Seuraavassa ei sinänsä ole mitään sellaista, mikä suoranaisesti olisi asiaa, mitä pohjaan faktoihin, vaikka siis toki jotain – tai ainakin yhden – faktuaalisia seikkoja tässä myös esitänkin. Mutta etupäässä seuraava on vain yksi näkökulma.
Toisessa päivän iltapäivälehdessä oli kuva sairaanhoitajien mielenosoituksesta, jossa näkyi kyltti tekstillä ”hyvinvoiva hoitaja jaksaa hoitaa hyvin.”
Kirjoitin eilen TEHY:n palkkakiistasta ja sanotaan tosiaankin, että palkkakiistasta kun siis heidän mielestäänhän kyse on vain palkasta. Se palkka kun siis parantaa väsyneet hartiat ja saa paremmin jaksamaan vaikka miten olisi hirveä kiire ja hoitajia liian vähän. Että vaikka miten olisi hoitajaparalla selkä kipeä ja stressiä pukkaisi, niin jos vain tilille kilahtaisi muutama satanen enemmän, niin kaikki olisi hyvin ja mieli virkeä, eikä huolta huomisesta.
[B]Niin se näkökulma…[/B]
Olipa kerran paperikoneenhoitaja. Paperikoneenhoitaja oli käynyt koulunsa ammattikoulussa ja oli hakeutunut kyseiselle alalle, koska tiesi, että sillä pysyy hyvin leivän syrjässä kiinni. Paperikoneenhoitaja hoisi paperikonetta, viikosta ja vuodesta toiseen. Aina silloin tällöin kävi vähän lakossa, kun ei mielestään saanut riittävästi liksaa. Itsehän hyvin tiesi, että oli jo aloittaessaan ”ylipalkattu paska” niinsanotusti, mutta koska lakkoilemalla rahaa sai lisää, niin tyhmähän hän olisi jos ei sitä vaatisi. Monena vuonna paperikoneenhoitaja sai korkeammat palkankorotukset kuin monet muut ammattiryhmät ja näin paperikoneenhoitaja vain rikastui rikastumistaan. Paperikoneenhoitaja oli vuorotyössä ja tunsi työnse välillä melko raskaaksi. Vapaa-aikoina hän sitten tahtoi kompensoida pahaa oloaan juomalla viinaa. Kuuden vapaat joskus menivät yhdessä rännissä ja palaaminen oman rakkaan paperikoneen ääreen oli joskus tosi vaikeaa, mutta kyllä niistä hetkistä aina selvittiin. Eikä paperikoneenhoitaja jaksanut huolestua siitäkään, että vyötärön ympärille oli tullut miltei parikymmentä kiloa ”vararengasta” ajan saatossa. Elämä oli kuitenkin ihan kivaa, kun palkka oli hyvä ja duunikaan nyt ei vielä kävellyt kovin usein kotiovesta sisään. Tyytyväinen oli paperikoneenhoitaja siis.
Oltuaan liki viisitoista vuotta hoitamassa paperikonetta, sai paperikoneenhoitaja kuulla uutisista, että hänen työnantajansa aloittaa YT-neuvottelut, joiden alkuperäinen tavoite on lakkauttaa koko tehdas, jossa hän tuota paperikonetta oli niin autuaasti hoitanut. Paperikoneenhoitaja vihastui. Eihän se nyt käy, tämä tehdashan tuottaa voittoa! Paperikoneenhoitaja ei ammattikoulutuksellaan osannut käsittää sitä seikkaa, että tuotantoa kannattaa siirtää kaukoitään, jossa ne suuret markkinat ovat. Se on yritykselle kannattavampaa. Kannattavampaa kuin nykyinen tilanne, vaikka sekin kannattavaa olisi. Ja sekään ei paperikoneenhoitajan päähän mahtunut, että miten on yrityksen kannattavaa vähentää tuotantoa, joka tuottaa voittoa. Ei kait se paperin hinta siitä mihinkään laske, vaikka meidän työt nyt lopetettaisiinkin. Ylitarjonta? Ylitarjonnan aiheuttama alhainen paperin hinta? Ei mene, ei mene nyt tämä paperikoneenhoitajan kaaliin. Paperikoneenhoitaja sai puoli vuotta myöhemmin lopputilin ja hallitus antoi pari miljoonaa kylälle lisärahaa tilanteen parantamiseksi ja puitiimpa asiaa ihan A-Talkia myöten televisiossa. Taisi siinä rakas entinen työnantajakin jonkin roposen tyrkätä, varmaan ihan solidaarisuden vuoksi, tai imagon, mutta se nyt oli paperikoneenhoitajalle se ja sama.
