Eilen lähdimme junalla Agrasta puoli kahdeltatoista illalla ja rautatieasema tuohon vuorokauden aikaan paikkana oli kieltämättä ihan mielenkiintoinen. Kymmenittäin junaa odottavia ihmisiä nukkui huopiensa alla pitkin aseman laitureita ja väkeä oli kuin meren mutaa.
Juna tuli ja lähti ajallaan, mutta siihen sen ajassa pysyminen sitten jäikin. Kuitenkin ensimmäinen hauska episodi tapahtui jo heti lähtiessämme, kun saimme todeta intialaisen rautatieyhtiön kaluston huiman taidonnäytteen. Vaunustamme etsimme omia paikkojamme ja katossa olevien numerokylttien osuessa omien numeroidemme kohdalle, oletimme, että siinä ovat paikkamme, kun vieläpä kyltissä oli nuoli, joka osoitti siihen suuntaan.
No, vedimme jo levyksi paikoillemme, kun toiselle puolelle looshia paukahti pari intialaista nuorehkoa naista, jotka eivät tietenkään sanoneet sanaakaan, vaan istuivat aloilleen ja ryhtyivät viikkailemaan petivaatteitaan. Jonkin ajan kuluttua paikalle saapui ilmeisesti toisen naisen mies, joka ystävällisesti kysyi, mitkä paikat meille kaverini kanssa oli varattu. Kerroin paikkojen numerot ja mies totesi, että olemme väärillä paikoilla, edelleen varsin ystävällisesti.
Katsoin sänkyni yläpuolelta numerokylttiä ja kas kummaa, kyllä siinä oli eri numero, mitä katon osoittamassa kyltissä luki. Ja näin toki oli kaverinikin paikalla. Katsoessamme vaunun käytävän toiselle puolelle, huomasimme paikkojemme olevan sillä puolen, vain katossa oleva kyltti oli asennettu väärin päin! No, sattuuhan sitä.
Paikkoja vaihdettuamme ja jo pari kertaa pyydettyäni anteeksi häiriötä – koska vaikkei tilanne ollutkaan suoranaisesti meidän virheemme, oli se varsin selvästi naisille melko vaivaannuttava – ja jo päästyäni uudelle makuupaikalleni, tajusin kokeneeni hetkisen ajan annoksen oikein kunnon konservatiivikulttuuria.
Koko tuon episodin aikana mies hoiti kaiken puhumisen kanssamme eivätkä naiset puhuneet sanaakaan ja vaikka pyysin heiltäkin anteeksi, tuli heti sellainen vaikutelma, että kaikki kommunikointi olisi siltäkin osalta pitänyt hoitaa miehen kautta. Ja kun minulta nyt on kyselty, että mitä minä tältä reissulta odotin, niin kyllä minä sen verta sivistynyt ihminen olen, jotta tiedän, millaista monissa paikoin tällä pallollamme on, konkreettinen asioiden kohtaaminen vain olikin hiukan ylitsevuotavampaa, mitä alkuaan olin ajatellut.
Niin, se juna. Sehän ei lopulta ollut myöhässä aikataulustaan kuin seitsemän tuntia ja oli perillä Varanasissa seitsemän aikaan illalla. Vajaa tuhat kilometriä ja 19 tuntia. Ei paha. Pääsimme hotellille ja asustamme nyt pari päivää kaverin toivoen melko luksusmestassa. Hintaa huoneelle tulee about 65 euroa yö, mutta tämän maan hintatason tiedostaen, sillä voi jo jotain vaatiakin. Varanasia emme ole vielä ehtineet nähdä, koska oli jo pimeää saapuessamme, joten huomenna aamun valjetessa tosiaankin painelemme kohti Gangesia ja katsomme, josko pääsisimme jokiajelulle.
Temppuillut vatsa on jo pikkuhiljaa historiaa ja olo vallan mainio. Ja fiilis myöskin. Kyllä tämä taas tästä. 🙂
Ps. Facebookiin tuuppasin kuvia niin Mumbain viime hetkiltä kuin Delhistä ja myöskin Agrasta. Edelleenkään en saa laitettua kuvia Cityyn.