Aamulla kun heräsin, niin jostain kummasta pälähti päähäni jotain vanhoja muistoja. Ehkä näin unta jostain niistä, en kyllä muista mitään viime yön unista.
Muistan lapsuudesta erään Joulun kun tein meidän takapihalle viitisenkymmentä jäälyhtyä. Ämpäreitä oli käytössä varmaan kymmenisen kappaletta, eli jokunen yö niiden värkkäämisessä meni. Takapiha oli Jouluaattona melko hieno, kun niin paljon oli kynttilöitä jäälyhdyissä palamassa siellä täällä ympäriinsä pitkin pimeää pihaa. Tuosta Joulusta on sittemmin jäänyt mieleeni ehkä vielä enemmän se, että se oli ensimmäinen kerta, kun ihan itse pääni sisällä tajusin viettäväni Joulua enemmänkin siksi, että se oli aikaa ja mahdollisuutta rauhoittua, eikä siksi, että saisi paljon lahjoja. Olin ehkä 12-vuotias. Tuo kynttiläepisodi vain nyt kulkee tuon mielikuvan mukana edelleen.
Lapsuuden Joulut olivat ihan kivoja, mitään pahaa sanottavaa niistä ei kyllä ole, mutta ei mulla nyt kyllä ollut varsinaisesti tarkoitus Jouluista puhua, mutta se nyt vain tuli mieleeni ensimmäisenä kun ylipäätään mietin sitä, mistä aioin puhua. Muutenkin kun lapsuus tuohon yläasteen alkuun asti oli hyvinkin miellyttävää aikaa ja perhe oli vielä niin erilainen kuin nykypäivänä. Eli halusinkin vain sanoa muutaman sanan perheestä.
Olen tavannut elämäni aikana monenlaisia ihmisiä, miehiä sekä naisia. Muutamasta kohtaamastani naisesta on tullut itselleni toisia tärkeämpiä ja siis olen toki seurustellutkin. Kuitenkin kuin hiukan sattumankaupallakin, en ole koskaan viettänyt yhtään Joulua niin, että olisin suoranaisesti seurustellut, eli voisi toisin sanoa, että niin sanottua romanttista joulua en ole kokenut koskaan. Kerran olin kyllä suhteessa, mutta se suhde ei ollut sen kaltainen, että olisin naisen mukana toiselle paikkakunnalle lähtenyt joulua viettämään, vaan menin silloin siskoni luokse Norjaan. No, taaskaan ei ollut tarkoitus puhua siitä Joulusta, mutta kun se vain assosioituu niin järin hyvin tuohon toiseen entiteettiin, eli perheeseen ja siksipä nyt taas vedän sitä väkisinkin mukaan tähän juttuun.
Tällä tahdoin sanoa vain sitä, että kun kaikki tuntemani ihmiset kuitenkin omaavat jonkinlaisen perheen ja viettävät joulua jollain tavalla ja siis viettävät ylipäätään aikaa jollain tapaa perheenjäsentensä keskuudessa, toiset enemmän, toiset vähemmän, niin se joskus aiheuttaa itselleni suuria agression tunteita. Ei tietenkään agressiota näitä tuntemiani ihmisiä kohtaan vaan vain ylipäätään. En itse asiassa osaa oikein kohdentaa sitä tuntemusta mihinkään. Tämä sama dilemma syntyy myöskin joskus kun on vaikkapa eronnut suhteesta (tai jätetty) ja ei jättäjääkään voi oikeastaan syyttää.
Miksi agressioita? Siksi, että myönnän joskus olevani kateellinen ihmisille, joilla on oikeasti hyvä perhe ja vieläpä sellainen perhe, jonka kanssa ihan aidosti voi viettää aikaa ja sen sisällä huokuu välittämistä. Koska en ihan vilpittömästi usko kokeneeni moista enää vuosiin, ehkä noin kymmeneen vuoteen. Joulu on vain se aika vuodesta, jolloin tuo seikka tulee kaikkein kovimmin esille, silloin se iskee vasten kasvoja, kun parhaan ystävän kanssa(jolla sattumoisin ei myöskään ole juurikaan perhettä, minkä kanssa Joulua viettää) lähdemme Joulun pyhät ylittävälle baariturneelle tapaamaan muita yksinäisiä. Ei minulla muuten ollut tarkoitus Joulusta alkaa puhumaan elokuussa. 😀
Olen hyvin harvoin kateellinen ylipäätään mistään. Materiasta tai rahasta en ole kateellinen. Joskus olen saattanut olla hiukan kade jollekin tuttavalle joka on oikein hyvässä parisuhteessa, kun itse on vaikkapa tarponut sinkkuaikaa jo vuoden päivät tai enemmänkin, näin on joskus käynyt, mutta se on kuitenkin melko harvinaista. Eli hyvin harvoin olen todella kateellinen. Enkä nyt sano, että tästäkään seikasta olisin jotenkin äärimmäisen kateellinen, ainakaan niin, että se vaikuttaisi käytökseeni, ei mitään sellaista. Kyllä ihan vilpittömästi osaan olla itselleni tärkeiden henkilöiden puolesta iloinen, että heillä on vaikkapa hyvät perhesuhteet, joihin tukeutua. En tietenkään halua, että se mihinkään muuttuisi, mutta siltikin vain ihan väkisinkin myönnän, että olen joskus hiukan kateellinen.
Musta joskus tuntuu siltä, että jotkut ihmiset eivät lopulta edes käsitä, miten onnellisessa asemassa ovat, kun omaavat tiiviin perheen, minkä ympäristössä elää. Ja todellakin, luki tätä ihan kuka tahansa, niin tämä viimeinen kommentti ei ollut kyllä todellakaan kohdennettu kenellekään. Kunhan sanoin, että on ihmisiä, jotka huomaavat jonkin asian tärkeyden vasta sitten kun sen joskus menettää, jos edes silloinkaan. Toki monet sen käsittävätkin ja se on tietysti hieno juttu.