Seuraavassa tekstissä ei varmaankaan ole mitään päätä eikä häntää eikä siinä ole mitään asiaakaan. Olen vain ollut kirjoittamatta niin paljon, että pakko on läväyttää tiskiin jotain, ihan mitä hyvänsä.
Ensinnäkin, mua vain koko ajan väsyttää. Kevät on selkeästi tuloillaan. Vanhoja merkkejä jos yhtään osaan tulkita, menee tämä tilanne ohi melko nopeasti ja toukokuun puolella olen jo ihan kesäfiiliksissä.
Mua on jo monta päivää, tai viikkoa, vaivannut jokin ihmeellinen saamattomuus. Tai saamattomuuskin on väärä sana, ennemminkin asioiden päättämättömyys ja se ilmenee myöskin blogituotoksissani. Niitä kirjoituksia kun on tullut väsäiltyä useampia, mutta ei niistä taida yksikään olla valmiina, jos ne sitten ikinä valmistuvatkaan. Vituttaa välillä ja välillä ei. Ei niin normimeininkiä. En ole oma itseni, ollut moneen päivään, tai viikkoon. En edes tiedä.
Keskusteluissa on tullut väännettyä vähän niitä näitä ja muutaman kerran olen äitynyt melko kyyniseen fiilistelyyn. Se on ihan puhtaasti juontumaa siitä, että olen yksin. En sitä kiellä, etteikö olisi kiva, jos olisi edes joskus ihminen, kenen sylissä voisi nukkua, silitellä, niin ja ehkä panna, mutta enemmänkin tosiaan, nukkua ja pitää kiinni. Sitten kun äityy ajattelemaan sellaisia asioita ja tietää, että se ei ole mahdollista, alkaa vituttamaan. Ihminen pärjää ihan hyvin yksikseen, kun se ei ajattele sitä, että on yksin.
Tuossa taannoin kirjoitin, että olen saanut huomiota naisilta tämän saitin välityksellä, juu olen. Ja totesin samalla kertaa, että huomioijat eivät juurikaan minua kiinnosta. No eivät kiinnosta eivät, tokihan aina on naisia, jotka ovat mielenkiintoisia, mutta jos he asuvat toisessa kaupungissa, vaaditaan siihen, että minä jaksan todella ottaa heistä selvää, muutakin kuin muutama lause silloin tällöin. Vittu, vongatkaa perkele!!
Blaah! Blööh!! Joo, ei jaksa nyt. Onneksi on se perkeleen risteily ensi viikon perjantaina. Vittu mä vedän ihan hirveät perseet, jos ei sitten eräs toiveeni täyty. No, siihen ei kyllä hyvä haltijakaan voi vaikuttaa, ehkä eräs toinen taruolento kyllä, mutta se siitä. Hah hah haa! Olen tosi huumorimies.
Noniin, ette takuulla arvanneet tätä lukemaan aloittaessanne, että minä voisin suoltaa tällaistakin tuubaa joku päivä. Lupaan palata ruotuun huomenna ja varsinkin viikonloppuna yritän todella saattaa loppuun niitä tekstejäni, mitkä tuossa työpöydällä odottavat puolittain valmiina. Rakastan nykypäivänä nimittäin kirjoittamista. Whoah! Now I said it! 🙂