Hyvää syntymäpäivää Suomi!
Suomi täyttää huomenna 90 vuotta. Ajattelin kirjoittaa tämän tekstin jo nyt, koska huomenna olen menossa juhlistamaan tätä tapahtumaa risteilylle älyvapaiden cityläisten kanssa.
Suomi, tämä armas kotimaamme oli pitkään kahden silloisen suurvallan, Ruotsin ja Venäjän, oma pikku leikkikenttä ja taistelutanner. Ja aina jommankumman maan riveissä suomalaiset talonpojat omaa henkeään uhmasivat. Ensimmäisen maailmansodan tuoksinassa nohevat suomalaiset kuitenkin päättivät käyttää tilaisuutta, kuin varkain, hyväkseen ja erottautua Venäjän ikeestä. Kun kerta naapurillamme itselläänkin oli bolshevikkien valtaannousussa ihan riittävästi tekemistä. Kuten kaikilla lapsilla, myös Suomella oli omat alun kasvukipunsa ja niiden myötä heitti henkensä liki 37 tuhatta maamme asukasta. Voisi toki sanoa, että turhaan, koska kyse oli vain politiikasta ja siis siitä, mihin suuntaan yhteiskuntaamme lähdettäisiin rakentamaan. Mutta turhaa se ei kuitenkaan ollut, koska kuten jo nykypäivänä hyvin tiedämme, oli sisällissodan lopputuloksen mukainen vaihtoehto se parempi. Tai ainakin uskoisin, ettei monikaan maamme asukas tänä päivänä tahtoisi, että eläisimme yhteiskunnassa, joka on lähellä Albanian tai Romanian elintasoa. Demokraattinen yhteiskunta oikeistoineen ja maalaisliittoineen, jossa toki oli vahva sosialistinen läsnäolo, oli tuleva yhteiskuntamme perusta.
Kun tämä rakas maamme Suomi oli hetken aikaa ehtinyt koetella omia jalkojaan pohjoisen paksussa lumihangessa ja saanut turut ja torit rauhoittumaan veljesten ja sisarusten välisen verenvuodatuksen jälkeen, halusi taas kerran tuo niin katkeransuloisen rakas naapurimme itäpuolelta osaansa. Ja niin se myös sitä sitten suostuttelujen jälkeen väkipakolla yritti ottaa. Lopulta se toki haluamansa saikin, mutta se tärkein kuitenkin raajarikolla Suomella säilyi, itsenäisyys. Agraarivaltio sai kuin lottovoittona itselleen tehtävän. Julmetut sotakorvaukset, jotka vuosikymmeniä myöhemmin todettiin todellakin jossain määrin myöskin nuoren valtion tulevaisuuden pelastajaksi. Ilman raskaita sotakorvauksia, ei tähän maahan olisi koskaan rakennettu sellaista määrää teollisuutta siinä ajassa, missä se siis tehtiin, koska oli pakko. Suomesta oli tullut teollistunut valtio ja kun vielä nerokkaat valtiomiehemme luovivat samalla ison mahtavan Neuvostoliiton ja toisen ison, Yhdysvaltojen, välissä puolueettomana, koko ajan peläten naapurin sanoja, mutta kuitenkin omaa linjaa eteenpäin vieden, vaurastui tuo nuoren aikuisen ikään kasvanut Suomi kovalla vahdilla. Pitkään se kuitenkin laahasi muiden pohjoisten valtioiden perässä ja vielä tänäkin päivänä sanotaan, että jos tahtoo tietää, miten rakkaan maamme taloudellinen struktuuri ja rahoituskanta muodostuu, saa sen selville kun vilkaisee läntisen naapurimme vastaavia lukemia 20 vuotta sitten. Saako pohjoinen valtiomme koskaan tuota naapuria kokonaan kiinni, on täysi arvoitus. Ken elää, sen näkee.
Kuitenkin Suomi ja suomalaiset ovat rakentaneet kuin tyhjästä nykyisen hyvinvointivaltion, jota toki jo nykyään paljon kritisoidaan, että ansaitseeko se edes tuota määritelmää. On tultu kauas 70-80-luvun aravalainoitetusta asuntokannasta ja työväenliikkeen suuresta julkisesta näkyvyydestä. Suomi amerikkalaistuu, sanotaan. Yksilönvapautta korostetaan ja samalla siis myöskin yksilönvastuuta. Maailma on globaali, kuten nykyään on tapana asia ilmaista ja sen myötä tämän jo aikuiseen ikään päässeen Suomen on myöskin pelattava mukana samoilla säännöillä. Kymmeniä vuosia sen jälkeen, kun tämä pohjoinen valtio oli taistellut verisesti omasta itsenäisyydestään liki ylivoimaista vihollista vastaan, liittyi se Euroopan Unioniin ja luopuipa vielä omasta rahastaankin. Ja minkä tähden? Sen tähden, että puolueettomuus ei enää vain yksinkertaisesti ollut mahdollista. Toki tämän maan sisältä löytyy paljon ihmisiä, jotka edelleen uskovat siihen, että ilman moisia unioneitakin pohjoinen maamme pärjäisi, mutta se on kovin mustavalkoista. Kovaa hintaakin tämä maa tästä jäsenyydestään maksaa ja vasta viime viikkoina on julkisuudessa ollut paljon puhetta asiasta, minkä varaan koko maa on aikanaan rakentunut ensimmäisen kerran, maanviljelystä. Ja jälleen kerran on Suomi nyt kovan paikan edessä. Valitako itsenäisyytensä vai muiden kelkassa pysyminen. Osa lakiasetuksista laaditaan Brysselissä ja Euroopan isot pojat ovat sitä mieltä, että Suomi ei saa tehdä omaa ruokaansa hinnalla millä hyvänsä ja se on tälle omasta ruoastaan niin ylpeälle maalle kova kolaus. Mutta lopulta suurin kolaus se olisi maan taloudelle. Moni ihminen tässä maassa vielä tänäkin päivänä ansaitsee leipänsä, suoraan tai välillisesti, ruoan tuotannosta. 141-tuki, tuo paha sana. Suomi on tulevina vuosina ensimmäistä kertaa toden teolla vedenjakajalla sen suhteen, että onko sen järkevää todella jatkaa yhteiseloa tuon rauhaa rakastavan ja veljellisen unionin kanssa. Siinä kääntyy jo Kekkonenkin haudassaan jos kuulee, että maassamme ei saa talonpoika itse maataan viljellä. Tai saisi, mutta sillä ei elä.
