Jokin aika sitten, kun olin ystäväni ja hänen vaimonsa luona viettämässä viikonlopun iltaa ja saunomassa, totesi kaverini vaimo vaatteet vaihdettuani ja istahdettuani keittiön pöydän ääreen, että ”harmi kun Panu pisti paidan päälle”. Ystäväni ja hänen vaimonsa ovat molemmat aivan loistavia tyyppejä ja varmasti tuollaisestakin kommentista olisi joku ulkopuolinen voinut hätkähtää. Minä en hätkähtänyt, koska tiedän ihmisten ajatuksenjuoksun, huumorintajun ja ennen kaikkea näiden kahden ihmisen suhteen keskinäisen huumorintajun ja luonteen.
On keskusteluketjuissa sitten puitu ulkonäköä ja varmasti puidaan vielä pitkään, mikäli minä yhtään tämän palstan kirjoittajien mentaliteettia tunnen. Eikä siinä mitään, minähän nuo ketjut aloitin, kun ensin oli eräässä ketjussa puututtu yhteen ulkonäköseikkaan, joka sitten sai vastaansa valtaisan ryöpyn päinvastaisia kommentteja. Ja on tavallaan ihan hyväkin, että ulkonäöstä puhutaan, vaikka toki rajansa kaikella.
Kuitenkin tuo asia, ulkonäkö, tuntuu joskus olevan tietynlainen tabu. Siitä kyllä puhutaan, mutta harvoin asioiden oikeilla nimillä. Se on jossain määrin samanlainen aihe, kuin netissä miesten sukuelimistä puhuminen, joskaan ei aivan yhtä mahdoton. Kuten nyt tuo ketju osoitti, ulkonäöstä asioiden todellisilla nimillä voidaan puhua. Tietysti aina voidaan pohtia sitä, että onko se tarpeellista. Uskoisin kuitenkin, että jossain määrin ihmiset tuon kaltaisissa ketjuissa pääsevät vain tuulettamaan ajatuksiaan, kunhan eivät vain häpeile liikaa sanomisissaan.
Kun sitten tuli aloitettua toinen ketju, jossa vain kysyin ihmisiltä sitä, millä tavoin he uskovat ihmisten tiedostavan oman ulkonäkönsä, olivat vastaukset melko odotetun laisia. Kommentit olivat sen suuntaisia, että uskottiin yleisesti tunnustettujen kauniiden ja komeiden ihmisten tiedostavan oman ulkonäkönsä realiteetit, mutta myöskin todettiin jonkin verran niin, että ehkä osa ihmisistä ei usko olevansa mitenkään järin kauniita tai komeita, koska heidän omat näkemyksensä asiasta noin yleisesti poikkeavat omaan ulkonäköönsä nähden melko paljon. Tämä teoria on mielestäni ihan hyvä ja uskon, että osalla ihmisiä asia onkin näin. Näin sen näkisi olevan myöskin omalla kohdallani. Todellakin, aion nyt sanoa, mitä mieltä olen omasta ulkonäöstäni. Lukekaa, jos tahdotte, en aio sitä puida blogissani toistamiseen. Kuten ehkä liiankin monta kertaa olen jo todennut, huomattavan paljon enemmän saan tyydytystä siitä, jos joku pitää ajatuksistani, kuin ulkonäöstäni.
Kun ajattelen sitä, mikä mielestäni on komea mies, on se jotain aivan muuta kuin minä. Ainoa asia, jossa minä jollain tasolla uskoisin olevani ihan hyvällä mallilla sen suhteen, että joku habituksestani pitäisi, on vartaloni. En näe siinä kovin paljon huonoja puolia, vaikka toivonkin ajan saatossa saavani enemmän lihaksia. Ehdottomasti olen omasta mielestäni liian rimpula. Tosin tässäkin minulla mielialat heittelevät aika paljon. Joku päivä olen kroppaani hyvinkin tyytyväinen ja joku päivä se ei näytä yhtään miltään.
