Tässä tulee varsin lyhyesti kaikki, mitä viikonlopusta tarvinnee mainita. Ja ehkä jotain muutakin.
Kotkassa vierähti viikonloppu varsin alkoholinhuuruisissa merkeissä. Ensimmäisenä ”yönä” tuli valvottua aamukahdeksaan, kunnes oli yksinkertaisesti mentävä nukkumaan. Kolmen tunnin yöunet paransivat vireystilaa huomattavasti.
Nuo keskustelupalstan jengin kanssa ajan saatossa pidetyt viikonlopun vietot ovat olleet aina yhtä mukavia ja ikinä niissä ei ole ollut tylsää, kuten ei tälläkään kertaa.
Mutta sen verran on sanottava, kuten jo totesin paikan päälläkin, että tietty riehakkuus loisti poissaolollaan, ensimmäistä kertaa. Mukavaa oli ja jos tahtoi ryypätä ja saunoa yön läpi, seuraa kyllä aina löytyi. Mutta kuitenkin selkeästi nyt olivat bileet jollain tapaa erilaiset, verrattuna kaikkiin aikaisempiin. Huono asia se ei ollut, se vain pisti silmään.
Yksi asia, joka tähän ehkä voi vaikuttaa, on se seikka, että nyt jo miltei jokainen, joka paikalle oli saapunut, oli minulle jollain tasolla entuudestaan tuttu. Aivan kuin mökkimiitistä olisi tullut rutiininomaista. Voisi ensimmäisenä ajatella taas, että se on negatiivista. Ei se sitä ole, mutta juurikin siitä syystä jo mietin, jotta sanonko koko reissusta ylipäänsä mitään.
Näistä viikonloppujen vietoista, joita kuitenkin on perin harvakseltaan, on tullut asia, joka ei ole enää uutta ja ihmeellistä. Muistan edelleen ensimmäisen kerran, kun vielä samaisessa mökissä bileitä pari vuotta sitten pidimme, olin kuin ällikällä lyöty, koska kaikki naamat olivat uusia ja kaikki tuntui jollain tapaa tutustumisen arvoiselta.
Ja tutustumisen arvoisia ihmisiähän tuolla bileissä paljon olikin. Se pointti kun siis on vain se, että siellä ei juurikaan ollut enää ketään, kehen en olisi jo jollain tasolla tutustunut. Tunteminen todella on sitten tietysti jo asia ihan erikseen, mutta kyllä te ymmärrätte, mitä tällä asialla tarkoitan.
Josta päästäänkin sitten kuitenkin siihen juttuun, joka pitää vielä mainita. Yhtään sen suuremmin paisuttelematta omaa egoani, mainitsen nyt taas sen seikan, minkä varmasti moni jollain tasolla kyllä tietää. En tiedä, onko minussa joku vika, vai onko se vain rasittava ominaisuus. Ehkä se ei ole, koska kukaan ei koskaan suoranaisesti ainakaan siitä minulle avaudu.
Koska olihan tuolla miitissä sellaisiakin ihmisiä, joiden kanssa en ollut käytännössä juuri lainkaan mitään aikaisemmin puhunut. Ja taas, tieskö jo kuinka monennen kerran, minä pitkin yötä avaudun henkilökohtaisesta elämästäni käytännössä tuiki tuntemattomalle ihmiselle. Toki alkoholin nauttiminen siihen myöskin vaikuttaa, mutta tiedän minä, että sitä tapahtuu myös ihan selvin päinkin.
Kai se on vain osa minua ja siksi toisekseen, jollain kummalla tapaa se on joskus vapauttavaakin. Jälkikäteen sitä vain aina välillä miettii, että tuskin sellaista ihmistä, joka ei minua laisinkaan tunne, edes moiset seikat kiinnostavat.
Olenkohan minä joskus vähän rasittava tyyppi? No, ainakaan kukaan ei sitä minulle päin naamaa sano.
No oli miten oli, nyt alkaa uusi elämä ja todellakin, tämä kroppa saa koko tulevan kevään sellaista rääkkiä, että ei mitään rajaa. Olen mielessäni ruoskinut itseäni jo muutaman viikon, kun en ole päässyt treenaamaan.
Tavallaan siksikin odotin tuota viikonloppua niin innokkaasti. Että saisin sen alta pois. Bileet olivat hyvät ja kivaa oli. Ehdottomasti niitä reissuja, jotka ovat joka sentin arvoisia. Mutta kun minä kuihdun kohta, jos en pääse repimään sitä rautaa! Ja siihen ei yletön viinanjuonti oikein sovi.
Kauniita unia.