Ajattelin, että kirjoitampa leffa-arvostelun kyseisestä leffasta kun tuli se tuossa äsken katsottua.
No sanotaan leffasta, mutta kyseinen raina herätti ihan muutenkin vain paljon ajatuksia.
Elokuva oli hiukan parempi kuin odotin joskaan odotukset eivät olleet kovin korkealla koska ohjaajana oli Aku Louhimies. Mies joka haluaa shokeerata ja on sitä yrittänyt koko lyhyen ohjaajanuransa. Levottomat, Kuutamolla, Paha Maa ja Irtiottoja. Kaikki jotenkin mukamas uudenlaisella otteella tehtyä ja ajatuksia herättävää. Paskat. Paljon toki vaikuttimina on varmasti ollut myöskin parivaljakko Mikko Kouki & Paavo Westerberg käsikirjoitusten myötä, että ei pistetä kaikkea skeidaa Louhimiehen piikkiin, mutta miehen mukarankka ja mukahieno elokuvan tekotyyli ei kyllä uppoa kovin helposti. Halusinkin tämän elokuvan nähdä vain sen aiheen vuoksi.
No mitä ajatuksia elokuva sitten herätti? Kirkon miehet tekemässä huorin ja halutaan myöskin tuoda esille se, että myöskin hengen firmassa voidaan nousta ylöspäin reittä pitkin. Ei ainoastaan kapitalistisessa ympäristössä. Liha on heikko, oli sillä lihalla sielu tai ei. No, vähän falski fiilis jäi osaltaan elokuvan uskottavuudesta kaikenkaikkiaan, mutta ajatuksia se silti herätti. Se herätti sen ajatuksen, että onko niin monien ihmisten tunteet kuitenkin niin heikkoja? Ei elokuvassa nyt toki suoranaisesti missään tarkoitettu sanoa, että ihmiset järestään pettävät – jos nyt eivät teoilla – niin ainakin ajatuksen tasolla. Itselleni kun ehkä ainoa todella periaatteellinen asia elämässä on uskollisuus. Siitä en aio tinkiä.
Voisi kuvitella, että moni tavallinen kansalainen joka ei kirkon työympäristöstä juurikaan mitään tiedä, pitäisi elokuvaa epäuskottavana. Eihän papit tee huorin eikä piispa vaadi papin vaimolta pillua, että papista tulisi seuraava piispa? Eihän? No, sanon nyt sen, että en minäkään siitä työympäristöstä juurikaan mitään tiedä, vaikka nyt tunnenkin ihmisiä, jotka toimivat pappeina. En osaa sanoa, oliko se epäuskottavaa. Muistan vain hyvin kyllä uutisoinnin piispasta joka erosi syystä, että oli pettänyt vaimoaan.
Eräs asia elokuvassa toimi osissa kohtaa ja se herättikin minussa ajatuksia. Päähenkilö kävi kylässä toisen teologinaisen luona useamman kerran ja jollain tapaa elokuvaan oli saatu luotua selkeä tunnelma siitä, miten mies oli erittäin vapautunut silloin kun pääsi eroon oman perheensä tiukoista rajoista. Hyvin voisin käsittää ihan aidosti sen, miten paljon helpompaa sillä miehellä olisi elää siinä ympäristössä kuin siinä, missä oma vaimo on toki kaunis ja varmasti mukavakin, mutta hyvin korrekti ja kaavamainen. Vaimon isä, eli miehen appiukko ihan täysi paska. Kuka ei siinä tilanteessa voisi rakastua naiseen joka on välitön ja avoin. Miten helppo on miehen alkaa ajatella, että välittömässä avoimessa ympäristössä onkin mukavaa kun kotona ei kunnolla edes seiso ja lastakin on yritetty viimeiset viisitoista vuotta.
Elokuva loppui vähän kuin seinään. Lopetus jäi ehdottomasti huonoimmaksi kohdaksi. Muuten ihan ok pätkä. Jotkin elokuvan aiheet jäivät tosin ehkä vähän ohuiksi. Alkoholismista olisi voinut tehdä selvästi syvemmänkin asian, mutta lopulta ongelma varmasti onkin se, että aika ei vain yksinkertaisesti riitä.
Minua ei shokeeraa se, että kirkossa yritettäisiin muodostaa papeille imagoja ja vaikka mitä muuta. Ei elokuva sinänsä aiheuttanut mitään suurempia reaktioita minkään konkreettisen asian suhteen, mutta pisti se miettimään vain sitä, miten ihmiset kohtelevat toisiaan. Pettääköhän lopulta monikin parisuhteessa? Jollain tapaa sitä elokuva mielestäni halusi antaa ymmärtää.