Tätä päivää oli pelätty koko kuluneen viikon ajan, koska en todellakaan ollut täysin varma kunnostani. Ja töihin siis menin.
No, ihan kohtalaisesti tuo työpäivä kuitenkin sujui, tosin työkaverien armollisella avustuksella, kun kerroin, jotta mitä viime viikolla oli sairastelun takana. Rankempikin päivä siis olisi voinut olla.
Olotila juuri nyt tuntuu hyvältä, ja kaiken järjen mukaan se ei siitä pahemmaksi voi mennä, vaan päinvastoin. Nyt lähinnä hiukan ärsyttää se, että huomen aamulla on pakko herätä ihmisten aikoihin ja vääntäydyttävä verotoimistoon.
Veroprosentti pitää käydä laskettamassa uudelleen. Ja vaikkei lopulta siihen prosenttiin pahasti muutosta varmaan tulekaan, ehkä hiukan alaspäin, niin siltikin uusi kortti on käytävä hakemassa, koska tarvitsen lisäprosenttikortin ylihuomiselle ja tajusin, etten tiedä, missä sekin lippulappunen juuri nyt luuraa.
Toinen syy siis on se, että tajusin loppuvuoden ansioitteni ja tulevien lomarahojen pamahtavan melko mehukkaalla prosentilla, jos en hommaa uutta korttia pääduuniin. Sekin piti kyllä tehdä jo ajat sitten, mutta milloinkas sitä tuollaisia pikkujuttuja saisi aikaiseksi kuin vasta silloin, kun on viimeinen mahdollinen hetki. No, onneksi edes silloin. Ja myöskin, onneksi tuohon nykyiseen prosenttiin ei ole vielä laskettu minkäänlaisia vähennyksiä, muuten kävisi kalpaten.
Sisko viestitteli ja uhkasi kuulemma sponsoroida tulevaa Intian reissuani. Totesin takaisin, että ei tarvitse. No, kuulemma nyt kuitenkin tarvitsee. Se on sitten tuotava siskolle jotain tuliaisia. Jotain autenttista, jotain intialaista. Kun vielä tietäisi, että mitä. No, ehkä se siinä reissun päällä sitten selvinnee.
Salikortin virran latauksesta en vieläkään ole varma. Pitänee katsella ihan rauhassa, jos sitä aloittaisi rääkin vasta ensi lauantaina, kun on ainoa vapaapäivä tällä viikolla.
Mumbai ETA yksi kuukausi ja kymmenen päivää…