Tanaan on siis keskiviikko. Reissussa ollaan oltu kolme ja puoli viikkoa ja viimeisia paivia viedaan. Lauantaina lennetaan pois Goalta ja Mumbaista lahteva kone on Helsingissa sunnuntaina kahden aikoihin iltapaivasta.
Valehtelisin, jos sanoisin, etteiko ihan jo pelkastaan Suomen pakkasiin totuttautuminen jannittaisi. Tahan lampoon on jo niin tottunut ja elaman menoon noin muutoinkin. Taman kahden viikon aikana, mita Goalla olemme viettaneet, olen aivan vakuuttunut siita, etta tanne tulen viela toisenkin kerran.
Ei, se ei johdu siita, etta Goa olisi paikkana jotenkin erityisen ihmeellinen. Tai on se sitakin, mutta lopulta Intia on paikkana melko ihmeellinen ja jos taman maan rajojen sisapuolelle itsensa hommaa, ei tata paikkaa voi sivuuttaa. Ja Intiaan mina hommaan itseni viela toisenkin kerran, se on aivan varmaa. Mutta kaikesta tasta kirjoittelen myohemmin lisaa, kunhan olen ehtinyt hieman hengahtaa.
Kaksi viikkoa Goalla on aiheuttanut ensinnakin huimat rusketusrajat. Paljon makaamista varjossa, koska tuo aurinko hoitaa tehtavansa paremmin kuin tehokkaasti. Se on myoskin tarjonnut monia kertoja hyvaa ruokaa, jonka myota tanaan kavin keskiviikon markkinoilta ostamassa hirvean maaran paikallisia mausteita. Tikka Masala paistuu joku paiva tamankin jatkan pannulla, niin kalan kuin kanankin puitteissa. Haita olisi ravintoloissa tarjolla, mutten ole viela viitsinyt kokeilla. Pari paivaahan tassa on aikaa ja katsotaan, jos viitsin testata.
Suomalaisia taalla on yllattavankin vahan. Kuten aiemmin kirjoitin, uskoisin ihan vakaasti, etta tanne ei tehda Suomesta enaa niin paljoa matkoja, kuin joskus aiemmin. Turkulainen hotellin naapuri jatkoi matkaansa kohti Keralaa ja menimme hanen kanssaan paivaksi Panjimiin, Goan paakaupunkiin. Seka pariin helsinkilaiseen naiseen tormasimme biitsilla, joiden kanssa juttelimme tovin jos toisenkin. Muutaman kerran sitten siina sivussa olen saanut kuulla rakasta kieltamme ihmisvilinan joukossa.
Meilla on vielakin kova pyrkimys paasta luonnonpuistoon katsomaan villielaimia maasturilla, mutta se on hieman vaakalaudalla, ihan puhtaasti saamattomuudestamme johtuen. Huomenna olisi tarkoitus herata hyvissa ajoin ja ottaa taksi ja painella metsaan. Katsotaan miten kay. Toisaalta, olisihan se kiva nahda todellista Intian luontoa. Mutta en mina suoranaisesti pety, vaikka tama reissu tahan jaisikin ja loput hetket viettaisimme aivan puhtaasti ihoa karytellessamme. No, aika nayttaa.
Nelja viikkoa on tietylla tapaa lyhyt aika. Siltikin, nelja viikkoa poissa arkirutiineista, taysin toisenlaisessa ymparistossa, aiheuttaa hiukan jannitysta. En epaile hetkeakaan, ettenko tottuisi tavalliseen elamaan Suomessa, tavallisten toiden ja arkihuolien parissa, mutta siltikin, hiukan janskattaa.
Haikeutta on myoskin ilmassa. Jos ihan rehellisia ollaan, niin vaikka kotimaassakin olisi kiva kayda, niin kylla mina taalla olisin vaikka viela toisenkin kuukauden. Jos en sitten jopa monsuunisateisiin saakka. No, mutta se onkin sitten se juttu, joka kuuluu tulevaisuuteen. Ja siita enemman sitten joskus. Tama jatka palaa netin aarelle, kunhan on paassyt takaisin Suomeen. Siihen asti hyvaa viikonjatkoa kaikille mussukoille.
Tosiaankin, todelliset filosofiset ajatukset ja muisteloinnit on vakisinkin jatettava jonnekin kotisuomen pimeyteen. Taalla juuri asken laskikin aurinko ja siihen punaisen hehkuvan pallon mereen sukeltamiseen ei muuten ikina tunnu tottuvan. Joko huomenna tai ylihuomenna mina kiipean tuohon laheiselle kukkulalle, korkeimmalle paikalle lahikilometrien sateella ja pistan soimaan Nightwishin Meadows of Heavenin ja kaadan lasiin kunnon setin hyvaa viskia ja katselen hetken aikaa Arabian merta.
Arki taalta tullaan.