[B]There Will Be Blood[/B], Ohjaus: Paul Thomas Anderson
Daniel Plainview etsii hopeaa, mutta löytääkin öljyä ja toteaa mustan kullan olevan miehen tulevan rikkauden lähde. Mies käyttää, köyhien maajussien kanssa maakauppoja käydessään, poikaansa H.W Plainviewtä tietynlaisena kikkana. Pieni poika on miehen ”yhtiökumppani” ja maajussit heltyvät herkemmin tekemään kauppoja. Bisnes rullaa kohtuullisesti, kunnes eräänä iltana Paul Sunday, nuori miehen alku, saapuu Plainviewn puheille ja kertoo hänen kotitilansa lähettyviltä löytyvän öljyä ja rahaa vastaan kertoisi, missä paikka sijaitsee. Plainview lähtee tutkimaan aluetta ja melko pian on mies ostanut maat ja mannut ja öljyn pumppaaminen voi alkaa.
Kyseisen alueen ihmiset ovat hyvin uskonnollisia ja ateistin ja hyvin alkoholiin menevän Plainviewn on vain tultava hihhulien kanssa toimeen. Mies tekee kompromisseja, muttei kuitenkaan järin suuresti kunnioita ihmisten vakaumusta. Elokuvan eräs teema onkin näiden kahden hyvin erilaisen maailmankatsomuksen yhteentörmäys ja tietyllä tapaa siinä jännitettä onkin.
Elokuva myöskin kertoo miehestä, joka on ahne ja hyvin itsekäs ja ei omien sanojensakaan mukaan juurikaan pidä monistakaan ihmisistä, itseasiassa hyvin harvoista. Muut ovat vain pakollisia välikappaleita hänen ja hänen vaurastumisensa matkan varrella.
Daniel Day-Lewis on elokuvan ehdoton kasvo ja oikeastaan koko rainan aikana on melko harvoja otoksia, missä miestä ei näkyisi. Se on sinänsä ihan hyvä juttu, koska mies elokuvasta elokuvan tekeekin, vaikka ohjaus ja leikkaus ja muukin tuotanto sinänsä ihan mukiin menevää onkin. Kuitenkin There Will Be Blood on Day-Lewisin elokuva, enemmän kuin ohjaajan. Leffassa on ihan hyviä näyttelijäsuorituksia muitakin, mutta miehen varjoon ne jossain määrin pakostakin jäävät.
Ja tietyllä tapaa ilman noin hyvää pääosan esittäjää, ei elokuvasta minun mielestäni hirveän paljon käteen olisi jäänytkään. Leffaa on kehuttu vaikka missä, mutta ei se minuun kuitenkaan järin hyvin uponnut. Ajan kuvaus, joka siis tapahtuu 1900-luvun alusta 1920-luvun lopulle, on varmaankin ihan hyvä ja kyllähän lavastukset ja puitteet ovat toimivat. Elokuvassa ilmeisesti on pyritty luomaan katselijalle jonkinlaista moraalista pakkopohdintaa hyvän ja pahan välillä ja myöskin siitä, että mikä lopulta tosiaankin on hyvää ja mikä pahaa, koska ei kai läheskään jokainen ihminen fundamentalistiuskovaisuuttakaan pidä aina niin järin hyvänä juttuna. Järjen käyttö olisi sallittua. Ja kun leffa loppuu, isketään tuota vastakkainasettelua oikein kunnolla ruutuun, mutta minuun se ei järin hyvin tehonnut. Ihan taidokasta dialogia ja niin edelleen, mutta vähän jäi valju maku. Myöskin elokuvan loppuepisodi oli pahasti irrallaan kokonaisuudesta ja se tavallaan vähän häiritsi. No, tavallaan kai tuo elokuvan nimikin sitten sai jonkinlaisen merkityksen, tiedä sitten.
Puolet leffan pisteistä tulee ihan pelkästään pääosan esittäjän hienosta suorituksesta. Leffan soundtrackin olisi voinut jättää kokonaan pois. En muista milloin viimeksi olisi leffassa ärsyttänyt paikoin niin paljon kuin tässä, sen taustamusiikit, jos niitä musiikeiksi voi kutsua. Varmaan joku taiteellinen hörhö sitten tästäkin löytäisi jotain, millä minun mielipidettäni voi mäiskiä ihan kuusnolla.
