Antisankaritar

Moi.

Tämä täällä on ollut hiljaa jo jokusen aikaa.
Kiitos kaikille jotka olette lukeneet mun tekstejä. Olette sitten vittuuntuneita tai ilahtuneita, kaikki on mulle iso jees.

Pääsi aika ohi tästäkin jutusta. Kaikki tekstit löytyy jostain internetin ihmemaailmasta jos haluatte lukea.

Tämä lähtee nyt kesälomille forevö mutta saatan blogata jotain uudella nimellä. Olen ollut cityn asiakas jo vuosituhannen alusta lukijana, myöhemmin blogaajana.
Olisi paljon kerrottavaa ja jaettavaa mutta pittää miettiä asioita ja juttuja, mitä voi julkaista.

Kiitos Citylle hyvästä alustasta, tämä on ollut mulle tosi hyvä ja tarpeeksi selkeä (joitakin raivokohtauksia lukuun ottamatta) mutta mukavaa on ollut.

Mulla on Iisalmen sanomissa kolumni kerran kuukaudessa. Olen toki siistinyt ilmaisua sitä varten, en voi kiroilla ihan vitusti ja heheheheh.

Nähdään Iisalmen sanomien sivuilla.

Rakkaudella,
Sari Kangaskokko

Törmäsin hetki sitten artikkeliin, jossa naisia kehoitettiin juomaan omaa kuukautisvertaan.
En tajua mistä tämmösiä ällötyksiä sikiää.
Jonkun mielestä on ok maalata pääsiäismunia menkkaverellä mutta mulle tulee tommosesta lähinnä oksennusta suuhun.

Oonko minä jotenkin vieraantunut luonnosta kun en halua hörppiä oman alakertani tuotoksia?
Oon kuullut että jotkut tykkää kultaisista suihkuista mutta se onkin jo ihan eri asia.
Two girls and a cup oli hitti muutamia vuosia sitten.
Uskoisin että oksentaminen tulee muotiin viimeistään sitten kun tulee, näitä ei voi oikein ennustaa.

Vaan toista se oli ennen.
Ennen kannettiin vettä kaivosta ja synnytettiin saunassa. Tuvassa ähkittiin uutta elämää alulle kun lapset oli saatu unten maille.
Leivinuunissa tehtiin leipää talon väelle.
Puilla lämpesi hellat ja saunat, ei ollut sähköä, päreitä oli ja lyhdyn valossa suunnattiin ulkohuoneeseen mikäli tähdet ja kuu ei valaisseet tienoota.

Kirjaimetkin oli hienompia.
Mustepullosta otettiin oppimateriaalia kun opeteltiin kirjoittamaan.
Paljonpa tuolla väliä enää tänä päivänä kun lapsille ei opeteta vanhaa kunnon kaunokirjoitusta, koneella nakutellaan ja opetellaan siinä sivussa ne uudet rumat kirjaimet ja käsiala.

Periaatteessa kaikki on pilalla.

Kaikki on pilalla paitsi minun kasarilla opettelemani kaunokirjoitus jota myös joissain piireissä moititaan epäselvyydestä ja liiasta koukeroisuudesta.
Minusta tuo on kyllä ihan ymmärrettävää tekstiä, vika on lukijassa, nii.

Rakkaudella teidän,
Antisankaritar (joka ei nykyään enää paljoa kirjoittele koska sillä ei enää oo sielua eikä sitä vituta mikään).

Törmäsin tässä joitakin viikkoja sitten Oululaisessa baarissa erään miehen sääriluuhun. Vahinko se ei ollut vaan salamannopea reaktio väärään paikkaan eksyneelle kädelle.
Seisoin tiskillä tilaamassa menovettä kun tunsin jonkun varovasti hivuttavan kätensä mun kainalon alta kourimaan tissejä.
Luulin ensin että seuralaiselleni tuli äkillinen ikävä minua mutta tulokulma oli väärä ja tilannekatsaus eli pään kääntäminen hapuilevan käden suuntaan osoitti että joku täysin randomi kaljutukkainen sikaniska siellä kokeili onneaan.
Monotin sitä sääreen niin lujaa kuin lähti ja käskin painua vittuun.
Tuon nätimmin ei tarvii puhua kenellekään, jolle on epäselvää onko kourassa omat vai vieraat tissit. Tässä tapauksessa ne oli minun ryntäät ja jälki sen mukaista.

Luonnollisestikin olin haljeta raivosta. Joten mitä tekee tämä kalju kummajainen?
Pyytää anteeksi miesseuralaiseltani.
Että sori toi äskeinen ja niin edelleen.
Totesin äijälle että huomaatkos, seison tässä, voit pyytää anteeksi minulta etkä seuralaiseltani.
Tämän jälkeen tuli paljon sönkötisönkötiä joten toivotin sille uudemman kerran haista vitut ja siitä se sitten häippäskin.

Levitän tähän nyt ihan helvetillisen yleistyksen mutta menköön:
mikä helvetti teitä miehiä vaivaa? Ei voi olla noin kusipää että tulee koskemaan toiseen ihmiseen sen kummempia kyselemättä.
Parhaimmassa tapauksessa palautteenannon jälkeen lällätetään ku "oot tommonen vitu äkänen emäntä, heko heko".

