Aika raskas viikko oli lauantaina töistä päästyäni takana, kun painelin Alkoon ja ostin tosiaan tapoihini nähden melko eri hintaluokan viinaa, kuin mitä normaalisti omassa hyllyssäni on tupattu viime vuosina näkemään.
Joku voisi nyt ajatella, että onpas tosiaan ihme jätkä, kun tekee oikein numeron tuon kaltaisesta ostoksesta. No, tavallaan en edes tehnyt, ei kyse ole siitä. Kyse on enemmänkin vain tietynlaisista henkisistä irtiotoista. Asiaa on melko vaikea selittää. Ja tavallaan voisi jättää selittämättäkin, mutta kerta nyt aloitin, niin sanotaan sitten sana jos toinenkin siitä, miten tuokin ostos kaikkeen liittyy.
Viikonloppu ei ollut lopulta sellainen, kuin sen olisin ehkä toivonut olevan. Osittain se johtui siitä, että olin vain niin rättiväsynyt. Baarireissu jäi kesken, kun päätin painua takaisin kotiin ja nukkua kunnolla. Unten mailla olin kaiketi viimeistään joskus kahden aikoihin. Tavallaan siis viime viikonloppu ei ladannut akkujani henkisesti juurikaan, mutta miksi siltikin olotilani on varsin hyvä?
Se on hyvä yksinkertaisesti siitä syystä, että noin muutoin elämä hymyilee. Jos joku tietäisi asioitani tarkemmin, saattaisi hän ehkä todeta, että on taas miehellä halvat huvit ja syyt olla onnellinen, mutta niin se nyt vain on.
Kauas on tultu viimeisen kolmen vuoden aikana niistä päivistä, kun minusta joskus tuntui siltä, että elämälläni ei ole mitään määränpäätä, ei mitään tarkoitusta eikä lopulta ollut oikeastaan edes uskoa siihen, että asia siitä enää ikinä mihinkään voisi muuttuakaan. Kärsin masennuksesta ja henkilökohtainen elämäni oli yhtä helvettiä, aamusta toiseen ja viikosta toiseen. Miksi se sitten muuttui?
Eräs syy sen muuttumiselle oli tietysti se, että lopetin kaikista muista ihmisistä huolehtimisen päässäni ja keskityin vain ja ainoastaan itseeni. Tietenkään se ei täysin ole toteutunut, kerta edelleenkin omien läheisieni ahdingot ja ongelmat joskus tulevat ajatuksiini ja aiheuttavat päänvaivaa, mutta kuitenkin suurimmilta osin osasin olla itsekäs. Se oli äärimmäisen tärkeää. Varsinkin, kun lopulta en enää niiden ihmisten asioihin olisi voinut edes vaikuttaa. Kyllähän omia perheenjäseniäänkin kohtaan saa tuntea sympatiaa, mutta rajansa kaikella. Ja lopulta, eikö esimerkiksi vanhempien pitäisi huolehtia lapsistaan eikä päinvastoin?
Viime vuoden syksyllä tein ison päätöksen. Lopetin kesken koulun, jota olin jo kahlannut jonkin matkaa. Sen askeleen ottaminen oli aivan äärettömän raskas juttu, mutta tietyllä tapaa tuntemattomaan astuminen kuitenkin oli helpotus. Tiesin, että sen jälkeen kaikki asiat ovat täysin omissa käsissäni ja mitä ikinä teenkään, on lopputulos vain ja ainoastaan minusta itsestäni kiinni. No mihin lopputulokseen nyt on sitten oikein päädytty?
Se syy, miksi olotilani on nyt hyvä, vaikka viikonloppukin meni lopulta aika penkin alle, on yksinkertaisesti se, että iso kuva vain näyttää hyvältä. Minulla on töitä ja niitä on jatkossakin. Mikä sikäli on huojentavaa, kun katsotaan tulevaisuuden näkymiä maassamme seuraavan parin vuoden periodilla. Konkreettisen elämäni olen pikkuhiljaa paikkaillut melko hyvälle mallille, eivätkä talousasiatkaan enää juurikaan paina mieltä. Yksi iso syy tietysti tälle hymyilevälle mielelle sitten on myöskin tasan kahden kuukauden päässä häämöttävä kuukauden reissu Intiaan.
Jos nyt ihan rehellisesti katsotaan asioita, ei tuo kyseinen reissu mikään maailman fiksuin veto ole juuri nyt, koska rahaa se syö aika tavalla ja rahaa voisin käyttää muihinkin asioihin. Mutta toisaalta kun tiedän, että se on vain rahaa ja lopulta asiat ovat nyt sillä tavalla elämässäni järjestyksessä, että tuon reissun kustantaminen ei minua konkurssiin vie. Se vain syö konkreettisesti rahaa vajaat kolme tuhatta euroa, joka kuitenkin on vielä minulle melko iso raha. Mutta aikanaan päätin, että se on sen arvoista. Tämä kyseinen reissu, parhaan ja vanhimman ystäväni kanssa, on jotain sellaista, joka on minulle henkisesti äärettömän tärkeää. Ja sen vuoksi myöskin aion aikanaan kyllä kirjoittaa siitä reissusta ja paljon. Sen jälkeen voin sitten aivan rauhassa keskittyä koko tulevan vuoden vain muiden asioiden hoitamiseen ja mihin sitten ikinä.
Opiskellakin vielä pitäisi ja pääsykokeethan ne ovat edessä vielä keväällä. Niitäkin odotan mielenkiinnolla. Ja vaikka kävisikin niin onnekkaasti, että minulla ensi syksynä olisi opiskelupaikka jossain, niin siltikin aion jatkaa noita töitäni, joita nyt teen. Olen tietyllä tapaa päättänyt rakentaa tulevaisuutta hiukan perusteellisemmin kuin ehkä joskus aikanaan olisin vielä tehnyt. Jollain tapaa en enää tunne, että minulla olisi mikään kiire minnekään.
Mutta silti, joskus sitä miettii, että kun on tämän ikäinen ja elämä vielä aika lailla alkutekijöissään, mitä sitä olisi joskus aikanaan pitänyt tehdä toisin? Vai olisiko kuitenkaan mitään? Miten minusta tuli minä? Tuskin millään muulla tavoin kuin näin. Paljon on vielä tehtävää. Positiivista tässä on se, että en aina välillä malttaisi edes odottaa sitä kaikkea tekemistä. Vain se yksi asia lopulta puuttuu elämästäni, mutta arvatkaapa mitä. Puuttuu jos puuttuu, elämässä on muutakin sisältöä kuin parisuhteet.
Mutta siis mitä tekemistä sillä viskipullolla oli nyt minkään kanssa? Sitä tekemistä sillä on kaiken kanssa, että minä tuossa taannoin tajusin, että olen vapaa tekemään mitä ikinä tahdon! Ja se minua hymyilyttää.