Mutta kropalle voi tehdä kuka hyvänsä paljon, jos vain tahtoo. Se olennaisin kohta ihmisessä on tietenkin kasvot. Ja sitä minä en ole oikein koskaan ymmärtänyt, että miten joku voisi pitää minua kasvojeni myötä komeana. Komea mies on särmikäs, sillä on vahvan näköinen leuka ja symmetriset kasvot. korkeat poskipäät ja niin edelleen. Hyvin erinäköinen kuin minä. Välillä – ei aina – kun katson jotain miesmalleja joissakin mainoskuvissa, saatan miettiä mielessäni, että miltähän tuntuisi olla oikeasti komea. Sen näköinen, kuin mitä ne miehet niissä kuvissa ovat. Mielestäni omat kasvoni ovat liian pyöreät. Minulla on liian pyöreä nenä, vääränmuotoiset silmät ja kun katson joskus itseäni peilistä ja hymyilen, tuntuu se ilme enemmänkin vain puolittaiselta irvistykseltä. En voi käsittää, miten joku voisi pitää sitä hymyä jotenkin söpönä.
Olen ajan saatossa saanut positiivisia kommentteja naisilta koskien ulkonäköäni. Niin elävässä elämässä kuin sitten varsinkin tämän palvelun tiimoilta. Valehtelisin jos sanoisin, etten mukamas tiedosta sitä seikkaa, että on olemassa jonkin verrankin naisia, jotka ovat minusta kiinnostuneita. Ja olen sen verta fiksu ihminen kuitenkin ymmärtääkseni, että varmasti he pitävät myöskin ulkonäöstäni, koska onhan varsin selvää, että valokuvilla on suuri merkitys tässä ympäristössä. Mutta tiedättekö te, mikä on ehkä parasta tässä palvelussa? Kerron sen teille nyt. Se on se, että olen huomannut maailmassa olevan myöskin aika paljon naisia, jotka eivät pidä ulkonäöstäni.
Koska kun nyt on niin, että en ymmärrä sitä, että joku pitäisi minua komeana, mutta näin kuitenkin on. Täten myöskin siis tiedostan sen seikan, koska aivoni edelleen rekisteröivät viestejä, kuten puhetta ja kirjoitettuja sanoja. Minusta on vain äärimmäisen hienoa se, että on olemassa myöskin paljon naisia, jotka eivät pidä ulkonäöstäni. Se on hienoa siitä syystä, että se pitää ihmisen varsin hyvin maan pinnalla.
Nimittäin jos jollekin ihmiselle toitotetaan koko ajan ja joka puolelta, että hän on kaunis tai komea, uskon sen taatusti vaikuttavan ihmisen käytökseen. Koska jokainen kaunis ja sen myötä tiedostavan ylimielisesti käyttäytyvä ihminen, jonka minä olen tavannut, on lopulta ollutkin sitten hyvin nopeasti melkoisen ruma. Juuri sen vuoksi ulkonäkö ei ole ratkaiseva asia, vaikka se onkin olennainen osa kokonaisuutta. Siksi sen ihmisen persoona on ratkaisevin seikka, kun ryhdytään ajattelemaan kiinnostavuutta.
Ihminen, joka pistää itsensä mallikilpailuun – mies tai nainen – takuulla tietää sen, että on kaunis tai komea. En oikein voi kuvitella, että sitä seikkaa tiedostamaton ihminen laittaisi itseään tietoisesti johonkin kilpailuun raadollisesti arvosteltavaksi. Jos joku mallikilpailua käyvä henkilö sanoisi minulle olevansa täysin tietämätön omasta kauneudestaan tai komeudestaan, sanoisin hänen puhuvan paskaa. Siihen ei enää päde selitykseksi edes huono itsetunto, koska huonon itsetunnon omaavat ihmiset eivät keikistele lavalla ruodittavana. Tällöin ainoa ratkaiseva asia on se, millä tavoin sellainen ihminen suhtautuu muihin ihmisiin. Ehkä omahyväisille ihmisillekin on omat vastinparinsa, tai sitten sellaiset ihmiset ovat vain lopulta oman kauneutensa uhreja? En minä tiedä, liian vaikeaa.
Ehkä huvittavinta on se, että tämän tekstin kirjoittaminen oli yllättävän vaikeaa, koska koko ajan vain mietin, että olenko minä pinnallinen, kun edes pohdin tällaisia asioita.