Tiedoksi kaikille että minä en ole mikään emäntä, mun nimi on Sari ja sillä nimellä mua tulee puhutella.
Eilen nimittäin eräs kaljutukkainen lihanuija koetti onneaan minun privaattialueiden suhteen ja kun en suostunut lähentelyn kohteeksi, äijä totesi minun olevan "äkäinen emäntä".
Herrajumala tuommosia pitäis saada vetää turpaan ihan luvan kanssa!
Alan kyllä luonnostelemaan jotain lakiehdotusta jolla luodaan oikeus pieksää ihminen, jonka kädet ei meinaa pysyä pois vastentahtoisen hameväen intiimialueilta.
Ja luulis kaikkien tajuavan ilman turpakeikkaakin tuon perin yksinkertaisen asian ettei toiseen ihmiseen kosketa luvatta.

Nooooh sano norjalainen.
Minkä näille mahdat? Pakko vaan hyväksyä tosiasiat eli se miten helppo on tulla toisen reviirille.
Se mikä minua oikeasti vituttaa melkeinpä enemmän, on miten palauteryöpyn jälkeen vähätellään omia tekosia "ko ehä minä ies koko käjellä kokkeellu...".

Kannattaisi oman hyvinvoinnin takia pitää ne räpylät kurissa. Mulla on nimittäin vähän nyt sellainen tunne että seuraava lapanen joka lähestyy mua väärästä kulmasta väärään aikaan, joutuu pyyhkimään perseensä pysyvästi yhdellä kädellä.

Moikka.
Saatana.

Antisankaritar-blogi facebookissa

Heräsin just päiväunilta ja vituttamaan alkoi.

Meillä täällä suomessa on nyt menossa tämmönen melko laajalle levinnyt talouskriisi. Kaikenmaailman konsteja yritetään jotta tämä laiva ei uppoaisi. Minun mielestä kaikki on päin persettä ja minäpä kerron siihen nyt syynkin:

Kaikki on perseestä koska suomessa on vähätuloisia.
Vähätuloisten taskusta viedään nyt viimeisiäkin ropoja, uutisissa sanoivat. Vähätuloista kuritetaan nyt mutta kellään muulla kuin vähätuloisilla ei tunnu olevan mitään sitä vastaan että porukka asuu kohta kadulla ja käy nyt jo leipäjonossa.
Vähätuloiset käyvät leipäjonossa.
Vähätuloiset ovat työttömiä.
Vähätuloiset ovat mitä ilmeisemmin myös tyhmiä:
kukapa helvetti sitä vähätuloiseksi päätyy ellei ihan helvetin tyhmä joukko vajukkeja.
Ja niillä on lapsiakin!
Mitä järkee tehdä lapsia jos on vähätuloinen!?
Saavat syyttää vain itseään, loiset
.
Vähätuloiset ovat typeryksiä jotka voidaan ryöstää kenenkään panematta vastaan koska typerällä vähätuloisella ei ole äänioikeutta siinä mielessä että niitä pitäisi noteerata millään tavalla ja jos on äänioikeus, sitäkin varmasti pian rajoitetaan kuten ennenvanhaan. Kohta varmasti ilmaisunvapauttakin aletaan vahtia vähän tarkemmin että mitä ne vähätuloiset suustaan päästelee, ei kai vaan arkipäivän faktoja siellä yritä kertoa?
Vähätuloisella ei ole ääntä.
Paljon vähätuloisia kyllä on mutta ei niin tärkeitä että niitä tarvitsisi sen enempää miettiä tai niillä yöuniaan pilata.

Eniten perseestä on se, että ei ole enää köyhiä.
Niin hieno sana eikä sitä käytetä enää! Miksi?
Onko suomesta yhtäkkiä köyhät päässeet loppumaan? Joka puolella muualla maailmassa on köyhiä mutta ei meillä suomessa: meillä ollaan korskeasti "vähätuloisia".
Loppuu se venkulointi nyt ja lusikka kauniiseen käteen: Suomessa oli köyhäintaloja ennenvanhaan ja ihan oikeita köyhiäkin. Köyhäintaloissa yrittivät tehdä ihmisiä kaikenlaisista vammaisista ja sinkkuäideistä (eli yksinhuoltajaäideistä kuten vanhaan hyvään aikaan sanottiin) sun muista osattomista rassukoista.
Tämmönen toiminta lähti varmasti vilpittömästä halusta auttaa ja yksi mainio tapa olikin ruveta myymään köyhiä tai orpoja lapsia eniten tarjoaville maatalon isännille, monesti tekemään orjatyötä.

Suomessa ei ole köyhiä.
On vain vähätuloisia.
Orjatyöläisiähän täällä ei ole, ehei, pois se meistä!
On vain kuntouttavaa työtoimintaa ja työkokeilua ja herra ties mitä muuta jännää. Siinä ihminen työllistetään oikeaan työhön maksamatta oikeaa palkkaa.

Perkele on se kumma kun ei voida rehellisesti käyttää sanaa köyhä koska tässä alkaa köyhiä jo olla nurkat täynnä. Itsekään en varsinaisesti nauti leveästä leivästä joten voin oikeastaan sanoa olevani köyhä.

Ihmetyttää myös se miten rikkaammat elämässäpärjääjät sa asioita ilmaiseksi tai lähemmäs ilman korvausta:
on kaikenmaailman ilmaisia kemuja sun muuta kivaa mihin heidän ei tarvitse sijoittaa rahojaan. Tätä mä jaksan ihmetellä ajasta ikuisuuteen:
se jolla on enemmän, se saa vielä enemmän.

Tämmöset köyhät rassukat kuten minä maksetaan kaikesta vitun paljon enemmän ja silti meiltä ollaan viemässä viimeisetkin siemenperunat kuten kuuluisa sambakin sanoo.

