Väsyttää. Valvoin melko myöhään eilen illalla. Tuo sana, melko, on toki suhteellista, mutta itselleni arki-iltaisin nukkumaan käyminen kello kaksi on jo myöhäistä. Harvemmin sitä ennen puolta yötä kuitenkaan nukkumaan tulee käytyä, vaikka varmasti fiksua sekin joskus olisi.
Olin jo oikein ihanaisesti varautunut siihen, että nukunpa tänään pitkään ja sitten alan pikkuhiljaa viritellä piirustusvälineitä ja jonkin aikaa tuherreltuani lähtisin salille ja niin poispäin. Saattaisinpa jopa rustailla jotain aatoksiani blogiin. No, heräsin kello 7:10 aamulla siihen kun Randy Crawford alkoi humpata yöpöydälläni, eli toisin sanoen puhelimeni (kutsun sitä edelleen puhelimeksi, vaikka paras ystäväni, kodinelektroniikkamyyjä, sitä multimediapäätteeksi kutsuukin) pärähti soimaan. Ja mistäpä muualta sitä soitettaisiinkaan, kuin duunista. ”Joo, onhan tää vähän paska juttu ja aika hätänen homma, mutta etsäpääsisitsä töihin kasiin, ku yks jamppa on kipeenä?” No, minä siihen unenpöpperössä, sen kummemmin mitään miettimättä, että ”joo, tuuntuun.”
Eipä mitään, ei edes vituttanut, keitin ison pannullisen kahvia ja hetken aikaa hölmistelin jääkaapin edessä, että mitähän sitä pakkaisi evääksi, pistin releet niskaan ja hyppäsin autoon. Olin kymmentä yli kahdeksan töissä, eli siis hyvin ehdin. Jos tahtovat mut sinne, niin vähän saavat kärsiä. Sitä paitsi aamulla oli muuten keli ihan jostain sieltä ja syvältä. Terveyssiteitä tuli taivaalta, märkiä sellaisia ja tie oli yhtä sohjoa. Mikä hienointa, iltapäivästä tuli taivaalta vettä. Haloo, helmikuussa!
Ai niin, en tiedä sitten, että oliko erikoisherätys syynä, vai mikä, mutta muistin hämärästi viimeöisen uneni. Minä kun en näkemiäni unia juuri ikinä muista. En muista lainkaan, että keitä unessa oli(tai sitten en vain myönnä :P), mutta kyseisessä tajunnanvirrassa kuitenkin olin seurustelevinani. Tai no, joka tapauksessa jonkinlainen ihmissuhde minulla oli. Hassua oli vain se, että muistan lähinnä sen, että kyseinen suhde ei minua juurikaan napannut. Tarviin uuden käsikirjoittajan!