Minä minä minä. Minulla, minulta minulle ja minussa. Aion keskittyä tällä viikolla vain ja ainostaan minuun. Eikö olekin ihanan narsistista? No ei, kun on vain joskus hyvä keskittyä vain ja ainoastaan itseensä. No, oli mulla jotain ihan sanottavaakin vaikka se toki jatkuukin sillä samalla teemalla. Mitä minä ja miten minä sitä ja tätä. No, ei kenenkään ole pakko lukea. 🙂
Alkuun sanonkin heti hyvin kainosti, että minä en ole monessakaan asiassa järin huono. Ja ennen kuin toteatte, että todellakin nyt pullistelen, niin sanon tähän heti perään, etten ole monessakaan asiassa kuitenkaan mitenkään järin hyväkään. Olen todellakin melko keskinkertainen vähän kaikessa ja sepä onkin se seikka, mikä mua ihan aidosti joskus vituttaa.
Peruskoulussa olin ihan kohtuuhyvä oppilas. Kahdeksan ja puolen keskiarvolla mentiin vuodesta toiseen eteenpäin ja missään aineessa en ollut loistava, mutten missään järin paskakaan. Matematiikassa olin ihan hyvä ja kuvaamataidossa, mutten niissäkään mitenkään loistelias. Lukioon mentäessä matematiikka oli kuitenkin vielä aine, joka kiinnosti ja jonkin sortin diplomi-insinöörihän minusta kait silloin 16-vuotiaana pojankloppina piti tulla. No ei tullut.
Lukio oli melko myllertävää aikaa elämässäni ja ihan toden teolla pohdin silloin hyvin paljon maailman menoa. Joskin olen tätä pohdintaa toki tehnyt paljon sittemminkin, mutten ehkä kuitenkaan aivan niin intensiivisesti kuin niihin aikoihin. No, mutta nyt ilmeisesti on se hetki koittanut kun ollaan taas jossain käännekohdassa. Todellakin se on nyt sitten varmaa, että syksyllä ei varsinaisesti koulun penkki kutsu, vaan työt ja itsensä etsiminen. Työkuviot ovat vielä vähän auki, kun mulle tarjottiin erästä toista duunia ja kieltämättä houkuttelee kun tuntipalkka olisi vaivaiset ehkäpä 30% enemmän kuin nyt kesällä ja työajatkin noin periaatteessa paremmat. Mutta se siitä. Siitä olen varma, että tämä minun on nyt kuitenkin tehtävä.
Hiukan vajaa vuosi sitten, eräs cityläinen täysin ilman eforttia ajoi minut lukemaan ihmisten blogeja ja satuin sitten samalla kiinnostumaan kirjoittamisesta itsekin. Toki olin kirjoittanut aiemminkin keskustelupalstalle jonkin verran tekstejä, hyviä ja huonoja tai mistäs minä tiedän, tehän niitä arvostelette. Kuitenkin olen saanut ajan saatossa aina joltain ihmisiltä kommenttia, että mun tekstejä on mukava lukea. Olen ollut melko imarreltu tai enemmänkin hämilläni, koska vaikka moni kuulemani mukaan on joskus luullut minusta hiukan jollain tapaa itserakkaampaa persoona kuin olenkaan, niin en ole kovin hyvä ottamaan kehuja vastaan, tulivat ne sitten mistä tahansa. Kirjoituksista, ulkonäöstä, mistä tahansa. Itsetuntoni on aina ollut ihan kohdallaan, mutta sehän ei tarkoita sitä, etteikö voisi hämmästyä positiivisista kommenteista.
Niin siis viittaan tuolla otsikolla vain sitä, että todellakin olen aina ollut monessa asiassa ihan keskinkertainen, en hyvä, mutten huonokaan. Sanon vain, että antaisin paljon, jos voisin jossain asiassa olla todella hyvä, niin hyvä, että siitä voisi muodostua intohimo tekemiseen ja ehkäpä ammatti. Kyllähän mulla intohimoja sikäli on, mutta en ole niin järin varma, että kuinka moni niistä lopulta on niin suuri seikka, että se ajaisi todellakin kiinnostumaan ammatillisessa mielessä. Tiedän, että olen ihan hyvä piirtämään ja sitäkin olen nyt taas pitkästä aikaa alkanut harrastaa, mutta ei siitä ammatiksi ole, sen tiedän. Nykyinen kouluni on kyllä sinänsä ihan mielenkiintoista ja on paljon mahdollista, että käyn sen loppuun, mutta en ole niinkään varma, että tulenko sitä ammattia koskaan harjoittamaan.
Ainoa asia, mihin sikäli olen ihan kohtuullisen tyytyväinen, on se, että aion sitten tehdä tulevaisuudessa mitä tahansa ja pyrkiä johonkin yliopistoon vaikkapa, niin minun tiedonomaksuntakykyni on kyllä mielestäni ihan hyvä. Siis tenttikirjat ja materiaali painuu päähän kohtuullisen hyvin. Siitä olen kyllä kiitollinen. Siinä on vain se perustavanlaatuinen ongelma, että datan sisäistäminen ei vielä aja mihinkään. Se on vain työkalu.
No, en kuitenkaan suostu olemaan monikeskinkertaisuus, vaan siksipä minä nyt talven ihan todella pohdin, että mitä minä ihan oikeasti haluan. En nyt sano, että kirjoittaminen olisi niin mielekästä, että sitä tahtoisin alkaa ihan vakavasti pohtimaan, mutta sanotaan nyt, että mahdollisuus se on sekin. Aika näyttää.