Ulkona on melko kolea keli ja vapaapäivää puskee. Alkuviikon kaksi ensimmäistä työpäivää ovat olleet henkisesti melko raskaita, mutta fyysisesti sitäkin vähemmän. Kuten tuli taannoin todettua, duunin kuvani muuttui ja kontolleni tuli enemmän vastuuta. Tästäkin sitten jo eräs duunarimme aivan silminnähden pillastui, koska olisi mitä ilmeisimmin itse halunnut kyseiseen hommaan, koska on pitkällä aikavälillä ollut paikassa kauemmin töissä kuin allekirjoittanut. Ainoa suuri erohan tässä on se, että kyseinen henkilö ei ole pysyväisduunissa tuolla. Teknisesti ottaen en minäkään, mutta käytännössä niin kauan kunnes näen mielekkääksi vaihtaa paikkaa.
Oli miten oli, selvästi minä olin nyt sitten ohittanut hänet nokkimisjärjestyksessä, mutta kerrankin sanon, että ei muuten kiinnosta. Tässä on viime syksystä painettu sellaista duunia niska limassa niin, että olen täysin ansainnut sen, mitä nyt sain ja piste. Mutta kuten totesin, raskaita nuo päivät ovat olleet lähinnä siksi, että taloudellinen vastuu hommassa kuitenkin on. Minä kun en vain ole tottunut pitkiin aikoihin sellaiseen seikkaan, että joutuisin vastaamaan mistään. Viime syksystä näihin päiviin asti kun olen pärjännyt vain sillä mitä miehestä löytyy, eli vähäisellä lihasvoimalla. No, se siitä.
Tietyt henkilökohtaisen elämän asiat painavat melko rankasti ja tuo duuni nyt ei ole omiaan vähentämään pään kestävyyden testaamista, mutta eiköhän tämä tästä. Välillä sitä kuitenkin vain miettii, että mistä saisi pari ylimääräistä tukivartta, millä nuo seinät pysyisivät pystyssä. Taloudellisesti asiat ovat paremmalla tolalla kuin aikoihin, tavallaan ja tavallaan eivät. Eivät siksi, että tuntuu välillä siltä kuin juokseviin kuluihin uppoaisi kaikki raha, mitä vain käsiinsä saa ja mitään ylimääräistä ei voi tehdä. Tilanne toki syksyn tullen muuttuu ja silloin hihkaisenkin ilosta, mutta kun nyt on kesä ja olisi kiva tehdä jotain muutakin kuin töitä ja oleskella rahatonna kaiken vapaa-ajan. Kuitenkin se on vain rahaa ja kesällä tietysti voi tehdä paljon kaikenlaista ilman suuria käteisvarojakin, mutta edes maamme sisällä matkaaminen kun ei ole sekään ilmaista.
Esimerkiksi juhannusta edeltävän miitin Helsingissä jätin väliin ihan siitä yksinkertaisesta realiteetista johtuen, että juhannuksen vieton kustannusten paisuessa, totesin likviditeetin olevan riittämätön enää edes yhteen viikonloppureissuun Helsinkiin. Heinäkuussa on edessä reissu Tukholmaan, jota en suurin surminkaan jätä väliin, mutta käytännössä se onkin sitten miltei ainoa edes vähänkään enemmän rahaa vievä operaatio sillä kuunkiertämällä. Tässä mielessä siis sitä joskus toivoisi, että menisipä kesä nopeasti, koska syksyn tullen rahatilanne on jonkin verrankin parempi, mutta kukapa tahtoisi kesän loppuvan, no en minä ainakaan!
Ja sitten on se eräs seikka, mistä en tänne voi kirjoittaa. Kyllä omat perheenjäsenet ovat sitten niin kivoja ja rakkaita. Ja kadoksissa. Taidan kohta naputella noita palkkeja tuohon olohuoneen seinään. Niitä onneksi vielä riittää ja vielä suuremmaksi onneksi näyttäisi siltä, että ne riittävät loppuun asti, milloin se loppu sitten ikinä tuleekaan. Kyllä tämä tästä.