Tuli tuossa eiden riideltyä isäpuolen kanssa, ja tuli mieleen että on siinä yksi äkkipikainen ihminen. Saattaa suutahtaa melkein mistä vaan ja palaa hermot samantien. Miten semmosen kanssa voi sitten keskustella? Jos toinen huutaa ja möykkää vaan, ja ei anna suunvuoroa.. Eikä kuuntele ollenkaan mitä toisella on sanottavaa, huutaa vaan päälle ja lopuksi vielä haukkuu näsäviisaaksi paskaksi?
Siinä vaiheessa itse lähdin lätkimään, hetkeksi. Ei enään kiinnostanut ko. keskustelu. Varsinkaan kun en itse voi lopulta ”riidellä” takas, kun en enään kotona asu, niin tulee jotenkin fiilis että mulle ei jätetä riitelyyn vastasanan mahdollisuutta, vaan ensimmäisenä sanotaan että mietippä missä olet tai lähde käveleen. Mitä siinä vaiheessa voin muka tehdä, kun ei ole mitään velvollisuutta minua elättää enään, niin kuin oikeasti sitten lähtä? Oli vähän eri asia kun kotona asuin, pystyin lähtemään vaikka kävelylle tai ovet paukkuen omaan huoneeseen. Nyt se on vähän hankalampaa… Sitten joudun itse alistumaan, ja se ei varmasti kasvata kenenkään luonnetta, ainainen alistuminen. Ja oma olo sen jälkeen on ihan perseestä. Alistut, kun et muuta voi.
Muutenkin itselläni on aika hankala puhua omista tunteista, tuntuu että menee ”pala kurkkuun”, vaikka se kyllä lähinnä tuntuu siltä että 100000kg kivi ois rinnan päällä ja et pysty vaan sanomaan YHTÄÄN mitään. Pari kertaa huokasen syvään ja en tunne mitään. Eikai sekään nyt hyvä asia ole…
Tänään tulee velipuoli käymään, eli isäpuolen poika. Eihän se oikeasti mitään verisukua minulle edes ole, mutta sanon häntä velipuoleksi. Toivottavasti keskustelee oman isänsä kanssa tämän äkkipikaisuudesta. Itse pyysin isäpuolelta eilen anteeksi ja sanoin että jos tänään keskustellaan. Toivottavasti osaa pitää tempperamenttinsa kurissa, ja antaa minunkin puhua. Tuntu vaan aika paskalta pyytää anteeksi, kun oikeastaan en itse eilen saanut ees puheenvuoroa, ja minut haukuttiin lopulta paskaksi. Mutta näin se näköjään menee. Joskus vaan tuntuu siltä, että mulle on siinä ihan tarpeeksi, että jaksan itseni pitää kasassa, niin on tosi vaikea ajatella muita, vaikka olenkin, omasta mielestäni ainakin, lämmin ja huolehtivainen tyyppi.
Katsellaan nyt mitä tästäkin tulee… *huokaus*
”Spread the fragile wings
Reach for the sky
Leave all sadness behind
Higher and higher to reach the stars
A mere butterfly in the storm of life”
-Pain Confessor