Mitähän ihmettä sitä oikein kirjoittaisi. Viikonloppu oli ja meni ja on ihan kohtalainen olo. Perjantaina kun tosiaankin kaverini kanssa läksimme ihan rehellisesti baariin juomaan viinaa, asteli myöhemmin illalla terassin pöytäämme neiti ja juttuahan siinä sitten piti vääntää. Sitä lopulta väännettiin vielä sen verran lisää, että matka jatkui kolmistaan läheiseen yökerhoon. Humalatila oli melkoinen ja täysin rehellinen jos olen, niin on vain ykskantaan todettava, että ilmeisesti sitä ihmeitä elämässä vieläkin joskus näkee.
Nimittäin en muista aikoihin tilannetta, että joku täysin uusi tuttavuus jaksaisi katsella tätä junttia sievoisen kymmenen ison tuopin humalatilassa, vaikka näin jälkikäteen tulimmekin siihen yhteisymmärrykseen, että kai minä melko skarppina olin. Vaikka aamulla pitikin ihan hetki kelata, että mitä ihmettä sitä olikaan yömyöhään tapahtunut. Taksilla kaikki kolme lopulta matkasimme iloisesti omiin koteihimme ja tosiaankin sitten lauantaina heräsin hyvin virkeänä uuteen päivään.
Olotila oli eilen niin kauhea, että sitä ei pysty kunnolla edes sanoin kuvailemaan. 150 metrin matka lähikauppaankin teetti jo tuskaa ja ensimmäinen sekä käytännössä ainoa ajatus oli sydänpysähdys. Lohdutus ja lievä sellainen oli se, kun tajusin, että edellisyönä alustavasti sopimani treffit alkaisivat ”vasta” neljältä. Aikaa oli syödä rasvaista krapularuokaa ja olipa aikaa vielä ottaa ruhtinaalliset päiväunetkin. Mieleni oli melkoisen skeptinen tulevasta illan olotilastani, mutta luotin ainaiseen hyvään tuuriini. Ja tuuri piti.
Tuli kierrettyä niitä näitä paikkoja ja baareja ja seura oli mukavaa. Se oli sen verta mukavaa, että ne treffit sitten kestivät suunnilleen 30 tuntia. Nyt olen kotona ja väsyttää aika hyvin, joskaan en yhtään tiedä, milloin nukahdan. Koko päivä on tullut torkuttua. Muusta vaakatasossa tapahtuvasta aktiviteetista jätän kirjoittamisen sikseen. En yhtään tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Sanon vain, että stressaamaan en ala. Ei muuten pätkääkään kiinnostaisi herätä huomen aamulla vartin yli kuusi ja lähteä töihin, mutta pakkohan se on.
Niin hyvä väsymys, että kirjoittelenkin jo ihan mitä sattuu.