ja kohta salirääkki kutsuu. Ja innolla sitä rääkkiä jo odotankin.
Jos minulla ei olisi ensi viikonloppuna pakkorakoa tintata viinaa, olisin taatusti jo perjantaina salilla hikoilemassa. Nyt se sitten jää seuraavan viikon puolelle. Mutta koska tiedän tulevan viikonlopun olevan niin loistava, en harmittele tilannetta laisinkaan. Ainoa asia, joka tällä hetkellä hiukan todellakin harmittaa, on se fakta, että en ole käynyt salilla yli kahteen kuukauteen.
Miten tuo lihatiskillä morkkiksen hankkiminen ja salirääkki nyt toisiinsa liittyvät? Eivät suoranaisesti mitenkään. Vain sillä tavoin, että aion kevään mittaan viettää enemmän aikaa viikonlopuistani salilla kuin siellä baarissa.
Tokihan niin tein jo aiemminkin melko usein. Viime kesänähän laskin juoneeni itseni humalaan kolmen kuukauden aikana tasan kolme kertaa. Se on kai nykypäivänä melko vähän. Siihen tietysti vaikutti sekin, että minulla oli suuri tarve säästää rahaa. No, sama motiivihan minulla nytkin on. Tällä kertaa minun pitäisi vain säästää rahaa vielä paljon enemmän. Säästökohteesta sitten joskus aikanaan.
Niin, mitä minä nyt siis tahdoin sanoa? Sitä, että minulla on aivan loistava fiilis. Olen aikanaan kirjoittanut siitä, miten vajaa pari vuotta sitten päätin muuttaa elämäni suuntaa ja ensi kuussa tapahtuu jotain sellaista, joka on tavallaan se viimeinen niitti. Ja koska tiedän sen tapahtuvan jo varmasti, on fiilikseni jo nyt aivan katossa. Sen jälkeen on enää yksi asia, joka pitää muuttaa. Mutta se muuttuu ajan kanssa. Sitä ei voi nopeuttaa, mutta mitäpä väliä, kun homma etenee omalla painollaan.
Niin ne pääsykokeet? Juu, kyllä minä niihin alan lukemaan. Oikeastaan ainoa seikka, joka minua juuri nyt hiukan hämmentää, on se, että vaikka tahdonkin päästä opiskelemaan, muuttuivat tulevaisuuden suunnitelmani hiukan. Ne muuttuivat hetkessä. Mutta toisaalta, mikään ei sinänsä estä minua toteuttamasta tulevaisuuden suunnitelmiani, vaikka opiskelupaikan saisinkin. Jännää.
Tulevana keväänä minä en aio viettää sunnuntai-iltojani krapulassa rapisevaa moraaliani hautoen. No, ainakaan kovin useasti. Kyllähän sitä joskus on aivojaan tuuletettava. Sopivan harvoin kun sitä tekee, se ei lopulta enää edes tunnu paheksuttavalta. Vai mitä?
Kevät! Täältä tullaan!! Onhan jo maaliskuu.