Think TeinK

  • Staminamedia

TeinK yhtä tuttu kuin Jaakko Kolmonen kakkoskanavalla? Ei hätää, ei ole tuttu minullekaan. Sinne pääsee livahtamaan sisään vasta keskiviikkona. Mutta virittäydytään jo valmiiksi asiaan kunnolla kuin allekirjoittaneen värisevä kahvikuppikäsi! Äänessä onneksi taiteilija Ding Yi, jos ei teksti muuta sano...

Miten keksit maalata teellä?
Se alkoi ystävyydestä…

Minä aioin sanoa samaa, Peng huudahtaa taustalta, heittäen lentosuukon Dingin suuntaan.

Tapasin TeeMaan ideoineen Peng Luon Kaapelilla puolisen vuotta sitten. Näen itseni modernina, en niinkään perinteisenä ihmisenä. En aiemmin ajatellut, että minulla voisi olla yhteistyötä teekaupan kanssa.

Olen aina juonut teetä, vaikka en ole ammattimainen teenmaistaja. Peng lähestyy traditionaalista aihetta modernilla tavalla. Hän on avoin henkilö, joka haluaa tuoda teenautinnon eri tyylisten lajikkeiden ja niiden vuotuisten satojen kautta lähemmäksi suomalaisia.

Taiteeni hyödyntää perinteisiä kiinalaisia materiaaleja, kuten riisipaperia ja kiinalaista mustetta, mutta kokeilevin tavoin.

”Haluamme ilmaista moderninen kiinalaisten ajattelua, Kiina ei ole vain lohikäärmeitä!” Peng Luo huudahtaa.

Peng todella piti taiteestani ja kutsui minut mukaan projektiin, jossa uudessa teekaupassa esitellään teen avulla luotua taidetta (Kauppa sijaitsee Lokalin aiemmissa tiloissa, osoitteessa Annankatu 19)

Teos "Toinen minä"
Teos "Toinen minä"

Millä teillä maalaat?
Enimmäkseen mustalla teellä, joka tuottaa riittävän vahvan ja vakaan värilaadun.

Millaista on maalata teellä?
Se on hieman erilainen tapa maalata. Oma tapani on valuttaa teetä paperille, jolloin se spontaanisti levitessään pohjustaa alun töilleni. Rakennan yksityiskohtia muodon päälle käyttäen kiinalaisen musteen ja väripigmenttien yhdistelmää.

Monet kokevat työni jollain tavalla rauhoittavina. Koska kiinalainen kulttuuri ei ole tietoisesti töideni lähtökohta, on vähän yllättävää, että monet kokevat niissä harmoniaa. Jotkut sanovat näkevänsä viitteitä Jinistä ja jangista. Kukaties alitajuisia häiveitä niistä näkyykin maalauksissani.

Juotko koskaan maaliasi?
En, mutta syön maalausmateriaaliani riisipaperia, heh heh! Maalaamiseen käytetty tee on haudutettu vahvemmaksi kuin juotava tee.

Mitä ajattelet kiinalaisen taiteen näyttelystä Amos Anderssonin taidemuseossa, joka päättyi 11.5?
Olin mielissäni siitä, että kiinalaisen nykytaiteen isojen nimien teoksia oli näytteillä Suomessa. Met-taidemuseo New Yorkissa järjesti merkittävän ”Ink Art: Past as Present in Contemporary China” näyttelyn vuonna 2013.

Millaisena näet kiinalaisen nykytaiteen tulevaisuuden?
Uskoisin sen heijastelevan maan muuttuvaa roolia globaalissa maailmassa.

Onko sinulla jotain lisättävää?
Teosten nimet kertovat siitä mitä näen niissä itse. Jokainen voi kuitenkin nähdä niissä omia asioitaan.

Niin, on tulella leikkimistä koittaa saada piintynyttä kahvinjuojaa juomaan teetä, mutta kerrankos ihminen hairahtuu... Jos on mielessä vilahtanut teen lipittäminen tai ajatus tuottaa peräti mielihyvää, niin paikan voi valita paljon huonommin. Se on vissi se.

Studio Ding Yin FB-sivut

1 kommentti

Anonyymi

5.12.2021 10:31

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus