Rakkaudessa ja ruoanlaitossa kaikki keinot ovat tunnetusti sallittuja. Vai ovatko?
Mitä on omatunto? Onko minulla omatunto, vai onko se vain omaa tuntoa? Tuota tuntoa kun joskus tuntuu olevan vähän liikaakin. Itse määrittelin sen kyllä siksi kuuluisaksi omaksi tunnoksi, omatunnoksi. Onko empatia sama asia kuin omatunto?
Empatiaa jos aikoo tuntea, on ensin oltava jokin kohde, jota kohtaan sitä tuntee. Omatunto voi astua peliin, vaikka mitään toista ihmistä ei olisikaan. Sillä perustein empatian tunteminen ei ole täysin sama asia kuin omatunto. Kävin illan suussa keskustelun, jossa puhuin siitä, miten minulla joskus omatunto ohjaa tekojani, tai miksi sitä sitten ikinä tahdommekaan kutsua.
Ihmiset ovat ajan saatossa takuulla monen monituista kertaa olleet itsekkäitä ja tehneet niin kuin omalta kantiltaan katsottuna parhaimmaksi näkevät. Se on ihan tervettäkin. Jos ihminen ei koskaan ajattele omaa parastaan, mennään pitkässä juoksussa melko syvälle metsän siimekseen, jopa niin syvälle, ettei sieltä koskaan enää tulla takaisin. Itse aikanaan kävin aika lähellä sitä singulariteettia, josta ei olisi enää ollut paluuta toiselle puolelle. Nyt ne miettivät, että mistä helvetistä se jätkä oikein höpöttää.
Minä tuppaan monesti ajattelemaan tekojani siltä kantilta, miten itse kokisin omalla kohdallani tuntuvan, jos minulle niin tehtäisiin. Sitä jotkut viisaat ihmiset kuulemma kutsuvat empatiaksikin. Sekö siis ei ole omaa tuntoa, omatuntoa? En minä tiedä, ja lopulta onko sillä jotain väliä, miksi sitä kutsutaan. Niin minä vain monesti kuitenkin taivun ajattelemaan, vaikka monen monituista kertaa olen saanut huomata, että jos minä olenkin todella siinä ottavana osapuolena, ei niitä toisia ihmisiä oikeastaan kiinnostakaan se, mitä minä ajattelen. Koska kyse on rakkaudesta. Ei silloin ajatella sitä, mitä muut ihmiset ovat mieltä, vaan silloin otetaan se, mikä on otettavissa, nuolkoot muut näppejään. Rakkaus on liian kallisarvoista, jotta sitä viitsisi haaskata omantunnontuskien pohdintaan. Vai onko?
Ei, en minä nyt ole rakastunut enkä ole edes rakastumassa, mutta pohdiskelin tätä seikkaa vain aikani kuluksi tuossa, kun tajusin, että saattaisin kuitenkin tehdä jotain sellaista, mikä koskettaa joitain muitakin kuin vain minua. Siksi pohdin vain teoriassa sitä, että mikä on minun velvollisuuteni ja itse asiassa, onko minulla mitään velvollisuuksia muita ihmisiä kohtaan? Ymmärrän, että tämä koko teksti on ollut varmasti melko mystinen kokonaisuus joten hiukan valotan tätä asiaa konkreettisella esimerkillä.
Jos oletettaisiin, että minä olisin eronnut ihmissuhteesta ja näkisin vain hetki eron jälkeen entisen kumppanini toisen miehen seurassa, viiltäisi se minua takuulla syvältä. No, näinhän ei sinänsä tarvitse olettaa, koska näin on käynytkin. Ihmiset tekevät rakkaudessa niin kuin se heille parhaiten sopii, viis muista! Miksi minä sitten en tee? Miksi minä todella joskus mietin, kun tiedän ihmisten kasvot ja ehkä jopa jotain niistä ihmisistä, että voinko minä mennä ja työntää omat näppini toisten ihmisten eron jälkeiseen elämään, kun tiedän, että sitä toista saattaa sattua se, että minä niin teen? Miksi minä mietin sellaisia seikkoja, kun ei niitä koskaan kukaan mieti minun kohdallani?
Naps, läppäri kiinni. Herätys kolmen tunnin ja neljänkymmenen minuutin kuluttua. Hyvää työpäivää Panu.