Herätys nyt siellä Arkadianmäellä, ollaan jännän äärellä.
Suomessa on köyhiä, tosiasiaa on suotta kierrellä. Säästätte paljon aikaa ja vaivaa kun alatte puhua asioista niiden oikeilla nimillä ettekä kiertele sitä maikkarin mikrofonia kieli solmussa mutisten jotain paskaa vähävaraisuudesta ja jostain helvetin tuloluokista.

Minun näkemyksen mukaan on olemassa köyhiä, sitten ne joilla on kaks autoo ja ylimmällä tikkaalla rikkaat.
Ja jostain syystä työssäkäyvät ihmisetkin nykyään laskee rahojaan kuun puolessavälissä.
Mä oon aina luullut että työnteolla pystyy elättämään itsensä mutta ei tässä lintukodossa kohta pärjää enää nekään joilla töitä on.
Piste.

Saatana.

Antiksen facebookki

Tapahtui vuonna 2008: osallistuin erään teatteriproduktion tuotantoon. Mun tehtäviini kuului videokuvaaminen koska teimme elokuvantapaista ja aihetta liipaten lähdettiin ranskaan. Tuotantotiimiin kuuluivat seuraavat henkilöt:
- Minä
- Yks tyyppi joka valo- ja videokuvasi
- Yks vaimo tolle edelliselle
- Naisnäyttelijä
- Egobuustin saanut lyhyt miesnäyttelijä, kutsun häntä tästä lähin pygmiksi
- Maskeeraaja joka tykkäsi viinistä jo lähtiessämme
- Muusikko/runoilija joka myös tykkäsi viinistä
- Muusikon dementoitunut vaimo, viaton kuin lapsi

Kovasen taksilla Seutulaan, mutkan kautta koneeseen ja lift off.
Kolmetuntinen trippi taivaissa ja maskeeraaja oli hutikassa kuin pihlajanmarjansa nautiskellut tilhi.

Charles de Gaullen kentän sukkulabussi kiidätti seurueemme terminaaliin, maskeeraaja alkoi huojua puolessa välissä erittäin huolestuttavasti ja minä pidin sitä käsikynkästä samalla kun puristin kameraa ja käsilaukkua tiukasti vartaloani vasten.
Päästiin terminaaliin, joukkoa johtaa pygmi, minä pidän perää maskeeraajan kanssa. Otan muutaman kiirehtivän askeleen eteenpäin samalla hoputtaen meikkisutia että vauhtia nyt perkele, pitää lähtee Avisiin vuokraamaan auto. Pari askelta, huolestunut vilkaisu taakse ja näin kuinka maskeeraajan jalat vilahtivat kohti kattoa: se tuupertui kuumuuden ja alkoholin vaikutuksesta keskelle ihmisjoukkoa.

Äkkiä paramedicsit paikalle koska pieni hätäännys siinä tuli. Meidän piti esitellä passit, ranskalaiset ensihoitajat olivat tylyjä perkeleitä ja mua hävetti. Uhkasivat heitättää maskeeraajan putkaan kun selvisi että se on nauttinut alkoholia. No mösjöö, dont duu dät!

Tuin humalikon matkatavarakärryä vasten ja ohjailin sen huoltohissin kautta autovuokraamoon. Tiukasti seläst tukien, toiselle kädellä kärryä ohjaten sain maskeeraajan lopulta istumaan ja ryntäsin ranskaa taitamattomana ostamaan sille juomista.
Hiki valui hänen kasvoiltaan, silmät harittivat sumuisina joka suuntaan, mehua tankaten: hän selvisi.
Oma operaationsa oli saada hänet autoon, matkamme eka osuus johdatti kuuluisaan sateenvarjokaupunkiin.

Kuuden tunnin harhailun jälkeen pääsimme perille kello kolme yöllä. Maskeeraaja oli nukkunut koko matkan pieniä tupakkabreikkejä lukuunottamatta.

Vettä satoi kuin aisaa kun aloimme jalkautua kaupungin kaduille aamiaisen jälkeen.
Pygmi liehakoi itseään päätä pidempää naisnäyttelijää samalla hosuen edestakaisin kielitaidottomana. Minä toimin tulkkina.

Löysimme bensa-aseman jossa Guy aikanaan oli töissä laulaen vuorosanojaan (tiedätte kyllä mistä leffasta puhun!)
Vailla käsikirjoitusta kuvaamaan.
Väitän että hoidin hommani ammattitaidolla, mulla on ammattikoulutusta kuvaamiseen enkä ole pahvi.
Jostain syystä joka toisella otolla toinen kuvaaja päätyi aina viimeiseen kahteen sekuntiin. Turhautuneena ohjasin sitä omalle paikalleen ja taas kuvattiin.
Muusikko ja vaimonsa olivat ties missä.

Välillä paistoi aurinkokin. Sitten keskellä työpäivää sain tekstarin suomesta: miesystäväni oli käynyt kokeilemassa ex-vaimonsa lempeä ja minä revin pelihousut. Kiivaita ja erittäin kalliita puheluita syöksyi suomen ja ranskan välillä, tekstiviestit täynnä vihaa ja katkeruutta. Silti jossain välissä ehdin hoitaa työnikin vaikka vähän vitutti.

Saatuamme kuvaukset valmiiksi sateenvarjokaupungissa siirryimme Pariisiin. Olin yhdessä välissä joutunut juottamaan maskeeraajalle pari calvadosta koska sillä oli niin hirveät horkat. Kyllä se jaloillaan pysyi kuitenkin.

