Rappiotaiteen festivaaleilla

  • Walter de Camp

Viime lauantaina Helsingissä järjestettiin Rappiotaiteen festivaalit vanhassa Astoria-teatterissa Iso-Roballa. Se oli suurenmoinen tilaisuus. Siellä olivat kaikki. Esimerkiksi Irma Optimisti.

Kun Perussuomalaisten toiminta joskus kymmenen vuoden kuluttua on päättynyt omaan sekavuuteensa, avuttomuuteensa ja mahdottomuuteensa - sen jälkeen kun muutamat sen nimimiehet ovat onnistuneet vaurastumaan - ja puolueen historiikki kirjoitetaan otsikolla Perussuomalaisten nousu ja tuho, siinä toivottavasti muistetaan mainita, että Perussuomalaisten suurin saavutus oli Rappiotaiteen festivaalit 2011.

Niitä ei olisi kenellekään tullut edes mieleen järjestää ilman Parussuomalaisten taideohjelmaa.

Tarvittiin ensin jotain niin karmeaa kuin Perussuomalaisten taideohjelma. Sen jälkeen Nuoren Voiman Liitto pystyi muutamassa viikossa kokoamaan noin sata suomalaista eri alojen taiteilijaa esittämään omia mitä erilaisimpia töitään. Suuren salin näyttämöllä esiintyjät vaihtuivat kuuden minuutin välein. Alasalissa näytettiin harvemmin nähtyjä suomalaisten tekijöiden filmejä.

Rappiotaiteen festivaaleilla oli kuin vanhan ajan kyläjuhlien tunnelma. Kylänväki saapuu katsomaan monenmoista ohjelmaa. Tässä tapauksessa vain sattui olemaan niin, että se kylä oli Helsingin ydin.

Sen kylän tunnuksena on avoin demokraattinen maailma. Sitä kylää eivät perussuomalaiset pysty valloittamaan. Se kylä pitää.

5 kommenttia

MAgrippa

12.4.2011 16:56

Sanotaan: "Jokainen kulttuuriin sijoitettu euro tuo erään tutkimuksen mukaan kahdeksan euroa takaisin."

Silloin Teemu Mäki on orgasmillaan kissanraadon kanssa, tai sitten myöhemmällä tuotannollaan

http://www.teemumaki.com/alleg_happysmoke.html

tuottanut valtiolle takaisin puhtaana käteen ainakin 1 158 000 euroa. Kannatti avustaa!

Ainakin hän sai kissavideotaiteestaan 144 000 euroa puhtaana, verorahoista, ja tohtorinhatun virkoineen.
------------------------------------------------------------------
Piekseekö Rappiotaide-festivaali olkinukkea?
Kuka ja missä on käyttänyt sanontaa "rappiotaide"?

Analyysi siitä mitä OIKEASTI on sanottu:

http://www.city.fi/yhteisot/blogit/magrippa/116108/

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

12.4.2011 19:15

Lukiessani juttua aloin arvailla, monennessakohan kommentissa mainitaan kissantappovideo. Veikkasin viidettä, mutta näköjään kortti otettiin esiin jo toisessa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

12.4.2011 19:55

äänestän persuja jo senkin takia, että tää pelle de camp dissailee niitä

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Walter de Camp

12.4.2011 23:50

Onkohan perussuomalaisten taidejaostossa pantu myönteisesti merkille Helsingin Kaupunginteatterin tuleva musikaali Katri Helenasta?

http://www.hkt.fi/tiedote.php?tiedote=5

Ensi elokuussa ensi-iltansa saavaan musikaaliin on myyty jo 15000 lippua. Eläkeläisryhmät kaikkialla Suomessa suuntaavat kohottavalle teatterimatkalle Helsinkiin.

"Kauniista Suomi-maisemista koivuineen, järvineen ja savusaunoineen ammentavan musikaalin lavastaa..."

Tämä sopinee sutjakkaasti myös meille kivierämaan asukeille.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

17.4.2011 15:38

Eikö tämä De Camp jossain haastattelussa maininnut erääksi idolikseen Andy Warholin? Jos näin on, niin täytyy sanoa,että Warhol oli merkittävä toisin kuin tämä De Camp. Mitä tulee taiteeseen, niin mielestäni hyvä, että joku edes pyrkii määrittelemään mikä on taidetta ja mikä ei. Leo Tolstoikin kirjoitti aikoinaan esseen aiheesta. Ja uskon itse tietäväni enemmän kuvataiteesta kuin tämä De Camp. Siis muitakin kuin sen A.Warholin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi