Tuossa joku päivä sitten kun puhuin siitä, mitä minä elämältäni haluan, niin tuo puhuminen ja kommunikointi on yksi hyvin tärkeä osa sitä, mitä minä haluan. Joku nyt ajattelisi, että sehän on ihan itsestäänselvää kaikille, mutta ei se ole. Mun mielestä ihmiset käsittelevät asioita puhumalla aivan liian vähän. Mä todella nyt kaipaan sitä puhumista. Tuntuu kuin yksi täysin virheetön palapelin palanen olisi nirhaistu rinnasta irti.
Mä olen nukkunut viimeisen vuorokauden sisällä varmaan 18 tuntia. On fyysisesti melko väsynyt olo joskin nyt se osittain voi johtua ihan siitäkin, kun on tullut nukuttua niin helvetin paljon. Jokainen varmasti tietää sen fiiliksen, mikä syntyy jos nukkuu hyvin paljon, niin kroppa on vieläkin vähän lepotilassa eikä oikein meinaa käynnistyä.
Niin ja no sitten tavallaan henkisestikin on melkoinen väsymys. Osittain se kyllä varmasti johtuu tästä fyysisestäkin väsymyksestä. Kuitenkin mä tänään itkin. Se ei monen mielestä olisi kovinkaan kummallista, mutta mulle se on melkoinen harvinaisuus. No, siihen on syynsä. Osittain ihan yleisesti oli paha olo, mutta osansa on silläkin, että mä nyt todellakin siis vain kaipaan. No ihmistä tietysti, mutta enemmänkin vain keskustelua, kommunikointia, informaation välittämistä toiselle ja sen vastaanottamista.
Mä eilen tajusin, miten paljon mä lopulta kaipaan puhumista ja kun siis siinä on myös se pieni seikka, että vaikka kaipaan ihan vain puhumista, niin kaipaan myös puhumista tietyn ihmisen kanssa. Ihmisen, joka niin helvetin hyvin minua ymmärtää. Ja sehän siinä vähän ikävää onkin, että kun se skenaario, missä voisin tätä kommunikointia juuri nyt toteuttaa, ei ole juuri nyt mahdollista.