Mutta paperikoneenhoitaja ei ollut vielä täysin finaalissa. Vielähän tässä oli kuitenkin edessä 500 päivää ansiosidonnaista. Kyllähän sillä elää ja hyvin. Mutta mitäs sitten? Eläkkeeseen olisi matkaa kuitenkin vielä ihan pirun paljon ja jotain tarttis tehdä, mietti paperikoneenhoitaja. No, se oli paperikoneenhoitajankin otettava vain lusikka kauniiseen käteen ja mietittävä ammatinvaihtoa. Kertoivat työvoimatoimistossa, että ei saman alan töitä nyt vain löydy edes kauempaa ja kortistossa on melkoinen kasa saman alan jätkiä. No, paperikoneenhoitaja sitten lopulta sai itselleen muita töitä, vai kävikö hän vielä jonkin toisen ammatillisen koulutuksen, sitä ei tarinamme kerro, mutta se ei nyt ole oleellista. Kuitenkin töitä löytyi, ajan kanssa. Ei se helpolla tullut. Sai soitella ja kirjoitella sähköposteja ties miten monia ja turhia yrityksiä mahtui iso kasa matkan varrelle. Mutta töitä siis löytyi. Sillä aikaa monissa muissa paikoissa monet muut paperikoneenhoitajat kuumeisesti työtään tehdessään miettivät, että näinköhän ne työt kuinka pitkään jatkuvat. Päättivät sitten yhteistuumin myöskin lopettaa palkan kinuamisen. Ehkä se isäntä lopettaa meidänkin tehtaan jos vielä lisää palkkaa pyydetään. Ollaan nyt vain tyytyväisiä tähän, eiks niin kaverit? Ja paperikoneenhoitajien kollegat muiden paperikoneiden ääressä joivat vapaillaan vain enemmän viinaa, koska sehän se sen stressin poistaa. Ja kun rahaa on, niin ei tuo viinakaan kovin kallista ole, vaikka vähän alkoholiveroakin nostaisivat. Kyllä lompakko kestää.
Minä en tunne yhtään paperikoneenhoitajaa. Isäni oli levyseppä. Oli, koska on nyt odottamassa eläkettä työttömänä ja eläkkeellepääsyyn on aikaa vielä liki pari vuotta. Hän oli levyseppänä liki 35 vuotta ja teki äärimmäisen raskasta työtä. Oli äärimmäisen katkera, kun sai aikanaan fudut firmasta, jossa oli ollut koko ikänsä töissä. Ja alkoi myöskin juoda viinaa. Joi toki irtisanomista ennenkin, mutta kiihtyi kyseisen toimenpiteen jälkeen huomattavasti. Elämä oli takana. Työ oli äärettömän suuri osa hänen identiteettiään.
Otin paperikoneenhoitajan tuohon esimerkiksi vain siksi, että heidän palkkoihinsa sairaanhoitajilla on aina ollut tarvetta verrata omia palkkojaan. En kyllä tiedä, että miksi, koska ei heidän duunejaan voi verrata millään muulla keinoin kuin sillä seikalla, että molemmat ovat vuorotöitä. Tai siis useiden sairaanhoitajien työ on, ei toki kaikkien. Mutta verrata voisi muuten käytännössä hyvin montaa yksityisen sektorin työtä, tuon paperiteollisuuden sijaan. Miksi? Siksi, että ne ovat yksityisen sektorin töitä, joihin pätee globaalin markkinatalouden säännöt. Raksuttaako?
Sairaanhoitaja, korjatkaa jos olen sitten väärässä, kuka on virkasuhteessa, on käytännössä pysyvästi siinä. Eihän sairaanhoitajaa voida irtisanoa työstään kuin vakavan virkavirheen myötä, jota ei nyt kait voi syntyä jos sitä ei henkilö tee tahallisesti? Mitenhän paljon se vaikuttaa työntekijän hyvinvointiin suhteessa henkilöön, joka miettii joka kolmas maanantai töihin lähtiessään, että milloinhan nämä duunit loppuvat?
Sairaanhoitajat ansaitsevat palkankorotuksensa. He ansaitsevat sen mukaan, mitä eilen kirjoitin, eli mielestäni se on varmaankin sitten lähellä sitä, mitä se on ollut yleisessä linjassa. Edelleen se niinsanottu palkkakuoppa on jossain sellaisessa paikassa, että minä en sitä vain näe. Mutta jos sairaanhoitajat todella julkisesti itse puhuvat siitä, että miten on tärkeää, että on hyvinvointi kohdallaan työntekijällä. Niin todellakin, sillä rahallako se syntyy? Ja siis kuten sanoin, sairaanhoitajankin työsuhteen irtisanomispykälissä on puolensa ja minusta se kyllä on jo jotain. Toki tämä on vain minun mielipiteeni.