Pariisiin mentäessä tietullit söi uhkaavasti matkakassaa. En vittu vieläkään käsitä miten kallista voi olla päästäkseen yhteen maailman tunnetuimmista kaupungeista!

Hotellimme sijaitsi lähellä Montmartrea, alueella oli paljon maahanmuuttajia ja erotiikkapuoteja. Tykkäsin paikasta.
Löydettiin huono intialainen ravintola jossa vedettiin jotain epämääräistä pöperöä koko porukka. Dementikko alkoi sekoamaan, muusikkomies veti viiniä pitkään ja hartaasti.

Vietimme riemukkaita hetkiä Moulin Rougen edustalla, petyin miljööseen, ei se niin hieno ollut kun olin kuvitellut. Pygmi keksi jatkuvasti uusia kohtauksia joissa pääsi suutelemaan päätään nykivää naisnäyttelijää. Meinasin jo sanoa sille että jos noi spasmit ei lopu, tää leffa ei koskaan valmistu. Siinä he olivat vähän väliä kietoutuneena tekaistuun intohimoon ja minua vähän huvitti.

Sitten dementikko katosi. Yhtenä hetkenä hän oli siinä ja sitten puff, out of sight. Säikähdimme hieman. Kutsuttiin poliisit paikalle, selviteltiin hotellin henkilökunnan kanssa onko naista näkynyt ja kellohan oli siis kolme aamuyöllä kun tämä tapahtumasarja sai alkunsa. Seuraava päivä oli työpäivä ja meidän oli pakko liikkua toiselle puolen kaupunkia vaikka yksi meistä oli kadonnut kuin tuhka tuuleen. Itkua nieleskellen kuvasin pygmin intohimoa Eiffel-tornissa samalla kun dementikkomme oli ties missä. Miehensä oli jäänyt jollekin poliisilaitokselle selvittämään omaa näkökulmaa asiasta, hän itseasiassa joutui putkaan ja käveli vielä 15 kilometriä hotellille.
Kadonneella vaimolla oli matkassaan kaikki pankkikortit ja rahat. Ukkoparka.

Lopulta, oltuaan noin 15 tuntia kateissa dementikko käveli hotellin aulaan huuli halki. Ei ollut moksiskaan. Kyseltiin missä oli harhaillut, ei tiennyt. Oli kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan mutta hänen muistinsa oli toki rajallinen. Huomaamattani dementikko pakkasi laukkuunsa lainalapselleni tarkoitetut tuliaiset enkä nähnyt niitä enää koskaan, vieläkin vähän harmittaa.

Kotiinlähdön aamuna dementikko kadotti huoneemme avaimen. Olimme maskeeraajan kanssa saaneet nauttia pitkissä kalsareissa nukkuvan muusikon kuorsauksesta sekä ikävällä tavalla paljaista suvunjatkamisvärkeistä. Vedin nolona peiton äijän päälle ja katsoin pitkään itseäni peilistä todeten "vittu kun pääsen kotiin vedän perseet olalle".

Taksi olisi pitänyt tilata ennakkoon, sitä emme tienneet. Avain oli kadoksissa ja riitelimme hotellivirkailijoiden kanssa suomeksi, ruotsiksi, englanniksi ja osittain ranskaksi aiheesta. Hävinnyt iäksi, thank you madam.

Saatiin kaksi taksia kentälle. Muusikko, dementikko, minä ja maskeeraaja jostain syystä ahtauduimme samaan taksiin. Menomatkalla kuuntelimme muusikon tekemää musiikkia ja ranskalainen kuski lauloi innoissaan muusikon kanssa kielellä jota kukaan meistä ei ymmärtänyt.

Maskeeraaja oli kerännyt itsensä ja minä olin ollut kärppänä silkasta kauhusta viisi päivää joten ilmassa oli ukkosta kun kentällä huomattiin että muusikon ja vaimon laukku oli unohtunut hotellin aulaan. Ei kait siinä mutta heidän lentoliput ja passit oli siinä laukussa.
Pikainen kolehti 100€ ja pariskunta taksiin hakemaan laukkua hotellilta. Kello alkoi käydä. Tsekattiin itsemme sisään, mentiin kaljalle ja naurahdin ääneen että onpas ollut reissu. Mainitsin aamulla kohtaamani näyn eli muusikon vehkeet jotka käytännössä sojottivat naamaani tiukan vuodejärjestelyn ansiosta.
Ketään ei vittu naurattanut mun tämä hieno muistohetkeni, olin vähän vittuuntunut kun nololle sattumalle ei herunut myötätuntoa.

Oli aika siirtyä koneeseen. Oltiin jouduttu heittämään matkamuistoiksi ostamamme sateenvarjot nipussa ruumaan koska teräviä esineitä ei koneeseen saanut tuoda.

Dementikkoa ja muusikkoa ei näkynyt, hiki valui kaikilta että mitäs sitten jos ne jää kyydistä?! No... mitä siinä voi tehdä. Minä ja maskeeraaja oltiin liittouduttu koko muuta porukkaa vastaan ikävästä alustamme huolimatta ja tympääntyneen yllättyneinä taputimme käsiämme kun muusikko ja vaimonsa syöksyivät koneeseen ovien paiskautuessa kiinni heidän takanaan. Käsissään niillä oli sateenvarjot jotka meiltä evätiin koneeseen tullessa.

Koko kolme tuntia vedettiin maskeeraajan kanssa punkkua ja valkkaria. Kun tultiin Seutulaan, naurettiin mahat kippurassa koko reissulle. Petollinen miesystäväni oli käsketty paikalle ja myönnettäköön, hyppäsin sen syliin kun näin hänen onnellisen hymynsä vastaanottopäässä.

