Perjantaina töiden jälkeen hirmuisella kiireellä pakkasin tavarat kasaan ja suunnistin bussipysäkille, josta nousin autoon kohti Kotkaa ja Santalahtea. Edessä oli jo toukokuussa sovittu kesän lopetusviikonloppu. Hirmuinen röykkiö yltiösosiaalisia ja muutenkin hiukan kaistapäisiä ihmisiä, joita edelleenkin yhdistää vain yksi asia, City. Tai toki tarkemmin sanottuna sinne enemmässä tai vähemmässä määrin kirjoittaminen. Siinä vaiheessa, kun itse pääsin paikan päälle, oli talolla jo täysi hälinä päällä.
Ja sitä hälinää ja melskettä sitten riittikin sen verran hyvin, että ensimmäisenä iltana tuli noottiakin naapurimökkien asukkailta. Ja kuinka ollakaan, kerrankin kävi niin päin, että kun mökissä käytettiin ääntä, ei siitä todellakaan vastannut allekirjoittanut, vaan aivan jotkut muut. Juomaa riitti ja Monopolia sekä Trivial Pursuitia tuli pelattua ja kuten aina, niin myös tälläkin kerralla, ei yksi viikonloppu ole riittävän pitkä aika jutella kaikkien tuttujen ja kavereiden ja tuntemattomienkaan kanssa, niin paljon kuin mitä sitä todellakin tahtoisi. Se on tuon kaltaisen miitin aksiooma numero 1. Aika on rajallista.
Sauna taisi olla päällä liki vuorokaudet ympäri ja hulluimmat kävivät meressäkin uimassa. Lauantaina tuli sitten haasteltua – tapaani kuuluen – vakaviakin ja se kieltämättä oli viikonlopun ihan parasta antia. Se noissa sosiaalisissa ja kaistapäisissä ihmisissä on hyvä, jotka tuollaiseen härdelliin tuppautuvat mukaan, että niistä aina löytyy jokaiselle sopivaa keskusteluseuraa eikä aika käy missään välissä tylsäksi. Ja kuten nytkin, niin parhaimmillaan sitten syntyy melko henkeviäkin juttutuokioita. Jos viikonloppu siis oli fyysisesti rankka, varsinkin näin sunnuntaina liskoja odotellessa, oli se henkisesti taasen hyvinkin rentouttava. Voisi jopa sanoa, että aivoni hetkellisesti nollautuivat täysin, vain jotta voin ne nyt sitten taas kalibroida uudelleen valitsemallani tavalla.
Nollausta ne selvästi kaipasivatkin. Perjantainen päivä ennen reissua kun oli nimittäin todella henkisesti raskas, ihan työpäivän suhteen, mutta muutenkin. Se oli osittaista juontumaa aiempien aikojen tapahtumista ja tietynlaista eskaloitumista oli havaittavissa fiilisrintamalla. Nyt fiilikset ovat hyvät, joskin odottavat. Minulla on huomenna iltavuoro töissä, joten näen ihanaisen aikaisintaan vasta tiistaina. Se voi toisaalta olla ihan hyväkin juttu, koska tämän lyhyen viiden viikon tuntemisen aikana emme tietääkseni ole olleet täysin erossa toisistamme lähellekään näin pitkää aikaa kuin mitä nyt tulee perjantaista tiistaille. Itse kyllä tiedän omat tuntemukseni ja ne ovat ihan hyvät, mutta ilmeisen kysyvät. Kuitenkin kun maailmassa on asioita, joihin ei itse voi vaikuttaa, pitäisi ihmisen oppia tuolloin jättämään ne asiat oman onnensa nojaan ja vain kohdentaa energiansa niihin seikkoihin, joihin vaikutusmahdollisuuksia on.
Menipäs filosofiseksi. Senpä vuoksi voisinkin näin lopuksi keventää tätä kirjoitusta yhdellä valokuvalla, jonka _Turska_ ystävällisesti oli kansioonsa laittanut ja josta siis sen itselleni kopioin. Kyseessä on lauantai-illan viimeinen drinkki ja tekijänä minä.
[IMG 1143697]
Tuosta otsikosta sitten sen verran, että aika näyttää, tuleeko näitä miittejä vielä kohdalleni vaiko ei. Kun olin vielä vasta valmistautumassa lähtemään Santalahteen, totesi ihanainen minulle ykskantaan, että ”menet omiesi pariin”. Kirjoittaminen ei ikinä lopu, mutta kuten jokainen noissa porukoissa pyörivä tietää sen vanhan viisauden; ken joku päivä kerrankin pääsee kiinni tavallisten ihmisten elämään, siihen surullisen kuuluisaan IRL-malliin, älköön hän sieltä suurin surminkaan palatko. No mutta, kuten jo tuli todettua, kaikkiin asioihin ei voi itse vaikuttaa. Aikansa kutakin, kunhan aina on jotakin. Liskoja odotellessa.