Onko Suomi siis enää itsenäinen? Mielestäni se vielä on. Suurin osa maan asioiden päätäntävallasta on vielä maan omien päättäjien käsissä ja vaikka raha onkin sama kuin monilla muilla, ei se ole yhtään sen vähäisempää. Toki markka on nimi, joka kuulostaa omalta, mutta olihan se saksalaisillakin. Suomella on omat puolustusvoimat, joita joskus jotkut epäilevät, mutta minä en. Suomella on hyvät puolustusvoimat, koska ne nimenomaan ovat puolustusvoimat. Ei niillä kukaan mihinkään hyökätä tahtoisikaan ja miksi edes pitäisi? Suomessa vallitsee melkoisen hyvä demokratia, vaikka tietysti aina se voisi teoriassa paremmin toimia ja kieltämättä myöskin on ihan aiheellista käydä debaattia siitä, että voiko rahalla jo vaikuttaa huomattavasti vaalitulokseen. Mainontaa käytetään ja toisilla on rahaa ja toisilla ei. Jokainen voi sitten ihan itse päätellä, että keillä sitä rahaa on. Kuitenkin Suomi on itsenäinen. Siitä on taisteltu ja väännetty monta kertaa poliittista kädenvääntöä ja on sen itsenäisyyden puolesta varmasti miltei aneltukin. On sen puolesta joskus eräskin entinen Suomen Pankin johtaja tehnyt tietoisesti sopimuksen saksalaisen ulkoministerin kanssa ja samalla tuominnut itsensä vankilaan. Ja on ollut yöpakkasia ja noottikriisiä. Vielä tänäkin päivänä, kun Neuvostoliiton hajoamisesta on liki kaksikymmentä vuotta, on itäisen naapurin uhkan julkinen sanominen tabu. Venäjä, Venäjä ja Venäjä. Typerää retoriikkaahan moinen on ja tarpeetonta, mutta silti nykymaailman sivistyneessä elämässä on jokaisella valtiolla oikeus sanoa, jos joku toinen on turvallisuusuhka tai -haaste, kuten sitä mieluummin nykyään sanotaan. Se on poliittisesti korrektimpaa, tai ehkä vain vellihousumaista, mutta kuitenkin halutaan puhua siis sanasta haaste.
Mitäpä tällä koko tekstillä tahdoin sanoa? Että tässä pohjoisessa maassamme on asiat hyvin? En sano, koska ne eivät koskaan ole hyvin, ne ovat varmasti siedettävällä mallilla. Suomi on haasteiden edessä, niin Venäjän kuin Euroopan Unionin suhteen. Maataloustuet ovat isompi asia, kuin moni ehkä joskus ymmärtääkään. Niiden taloudellinen vaikutus on merkittävä. Ja niin on myöskin Venäjän. Se on taas pitkästä aikaa suurin kauppakumppanimme ja sellaisena se varmasti myöskin pysyy. Sillä tulee aina olemaan isompia ja pelottavampia pyssyjä kuin meillä, mutta on niiden varjossa ennenkin eletty. Ja kun lopulta ei niitä pyssyjä silloinkaan suoraan meihin oltu suunnattu sen jälkeen, kun rauha on edellisen kerran solmittu. Suoranaisesti en tahtonut sanoa tällä yhtään mitään. Vain yksinkertaisesti onnitella tätä maata, joka on todella yksi isojen sattumien summa, vaikka toki niiden isojen sattumien takana on ollut monia isoja miehiä ja naisia, jotka ovat tehneet sen, mitä on milloinkin vaadittu, jotta itsenäisyytemme säilyy. Se olisi hyvä jokaisen muistaa ja uskonkin, että sen moni kyllä tekee. Suomalaiset ovat kansallistuntoista kansaa. Keneltäkään tuskin enää tänä päivänä vaaditaan sellaisia tekoja, mitä entiset sukupolvet ovat tehneet ja uhranneet, mutta niitä tekoja ja uhrauksia ei saa unohtaa ja kuten jo totesin, niin uskon, että niin ei tule käymäänkään. Rauhasta ja tasapainoisesta yhteiskunnasta saa nauttia ja pitääkin. Typerää olisi tehdä toisin, mutta pitää aina muistaa, että mikään ei ole tässä maailmassa pysyvää jos ei sen eteen jotain tee, ei edes itsenäisyys. Otetaas pienet sille.
Hyvää syntymäpäivää 90-vuotiaalle Suomelle!