Painuttiin Lauttasaareen ja vedettiin torvet solmuun.

Antisankaritar löytynee facebookista tarkalla haulla. Linkin liittäminen tähän on kuin tikkua kynnen alle koska ei vaan vittu onnistu. Nähdään facessa.

Nyt joku asiantuntija selittää mulle tämän muumimukivillityksen!
Meikä on ihan pihalla kyseisestä maniasta ja tarviin nyt terapiaa.
Kun taas tossa päivänä eräänä kruisailin pitkin Iisalmen säännötöntä nettikirppistä, silmiin osui ilmoitus jossa myytiin noin kahtakymmentä muumimukia. Hinta ei ollut kiinteä ja kommenttiketjusta tuli huutokauppa.
Summa kohosi yli kolmeensataan euroon ja vähän siitä ylikin, mikäli oikein katsoin.

Miks näitä mukeja kerätään ja vielä ihan hirveillä hinnoilla?! Posliinimukista 60e, ei hyvää päivää.
Tajuan kyllä keräilyhimon, mullakin roikkuu eteisen naulakossa melkoinen kokoelma suomalaisia vintagemekkoja sekä puseroita.
Odottelen sitä päivää kun mahdun yhteenkään niistä ja tässä pienessä harrastuksessani näen pelkkiä järkeviä pointteja: ne on vanhoja, ne on suomalaisia, jonkun täytyy pitää huoli pukeutumiskulttuurin kerrostumien viemisestä jälkipolville koska nykyiset rätit on ihan hirveitä ja mua vituttaa.

Muumimuki-ilmoituksissa on aina kysymys jostain tarrasta. Mikä tarra? Onko se joku viivakoodi mistä näkee minkäikäinen tuote on kyseessä vai onko se vain näön vuoksi? Tä?

Parinkymmenen muumimukin ilmoitusta seurasin silmät ymmyrkäisinä, hinta oli ihan hirvee käytetyistä mukeista. Joo, edelleenkään en tajua niiden päälle mitään ja koenkin tässä nyt astuvani pimeälle polulle kun kyseenalaista mukien keräilijät.

Mitä te niillä mukeilla teette? Sielläkö ne kotona kaapissa säilytetään jotta lapset voi sitten aikanaan niistä riidellä? Muumimukihamsteribuumilla on senverran faneja että tulevaisuudessa ei tule olemaan pulaa tarrallisista muumimukeista, kai niiden arvo kasvaa.

Tiedoksi saatana että minun vintagekoltut on harvinaisempia kuin teidän mukit ja mä nettoon näillä vielä joskus iha vitusti hilloo.
Saattepa nähdä.

T. Antisankaritar

Tän paskan blogin sivut löytyy myös facebookista nimellä Antisankaritar. Linkittäisin sivut suoraan tähän mutta ei ilmeisesti tänään kun koskee päähän.

Päivän polttavin juttu on katuliiduista noussut kohu ja yllätysyllätys, minäkin osallistun keskusteluun täältä nimimerkkini takaa.

Asuin pari vuotta sitten huonosti äänieristetyssä kerrostaloidyllissä. Turhia säästelemättä sanon että taloyhtiön hallituksen jäsen, naisihminen iältään ainakin 50-vuotias, oli varsinainen sepeliperse jolla oli nokassa Hiidenkivi.

Mulla on ns. lainalapsi jota aina toisinaan ulkoilutan viikonloppuisin, nyt hänellä on ikää on kymmenen vuotta. Noin neljä vuotta sitten mukelo oli 6-vuotias ja olin kaapannut hänet taas vaihteeksi kyläreissulle huonosti äänieristettyyn bunkkeriini.

Meillä oli todella mainio iltapäivä, söimme pihalla eväitä, kiikuimme pihakeinussa ja piirreltiin porukalla katuliiduilla pihan asfaltille.
Just kun pyyhkäistiin viimeiset koukerot kenttään, hallituksen hiekkaperse ilmestyi muikeloimaan omalle parvekkeelleen. Hän tiedusteli vittumaisen maireasti, lähteekö liitu pois vedellä.
En tiedä kuinka isosti mun suu oli auki kun seisoin siinä ällistyksestä tyrmistyneenä. Selitin että katuliidut on vesiliukoisia ja että sade kyllä huuhtelee...

Eipä siinä. Hiekkapillun vaatimuksesta haettiin lopulta kylppäristä pari sankollista vettä ja pestiin "töherrykset" pois. Lainalapsi kysyi ihmeissään, miksi piirustukset pitää pestä pois.
Hapanta makua nieleskellen etsin sopivaa vastausta koska 6-vuotiaalle nappulalle ei pitäisi opettaa kirosanoja. Totesin vain että "täti halusi että siivotaan nämä pois. Menee kuulema rappukäytävään tämä liitu".

Ei siinä mitään. Elämä jatkui.
Mun asunnon yläkertaan muutti joku täysin kuutamolla oleva porukka kolmen isokokoisen koiran kanssa.
Taas sitä vietiin meikäläistä, raivon partaalla kuuntelin kuinka yläkerran porukka kolisteli koirien kanssa yötäpäivää rappukäytävässä, paiskoi ovia, kolisteli pattereita ja huusi toisilleen.
Vaikka olen itsekin melko ahdasmielinen asuja, vannon etten nyt liioittele lainkaan kun kuvailen yläkerran roskasakkia näin.

