Mä olen viimeisenä neljänä yönä miettinyt vähän asioita. Ja älkääkä kysykö, että miksi yöllä, siihen on toki syynsä, mutta yöllä kyllä muutenkin ajatus juoksee parhaiten. Tai no, ainakin jollain tapaa vilkkaammin. En sitten tiedä, onko se hyvä vai huono juttu lopulta.
No se, mitä mä mietin ja mihin johtopäätöksiin tulin mietinnöissäni, ei nyt kuulu aivan kaikille, mutta vähän on nyt jollain tapaa surullinen mieli, joskin myös levollinen, ainakin tavallaan. Tavallaan myöskin melko ärtynyt mieli. Ota tästä nyt selvää. Joo, ärtynyt mä olen, ainakin tavallaan siis, mä kun vain yritän koko ajan pitäytyä mahdollisimman tyynenä, kun se kuitenkin näyttäisi melko hyvin onnistuvan. Tai siis sehän onnistuu, ei siinä mikään miltään näytä.
Se vain tekee mut ärtyneeksi ja surulliseksi, koska mä olen oikeassa, jotkut muut eivät vain joko sitä tunnusta, tai sitten eivät tosiaan vain ymmärrä. Veikkaisin jälkimmäistä vaihtoehtoa vaikken tiedä, että onko se lopulta yhtään sen parempi asia.
Mitä helvettiä se hyödyttää, että mä tiedän olevani oikeassa, jos sitä ei kukaan muu tiedä tai vaikka tietäisikin, niin tosiaan ei sitten edes sitä hyväksy. Vituttaa vääntää asioista, kun tietää, että homma selviäisi ihan sillä, kun oltaisiin vain vilpittömiä. No, mä vähän veikkaan, että kyse on kuitenkin sitten lopulta vain ylpeydestä. Vittu, että mä vihaan tuota sanaa! Ylpeys.