3/5
[B]No Country For Old Men[/B], Ohjaus: Ethan & Joel Coen
No Country For Old Men on kai jonkinlainen moderni länkkäri. Moderni, no eletään vuotta 1980. Ed Tom Bell (Tommy Lee Jones) kertoo siitä, miten aikanaan asiat olivat toisin ja oli sheriffejäkin, jotka eivät edes kantaneet asetta mukanaan. Nykypäivänä se olisi siis sulaa hulluutta.
Elokuva alkaa sillä, kun Llewelyn Moss metsästäessään kauriita törmää näkyyn, joka monia järkyttäisi. Autiomaassa ringissä autoja ja maassa kuolleita miehiä ja pari koiraakin. Melkoinen tulitaistelu takana. Yhden auton lavalla hirveä määrä huumeita. Ja löytää mies sitten lähistöltä puun juurelle kuukahtaneen kaverin, mukanaan laukku, jossa pari miljoonaa dollaria. Ja siitähän se miesjahti sitten alkaa, johon sitten sotkeutuu niin miehen vaimo ja toinenkin palkkionmetsästäjä ensimmäisen täydellisen psykopaatin lisäksi. Elokuvassa kuvataan palkkatappajaa, joka on kyllä sairas yksilö yhteiskunnassamme. Kokonaisuutena elokuva kuvaa muutenkin asioita aika raadollisesti, hienoilla leikkauksilla ja kamera-ajoilla ja dialogikin on jouhevaa, raadollista, shokeeraavaakin, mutta jouhevaa. Toki jossain elokuvissa on pahempaakin kielenkäyttöä nähty ja dialogia joka on raaempaakin, mutta sepä kai se pointti onkin. Se on tietyllä tapaa inhorealistista ja sitä samaa inhorealismia varsinkin elokuvan alkuosa viljelee melko mukavasti. Miehen henki kun on lähellä lähteä tuon tuosta ja kun tietää, että takana vaanii koko ajan mies, joka ei pahemmin armoa anna, niin tunnelma pysyy varsin mukavasti, eikä sheriffin ja hänen apulaisensa pohdinnat tilanteesta toisaalla latista fiilistä, vaikka tavallaan olisi voinut toivoa, että enemmän olisi vielä keskitytty jahtaajan ja jahdattavan keskinäiseen kissa-hiiri-leikkiin, vaikka tietysti ehkä sitten sekin olisi mennyt jo överiksi.
Leffa on tavallaan melko yksinkertainen juoneltaan, mutta sitäkin taidokkaammin ohjattu ja leikattu ja jollain tapaa huomaa, että kaikki on niin kohdallaan kuin vain voi. Mutta ei tätä silti voi minään aivan loistavana elokuvana pitää, mutta hienona leffana ja varmasti yhtenä vuoden parhaista kyllä kuitenkin. Tommy Lee Jones on sheriffinä ihan mainio, joskin hänen roolinsa oli pienempi kuin ehkä toivoin. Tavallaan oli kuitenkin ihan piristävää, että pääosan esittäjät olivat itselleni liki tuntemattomia tapauksia, se loi kokonaisuuteen tietynlaista autenttisuutta. Palkkatappajapsykopaatti oli uskottava ja jahdattava myös pistäessään kampoihin. Woody Harrelsonkaan ei pienessä roolissaan häirinnyt tunnetuilla kasvoillaan, vaikka ei mitenkään loistanutkaan osallaan. Ihan mukava lisä kokonaisuuteen. Ainoa asia, mikä kuitenkin leffassa harmitti oli sen tietynasteinen ennalta-arvattavuus. Parikin käännettä vaistosin jo hieman ennen niiden esiintuloa. Se ei juurikaan fiilistä pilannut, mutta se mielestäni kertoo vain siitä, että paremminkin olisi kokonaisuuden voinut tehdä.
Kyllä tämä ehdottomasti ensimmäisen leffan voittaa.
4/5