Eräänä keskiviikkoyönä joku kolusi taas vaihteeksi kämppäänsä ja jotain meteliä kuului jostain.
Hallituksen sepelinokka tuli ilmoittamaan "äärimmäisen pahoillaan" olevan näköisenä että kuule, sinunko asunnosta se huuto ja riitely kuului viime yönä?
Meikällä oli sätkä huulessa jonka meinasin nielasta kun taas yllätettiin näin iloisissa merkeissä.
Tiedustelin suht asiallisesti että minkähänlaista meteliä on kuulunut kun olen nukkunut mainittuun kellonaikaan.
"Se tais olla se sinun mies, sekö se siellä riehui?"
Vittu saatana ja faktat pöytään muori, ajattelin. Kerroin sille että en ole parisuhteessa, olen sinkku, minulla ei ole miestä.
Edelleen tämä kuikelo rappujakin siivoava länkyrä selvitti että tämmönen ei käy laatuun.
Minä jo siinä hiiltymään että ei ole minun asunnostani kuulunut mitään, olen nukkunut.
Oli mielessä muotoilla eukosta suuri muovailuvahapallo siihen keskelle kesäistä nurmikkoa mutta sen sijaan ryntäsin kirjoittamaan isännöitsijälle sähköpostia jossa selvensin tapahtunutta omalta osaltani: kämppäni ei ole ilotalo, koko muu väki tässä pölkkylässä sen sijaan tarttis makuupaikan vihannesosastolle.

Dippadai, dappadai. Erään humalikon yökolistelijan jälkeen edelleen tämä hiekkaa hanurissaan hautova rumatukkainen täti kehoitti minua vastedes ottamaan valokuvia yöllisistä hiippareista että "on sitten mitä näyttää poliisille".

Hyvä itkevä lapsijeesus, mikä ihmisiä vaivaa?!
Jos on noin kutiava alaosasto, joutaisi muuttaa jonnekin missä ei asu muita ihmisiä.
Omalta osaltani tilanne ratkesi kun muutin mainitusta ilotalosta huitsin nevadaan kyttäämään uusia naapureitani ja niiden yöllistä metelöintiä, täytyyhän jonkun pitää huoli ettei kellään ole kivaa.

Tätä katuliituhässäkkää seuratessa nousee primitiivinen raivo entisen mökin kuraattoria kohtaan. Mikään ei tyydyttäisi minua tällä hetkellä paremmin kuin se, että marssin Taika-markettiin ostamaan katuliidut ja menen piirtämään sen ämmän ikkunan alle kirkkoveneen.

Terkkui,
Antisankaritar

Ps. Aion osallistua Kansalliseen katuliitupäivään. Joko menen entisen kämppäni tienoille tai taiteilen tossa oman kotikoloni edessä kulkevalla jalkakäytävällä.
Ensimmäinen joka tulee huomauttamaan jotain negatiivista mm. liidun tarttumisesta koirien tassuihin saa pussillisen soraa ja kehoituksen heittää housut pois.

Seukkailin monta vuotta sitten yhden tyypin kanssa joka osoittautui ykkösluokan narsistiksi sekä juopoksi, tää oli taas mun näitä sokkotestejä.

Hengailin jäbän asunnolla ja käytin mm. tän blogin kirjoittamiseen hänen läppäriään. Pari kertaa piti hermostua sille just kun olin kirjottamassa jotain niin tuli siihen pöydän viereen kyykylleen ja muka-romanttisesti silmiin tillottelemaan. Tätä se teki paljonkin eli asettui johonin lähelle ja tuijotti kiinteästi. Pikkusen häiritsee kun katot töllöö tai kirjoitat jotain niin joku kuulapää siinä tuijottelee. Tajusin myös hyvin aikaisessa vaiheessa että tämä outo tapa oli äijän tapa provosoida minua, siinä se kyllä onnistui pari kertaa koska oli syntymästään asti kiero mulkku.
No enihuu, nothing gets between me and my blog joten hätistin sen jopa hieman aggressiivisin sanakääntein kohti kaikkein pyhintä kun yritti häiritä kirjoittamista.

Blogia kirjoitellessa selailin nettiä ja äijäkin viihtyi koneella jonkun verran.
Kerran avasin Chromen ja katoin että jaa, alastonsuomi-sivut on tossa heti näkösällä, mielenkiintoista.
En muista tarkalleen miten sain äijän käyttäjätunnuksen tietooni, mutta se oli yhdistelmä hänen moottoripyöränsä merkistä sekä syntymävuodesta. Ei jäänyt epäselväksi, mitä netissä oli touhuttu.
Kun kysyin asiasta aivan asialliseen sävyyn, selitykseksi tarjottiin sitä että "poeka on kääny jollae pornosivuilla".
Suureen ääneen ihmettelin myös erästä sivustoa, jossa mainostettiin teini-ikäisten tyttöjen auliisti tarjoamia näkymiä.
Pojan syyllisyyteen en uskonut hetkeäkään ja sanoinkin äijälle että pitäs nyt keksiä äkkiä joku parempi kalajuttu kun tämä ei menny läpi.
Kiemurrellen hän tunnusti kirjautuneensa alastonsuomeen joskus humalapäissään, ei siellä kuulema kuitenkaan käy koskaan.
Selitys, miksi alastonsuomen linkki oli siinä kaikkien nähtävillä ja selaushistorian kärkipäässä ei ollut kummoinen: ihme juttu, mitä lie internetti temppuilee.

