Tosiaan viime viikon torstaina kävin salilla tekemässä jalat ja maanantaina olisi ollut viimeinen päivä salikortissa virtaa. En tiedä vielä, milloin lataan lisää, koska tosiaankin viime viikolla tuntui siltä, että kädet ovat melko kärsineen oloiset. Vähän enemmän rasitusta ja kiva tulehdus olisi takuulla ollut tosiasia, enkä tiedä oliko jo, melko hyvin niitä särki kuitenkin vähänkin rasituksen alla.
Tällä viikolla en ole huomannut mitään kipuja, mutta kuitenkin päätin aloittaa buranakuurin ainakin joksikin aikaa, kun tosiaan treeniä ei ole. Koska siis olen melko varma, aiemmista kokemuksista viisastuneena, että jos nyt lähtisin salille, niin tuon duunin kanssa yhteisvaikutuksessa, ne olisivat muutaman päivän sisällä taas ihan pirun kipeät. Tavallaan mua ottaa päähän, ettei nyt sitten voi treenata laisinkaan, edes siis jalkoja, koska en vain viitsi hommata salikorttia sitä varten, että kerran viikossa kävisin kyykyn tekemässä. Saakoot jalatkin nyt sitten lepoa saman verran. Aikaa en vielä tiedä, varmaan nyt reilun viikon ainakin vielä lepään, jolloin kokonaislepoaika olisi se parisen viikkoa. Toivotaan, että tulehduskipulääkkeistäkin olisi jotain apua.
Viikko on tähän asti ollut ihan yleisen väsymyksen kannalta melko raskas, kun duunit alkavat näköjään nyt joka aamu seiskalta, eli ylös on noustava siinä hieman ennen kuutta ja jotenkin se vain vaikuttaa unirytmiini niin, että sekä eilen että toissa päivänä olen nukkunut sitten tyylikkäät parin tunnin ”päikkärit” illan suussa ja pitkistä yöunista on sitten saanut vain uneksia, valveilla. Mutta muutoin on duunit olleet melko kevyitä, mikä on ihan kiva, kun saapahan tosiaan kroppa vähän enemmän lepoa, jolloin ehkä tuo buranan vetäminenkin on hiukan efektiivisempää.
Jos nyt vielä sanon perään, että kuitenkin kesän jälkeen alkanut rääkkielämä on sujunut jo usean kuukauden ajan melko hyvin, olen todella tyytyväinen tuloksiin sekä fiilikseen. Tuntuu joskus siltä, että julkisesti ei saisi sanoa sellaista seikkaa, että peilistä katsoessa tuntee saaneensa jotain aikaiseksi ja myöskin olevansa itseensä hyvinkin tyytyväinen. Kuitenkin itserakkaus ja puhtaasti terve suhtautuminen kroppaansa ja siihen, mitä sille tahtoo tehdä sekä terve suhtautuminen omaan itsetuntoon ovat mielestäni eri asioita. Ja sanonkin vain, että kyllä tuo itsensä rääkkääminen on tosiaan myöskin luonut jotain konkreettisia tuloksiakin ja siitä olen kyllä iloinen.
No, toukokuuhun on toki vielä pitkä matka ja tavoitteet ovat pahasti kesken. Ja jos joku nyt miettii, että miksi minä asetan jotain hirveän tarkkoja rajoja ja tavoitteita, niin ehkä siksi, että on jollain tapaa paljon mielekkäämpää treenata, kun on jotain, mihin tähdätä. Kuitenkin jos niistä jäätäisiin, ei se kaada maailmaa, ei todellakaan.