Kilikatikalakati ja kasvimaan aidatkin nauraa.
Arvoisa lukija on mahdollisesti selannut muutaman tätä edeltävän kirjoituksen huolella ja tarkkuudella lävitse? Nauttinut kenties lukemastaan ja ollut jopa yllättynyt? Noo, elekee suotta. On sitä kummempiakin juttuja ihmisille sattunut.
Noin viikko sitten sain puhelun eksäni uudelta vaimolta: huora, perkelettäkösotkeudut, vitunämmä ja niin edelleen. Sitten keskusteltiin tunti muistakin asioista liittyen yhteiseen hanipööhömmä, hänen nykyiseensä ja minun eksääni.
Mainitsinkin että minulle tuli hieman pakottava tarve ulkoistaa ex-porsaani yhteisestä asunnosta. Vuokranmaksun kanssa oli suuria ongelmia ja sain asunnon nippa nappa pidettyä nimissäni ja vieläpä maksettua sen kun äijä keräsi matkalaukkuunsa tärkeimmät ja suunnisti "pomon sohvalle". Oikeastihan se meni ex-tyttöystävänsä luokse muutaman kilometrin päähän mutta asiaa ei ole syytä enempää valottaa, huijasi taas minkä ehti.
Lopulta ex-tyttöystävä, kyllästyneenä lupailuun suhteen jatkumisesta ennallaan, kyllästyneenä porsasteluun ja valehteluun, paiskasi sekin tämän rakkaan mätisäkin tietä pitkin menemään. Ukko oli hetken aikaa asunnoton ja ymmärsin että sai asuntolapaikan jostain. Tämäkin tarina on luultavasti hatusta vedetty mutta sattuneesta syystä en minäkään ihan joka asiaa jaksanut enää selvittää koska ei huvittanut.
Lopulta järjestyi yksiö Helsingin kaupungilta. Äimistelin miten kämppä järjestyi niinkin nopsaan, ei siinä mennyt lopulta kuin muutama kuukausi ja voelaa.
Ensialkuun porsimonin kämpässä ei ollut kuin sähköt. Palkkapussi kerrallaan tyyppi hommasi sinne sängyn, sohvan, ruokapöydän ja muuta tarvikettä mitä nyt kodin rakentamiseen yleensä kuuluu. Telkkari sillä oli omasta takaa ja se olikin arvokkain omaisuus mitä hänellä tuntui olevan: 42 tuumainen Samsungin vai minkä pingpongin töllö se nyt olikaan.
Asiat luisti tavallaan ja minäkin sain avaimen hulttion uuteen kotiin. Kävinkin siellä melko usein. Mukava yhteinen nimittäjä oli kylpyamme. Omassa kodissani oli sellainen, samoin eksän lukaalissa.
Eräänä kauniina päivänä menin jälleen omilla avaimilla sisään asuntoon ja huomasin eteisen lattialla jonkun lippulappusen. Ukko oli itse töissä tuolla hetkellä, minä vapaalla.
Tsiikasin lappua että perkele, tässähän lukee "häätöilmoitus". Taas jälleen kerran loksahti leuat ja otin äkäisen lähdön kohti äijän työpaikkaa. Lapun mukaan asuntoon vaihdettaisiin lukot seuraavalla viikolla, viikko aikaa toimia.
Sain äijän yhytettyä pieneen neuvonpitoon työpaikaltaan. Kysyin, onko vuokrat maksettu? Kyllä on. Ei varmaan ole, väitin. Näytin lappua ja totesin että sulla on tasan viikko aikaa selvittää paljonko olet pystyssä ja maksaa tai lennät pihalle etkä sen jälkeen saa asuntoa takuulla enää ainakaan kaupungilta, jos ikinä mistään.
Jostain syystä tämä kaikkien valehtelijoiden isoisä ei näyttänyt kovinkaan järkyttyneeltä mutta annas olla seuraavana päivänä kun hän kävi soittelemaan eri instansseja läpi. Armoa ei tullut mistään suunnasta ja otin vapauden itsekin tiedustella minkätyyppisestä kolttosesta tällä kertaa on kyse. Soitin kaupungin asuntotoimistoon jollekin ihmiselle, joka vastaa mainitunlaisista asioista:
Selvisi ettei vuokraa ole maksettu ensimmäisen kahden kuukauden jälkeen ollenkaan ja rästejä oli kertynyt 6 kuukauden ajalta, yhteensä yli 2000 euroa. Alkoi hirmuinen itku ja parku. Milloin oli ukko tappamassa itseään, elämällä ei ole mitään merkitystä, äitiä ikävä, vähän isiäkin, kurjuuksien kurjuus ja nyyh.
Uhkaus oli että kaikki irtain, mitä mainittuna päivänä on asunnossa siirtyy kaupungin haltuun ja huutokaupattavaksi. Minä nokkelana tyttönä pelastin sieltä 42-tuumaisen taulutelkkarin, se oli ainoo mikä mahtui kulkemaan autossa parempaan paikkaan. Samoin mukaan lähti kotiteatteri. Sekin oli epäilemättä ostettu vuokraan budjetoiduilla rahoilla.
En tiedä vielä tänäkään päivänä minkä taikatempun se eksäni tekaisi mutta puuttuvan kaksitonnisen vaan jostain repi. Lainasi joltain, mene ja tiedä. Olin itse mukana pankissa maksamassa vuokria kaupungin osoittamalle tilille tasan just eräpäivänä. Tunnelma oli hiukan kireä, äijää muistaakseni vitutti maksaa niin suuria summia kellekään. Rästit kuitenkin hoidettiin (hän hoiti) ja asuminen jatkui ennallaan, telkkarinkin kyöräsin sinne takaisin jossain välissä.
VIime viikkoisen puhelinkeskustelun aikana sain selville että toki tämä vastanainut pariskunta asuu yhdessä. Naisen mukaan oli itse ehdottanut porsakkeelle että muuttavat yhteen koska "mitä järkee maksaa kahta vuokraa, tulee halvemmaksi asua yhdessä".
Ja lopulta tuli ilmi että eksä oli saanut häädön siitä kaupungin kämpästään maksamattomien vuokrien takia. Telkkarista en kehdannut kysyä.
Alunperin teki mieli avautua nimikoiduista kokispulloista. Mä nimittäin en pysty tekemään ostopäätöstä nykyään enää kovin helposti. Tuntuu tyhmältä ostaa pullo jossa lukee "Henkka" tai "Johanna". Sama jos siinä lukee "Kulta", "Muru", "Rakas" tai "Äiti". Vittuuu. Pitäis lukea vähintään se oma nimi tai joku mukava mietelause mutta hirvittävien kokisniksojen aikana jouduin tyytymään puteliin jossa luki "Jere". Se oli lähinnä järkevää sillä hetkellä.
Hauska idea tämä nimikointi mutta perkele miten vaikeeta tämmösellä tavalliselle, vähän neuroottiselle kuluttajalle.