En sanois olevani mitenkään ahdasmielinen mutta rupes vituttamaan tommonen porsastelu ja silmään lirkkiminen joten keräsin kamani ja häivyin.
Äijä jäi naukumaan jotain saunan ikkunaan humalassa, muistan tänäkin päivänä miltä sen alkoholin turvottama lärvi näytti kun se leikki saatana käkikelloa kamppaillen ikkunanpokien kanssa tasaväkisesti: ei vissiin oikein tiennyt pitäisikö vetäytyä sisään vai puristautua ulos perääni huudellessaan.

Painelin bestikseni kanssa viinilastin kanssa maaseudun rauhaan ja päätettiin hieman tutkia asioita.
Mentiin alastonsuomen sivuille, ostettiin sisäänpääsy vitosella (muistaakseni).
Profiilikuvana kun piti olla jotain alastonta, pöllittiin netistä jonkun randomin tissikuva, modattiin sitä hieman ja asetettiin itsemme näytille erittäin mehukkaalla nimellä.

Tietty nimimerkki tuoreessa muistissa teimme haun ja tadaa, mikäs sieltä löytyikään ellei suoraan kameran linssiin osoittava karvainen persereikä ja taustalla pala tuttua makuuhuoneen seinää.
Hyvä jumala me meinattiin haljeta naurusta!
Se naurukohtaus ei meinannut mennä ohi millään.
Kierittiin lattialla huutaen, kirkuen ja ulvoen niin että päähän koski koko loppuillan. Otettiin välillä happea ja juotiin lasit viiniä, sitten taas katsottiin tämän yhden sankarin profiilikuvaa ja kaaduttiin lattialle ulvomaan mahat kippurassa.
Minun epäusko oli käsinkosketeltavaa.
Ajattelin että se sika vonkaa siellä muita naisia mutta asia oli periaatteessa vielä pahemmin kun ajattelin: se vonkaa siellä miehiä.
Että mitäsmitäs mulle ei oo nyt kerrottu!?

Lopulta viini loppui mutta tälle jutulle ulvoskellaan vielä tänäkin päivänä.
Menin sitten jonkun ajan perästä (perästäpä hyvinkin) utelemaan siippaehdokkaani netinalaisesta elämästä. Kysyin että miksi ihmeessä olet postannut persereikäsi kuvan alastonsuomeen?
Ja miten!?
Millä helvetin ilveellä sä oot onnistunut tallentamaan anuksesi niinkin tarkasti kun se siellä komeili?
Tuo akrobatian multihuipentuma oli kuulema toteutettu kännissä ja mitä ilmeisemmin alasti.

Asiallisesti toin julki kaiken mitä olin löytänyt:
anuksen kuvan, ryhmät joihin hän kuului mm. nyrkkiähanuriin, fetissit sekä miestä miehelle-osasto. Luonnollisesti keksin nämä ryhmät nyt päästäni mutta tämmösiä ne sisällöllisesti oli. Toin myös julki että sisäänkirjautumistiedoista päätellen hän viihtyi mainitulla sivustolla varsin paljon, jopa sillä hetkellä kun karjuimme naurusta lattialla kiemurrellen, ukonretale oli tullut katsomaan tarjontaa.

Kelasin ääneen että homoseksuaalisuudessa ei ole minusta mitään kummallista eikä väärää, siitä vaan, mutta että olisiko noin niinku nelikymppisenä kivaa vaikka ihan tupsahtaa vihdoin sieltä kaapista ulos eikä vaan leikkiä kotona lääkärileikkejä ja uskotella kumppanilleen olevansa hetero?

Tottahan asia minua jurppi ihan helvetisti.
Ei siksi että mun naiseuttani olisi tämmönen loukannut (on sitä kummallisempaakin sattunut) mutta se kirjaimellisesti perseily ja valehtelu ja ennenkaikkea se, kuinka pornosivujen selailu yritettiin vierittää teini-ikäisen pojan niskoille.

Lähdin lopullisesti lätkimään erään riidan seurauksena kun koira sai osansa mäiskeestä. Vähän vaikea käsitellä ihmistä enää ihmisenä jos se kohtelee lemmikkiään väkivaltaisesti.

Torilla tavataan,
Antisankaritar

Taas on maamme johtaviin ajattelijoihin kuuluva yksilö avannut sanaisen arkkunsa. Nimiä mainitsematta kerrottakoon että se höpötti jostain itikanpistoista ja inhokkiruoista.

Olen seuraillut keskustelua jokaisen mahdollisen tissikohu-uutisen alla ja ilahtunut iloisesti: kaikilla on mielipide. Tässä välissä mainittakoon että aivastin justiinsa läppärin ruudun täyteen vihreää limaa.

Vihreästä limasta tulikin tosiaan mieleen nämä keskustelut. Kun kaikilla on paha tai joku mieli tisseistä.
Argumentteina on käytetty:
- Rumat kumipallot
- Tissit on vauvojen ruokkimista varten
- Isot hinkit aiheuttaa selkä- ja niskasärkyä
- Pienet rinnat on ihanammat kuin isot
- Isot tissit on ihanammat kuin pienet
- Isot luomutissit on ihanat
- Pienet sporttitissit on ihanat
- Tissit on ihanat
- Tissit

Kiteytin tuohon kaiken minkä keskusteluketjuissa näin. Woops, uupumaan jäi:
- Se on jokaisen oma asia mitä kropalleen tekee.

Käsi ylös kenenkä mielestä tissit on vain ja ainoastaan vauvojen ruokkimista varten?
Tuntuu vähän oudolta liittää tähän nyt se toinenkin puoli mutta ei niitä pelkästään käytetä ruokintahommiin.
You know?
Minä ainakin väännän omani solmuun saunan jälkeen ja avaan vasta aamulla, tulee nätit kiharat.

