[B]V2 – Jäätynyt Enkeli[/B], Ohjaus: Aleksi Mäkelä
Jos nyt lähdetään liikkelle siitä, että Mäkelän elokuvat ovat yleisesti ottaen vähän mitä ovat, eivät mitään järin ihmellisiä, mutta eivät ne suoranaisesti koskaan niitä vähiä odotuksia petäkään. Ei pettänyt tämäkään, kun tosiaan odotukset eivät olleen mitenkään järin korkealla.
Reijo Mäen Vares-kirjoihin perustuvan elokuvasarjan toisessa osassa yksityisetsivä Vares saa duunin Porista, kun pitäisi selvittää kuolleen naisen murhamysteeriä ja tokihan siihen sitten liittyy yhtä sun toista. Hahmot ovat hyvin karikatyyrimäisiä, joka oli tuttua jo ensimmäisestä Vares-leffasta. Tavallaan tuo överi karikatyyrimäisyys sinällään näissä leffoissa on ehkä hyvästäkin, koska puhtaan arkirealistisilla hahmoilla olisi tarina yksinkertaisesti liian tylsä. Nyt siinä on edes jotain huumoria, jota ilman tosiaan ei näistä leffoista jäisi käteen kyllä yhtään mitään.
Paha mennä sanomaan, että kumpi nyt on parempi, ensimmäinen vai tämä toinen filmatisointi. Aika tasapaksujahan nuo molemmat ovat, mutta sinällään on niillä nyt jotain viihdearvoa sentäs. Kyllä tuon kanssa aika ihan mukavasti kului eikä lopulta ollut edes mitenkään pettynyt fiilis. Kuten sanoin, on hyvin helppo etukäteen odottaa tältä sellaista peruskevyttä suomihuumoria ja puheenpartta. En tiedä, kun en ole yhtään Mäen kirjaa lukenut, että onko lentävät lauseet suoraan niistä otettu vai ei, mutta piristäähän tuonkaltainen dialogi hieman. Ei tätä nyt mitenkään hyväksi elokuvaksi voi kutsua, mutta ajoi asiansa. Koska kolmas osa varmasti joskus sitten vielä tulee, niin kyllä näillä odotusarvoilla senkin varmasti katson. En pety, mutten takuulla yllätykään.
Positiivista oli Vesa Vierikon ja Hannu-Pekka Björkmanin kaltaisten hyvien näyttelijöiden suoritukset. Ei mitään järin erikoista, mutta kyllä Suomessa ihan laadukasta elokuvanäyttelemistä edelleen on.
2/5.
[B]Pathfinder[/B], Ohjaus: Marcus Nispel
Joutuu miltei kelaamaan, että mitä tästäkin nyt sanoisi. Elokuva lyhykäisyydessään kertoo pojasta, joka nuorena jää intiaanien käsiin omiensa, eli viikinkien, joukosta ja kasvaa heidän keskuudessaan. Sitten pohjoisen brutaali tappajarotu palaa takaisin tappamaan uuden mantereen alkuperäisasukkaita herättäen kauhua. Kukapa muukaan on kohtalon saattelemana puolustava omia kasvattajiaan kuin tämä Aavetaistelija, tappaen omia veriveljiään.
Sinänsä elokuvana melko mitäänsanomaton raina. Ei juurikaan älyllistä juonta, pelkkää mättöä ja pientä tunnelmanviritystä, joka ei oikein missään vaiheessa ota tulta alleen. Teknisesti näyttävän näköinen ja yllättävän raaka. Verta ja suolenpätkiä riittää ja päitä putoilee, kuten kunnon viikinkimiekan myötä toki pitääkin. Miesten elokuva ihan puhtaasti, vaikken tykkääkään kategorisoida yleensä mitään. Elokuva näytti heti alkuunsa melko erikoislaatuiselta väritykseltään ja kun tarkastin ohjaajan historiaa, niin ei järin paljon yllättänyt, että mies oli ohjannut aiemmin 2003 tehdyn uudelleenfilmatisoinnin legendaarisesta Texas Chainsaw Massacresta ja kyllä tiettyjä samankaltaisuuksia ohjaustyylissäkin tuntui olevan, mitä nyt tuota aiempaa rainaa yhtään muistan. Ohjaajan kyky tehdä näyttävää mättöä on kyllä ihan kelvollinen, mutta en sitten tiedä, onko sisällön puute ihan puhtaasti käsikirjoituksen vika, mutta niin kuitenkin on, sisältö siis puuttuu. Tyhjä elokuva melko näyttävillä taisteluilla. Jos joku tykkää tämänkaltaisista elokuvista, niin on ihan katsomisen arvoinen, mutta jos ei ole suurta kiinnostusta, niin ei varmaankaan kannata vaivautua.
Elokuvan tuotannon suuruudesta jotenkin antoi viitteitä sekin, että pääosassa oli Lord of the Rings – trilogiasta maailmanmaineeseen noussut Carl Urban. Siinähän ei ole sinänsä mitään ihmeellistä, mutta käytännössä koko elokuva rakentui tämän yhden hahmon varaan ja kaikki muut näyttelijät olivat aivan statisteja. Budjetti tuskin on ollut järin häävi ja nekin vähän rahat on laitettu lavasteisiin, jotka olivat kyllä siis ihan nättejä, ei siinä mitään.
1,5/5