Väsyttää ihan helvetisti. En muista, mikä päivä olisin viimeksi nukkunut kunnon yöunia. Joskus viime viikolla. Mutta siihen on syynsä ja se syy saa kyllä pojan vähän hymyilemään. Vähän, paljon, kuitenkin. Huomen aamulla on herätys kuudelta, kuten todennäköisesti koko loppuviikonkin. Sekä huomen illalla aion olla kiltisti kotona koko illan ja keskittyä kirjoittamaan. Ja perjantaina onkin sitten lähtö kohti Santalahtea.
Viikonloppu meni Helsingissä vähän erikoisissa merkeissä. Niin erikoisissa, etten oikein välillä meinaa edes tietää, mitä ajatella. Ja koska en tiedä, mitä ajatella, en myöskään siitä sen suurempia nyt kirjoita. Kivaa lopulta kuitenkin oli.
Jos asiaa enemmän mietin, niin melkein voisin tulla siihen johtopäätökseen, että en sen vuoksi tiettyjä asioita kirjoittamalla nyt pohdi, koska eräskin ihminen niitä lukee, mutta en kuitenkaan tule. En tule siihen johtopäätökseen siksi, että se ei minua millään tapaa häiritse. Minua ehkä enemmänkin häiritsee pitkästä aikaa se, että mitä joku muu niistä pohdinnoistani ehkä voisi olla mieltä.
Koska tosiaankin, voisi kai sanoa, että vaikka tietyt aatokseni eivät olekaan järin radikaaleja, on niiden taustoissa kuitenkin jotain hieman sen kaltaista. Pelkään kaiketi sitä, että jos niistä mainitsisin, toteaisi joku minulle jotain sellaista, mitä en sittenkään tahtoisi kuulla. Totuuden kuuleminen toki on lopulta aina hyvästä, kun järjellä ajatellaan. Mutta milloin näitä asioita järjellä olisi rakenneltu. Eikä siis nytkään.
Olen ihastunut ihmiseen, jonka seurassa minulle on hyvä olla. Muuta en nyt aio asian tiimoilta siis sanoa. Sanon sitten, jos on jotain sanottavaa. Sanoinko jo, että minua väsyttää?