T. Antisankaritar

Linkitys faceen ei onnistu taaskaan, vähän harmittaa.

Kirppikset saa minut enemmän tai vähemmän kuohumaan. Viimeisin kirpparipostaus on jaettu yli 100 kertaa joten jonkinlainen kuuma peruna tämä aihe on.

Tottahan se on ettei kultaista keskitietä kirppistouhussa ole: joko on liian kallista/halpaa/likaista/rikkinäistä tai muuten vaan voi päätyä Paskat kirppislöydöt-sivustolle .
Kyllä mä oon monesti tuolta saanut hauskuutta omaankin päivään, ei siinä.

Nettikirppis on tämä viimeisin kokemukseni.
Myin erästä vanhaa lipastoa, lähtöhinta 20€. Tarkoitus oli lähinnä päästä lipastosta eroon mahdollisimman helpolla mutta taisi siinä meikäläisellekin iskeä ahneus.
Tarjouksia rupesi satamaan yksityisviesteillä, hinta kohosi aina 60 euroon saakka ja sillä hinnalla romottimen myinkin.
Ostaja lähti tulemaan pidemmän matkan takaa lipastoa hakemaan ja sillä välin sain vielä tarjouksen, joku rouvashenkilö tarjosi 80€.
Säännöttömällä nettikirppiksellä, jossa tämä kaikki tapahtui, kaikki porsastelu on sallittu kuten oharit, yv-kauppa ja vähän jopa vittuilukin.
Toi korkein tarjous houkutti hetken aikaa ja laitoin jo edellisen ostajan viestiboksiin ilmoituksen että heyy, mä myynkin ton parikymppia kalliimmalla yhelle toiselle.
Sitten mietin sekunnin ja ajattelin että vittu, minusta ei oo tämmöseen ja että tämmönen ei ole reilua.
Olin jo ottanut vastaan yksäreitä ja korotuksia, tehnyt ohareita ja kärsinyt henkisiä tuskia kun korkeimman tarjouksen perässä lähdin hölmö menemään sokeasti.

Tämä tapahtui siis ennen joulua.
Kun tein sallitut oharit eli en myynytkään mainittua lipastoa 30 eurolla vetoamalla "kun on tämä joulukin tulossa", se ensimmäinen ostajaehdokas vittuili että en lähde kilpailemaan tästä ja osta kalliimmalla kun tosiaan on tämä joulu tulossa.
Vittu saatanan narttu.
Teki mieli avautua että painu Ikeaan senkin vitun köyhä rotko ja työnnä se joulus perseeseen... mutta sitten muistin ikiaikaisen sanonnan:
viisaampi väistää.

Kuudellakympillä lipasto lähti. Peruin perumisen koska ostaja oli jo lähtenyt tulemaan pidemmältä ja oli halukas tosiaan viemään lipaston heti pois. Yks vahva valinta ostajasta oli nimenomaan tuo, että saan kaman mahdollisimman nopeasti pois tieltä. Ja aikuisten niinku oikeestioikeesti, mun sielu, omatunto ja pää ei kestänyt enää koko kaupankäyntiä.
Vaikka mun mielestä tarkkaan säännellyt nettikirppiset on nekin joskus perseestä ihan sama mistä syistä, säännötön kirppis se vasta paha mesta onkin.
Sääntösuomi.
Minä ainakin tartten sääntöjä saatana, ei pysy tuommoseen.

Kun lipasto lopulta meni ja suljin huutokaupan, sain viestin siltä ihan korkeimman tarjouksen tehneeltä rouvashenkilöltä:
Harmi että lipasto meni. Sopiiko udella paljonko siitä sait?
Posket palavina mietin että vittuako se sulle kuuluu, mietin jopa hetken että kerron saamani hinnan.
Sitten oivalsin ettei mun tartte nyt tässä selittää kellekään yhtään mitään.
Ilmaisin kauniisti ja huumorihymiöllä maustettuna että asia on liikesalaisuus. Mun oman näkemykseni mukaan tuo oli ihan okei vastaus.
Vastaus:
Selvä! Ymmärretty!
En sitten tiedä oliko tuo tulkittavissa vittuiluksi (oli) mutta taas viisaampi väisti.
Mitä vittua nuiden narttujen kanssa puljaamaan, helvetin väliä jos joku Marjatta Kiteeltä suuttuu niin saatanasti kun en alkanut kertomaan kauppasummaa, EI VITTU KUULU SULLE!
Ja sit mä ihmettelen edelleen, miksi myyn kamojani yhtään missään.

Yhden vanhan pöydän kävi nuori mies tuossa hetki sitten hakemassa äidilleen. Yritin eka myydä sitä törkeään ylihintaan. Kun tajusin että ahneella on paskainen loppu, pudotin hintaa ja lopulta ilmoitin että kuka ekana ehtii, saa sen ilmaiseksi.
Koska mitä helvettiä minä istumaan jonkun itselleni tarpeettoman pöydän päällä haaveillen kakskymppisestä?

Sinne meni lipasto, rahalla se vaihtoi omistajaa ja sinne meni pöytä iliman eestä.

Käytöstavat kunniaan, eikö?
Kun katselee muutenkin minkä tahansa uutisen tai viihdeuutisen alla käytävää keskustelua, tulee mieleen että nämä urpot on suljettu perunakellariin kasvamaan ja tässä on tulos, saatana ituja puskee mutta kyljet mätii.
Ihmiset on perseestä paitsi ei kaikki.

T. Antisankaritar