Olen keskellä lumista erämaata. Talo lämpiää puilla joita oletettavasti joudun kohta kantamaan lisää. Ei se mitn.
Talon vierestä kulkee junarata. Aina kun juna menee ohi, talo tärisee ja telkkarin kuva sekoaa. Se on näitä lumierämaan hienouksia, telkkarit sun muut.
Talossa asuva kääpiökani on tutkaillut minua nyt vuorokauden verran vähintäänkin epäluuloisesti. Yritin tarjota sille äsken sen omia herkkuja kädestäni, mutta kani päättäväisesti pitäytyy loitolla.
Nyt sekosi ajatus kun tuo kamala kalsarimainos tuossa sivun laidassa äkkiä ilmestyi ruudun keskelle. Miesten kalsareita ei voi mainostaa tyylikkäästi. Aina on nähtävissä joko liikaa tai liian vähän. Ja mulle on ihan sama mitä maailman onnellisimmat miestenkalsarit pitävät sisällään. Olkoon siellä Davidin perhekalleudet tai urheilusukka. Eääääghh.
Palatakseni vielä hetkeksi tähän maalaisidylliin: olkkarin ikkunasta näkyy parit pajut ja talipallot sen oksilla. Äsken näin ihan helvetin pulskan pikkulinnun ahtamassa ihraa kupuunsa.
Tätä kai se luonnosta vieraantuminen on.
Viime yönä kun paistoi täysikuu, maisemat ikkunan takana näytti aavemaisilta ja värjäytyi siniseksi. Kaupunkilaistunut maalaislyyli veti verhot ikkunan eteen koska pelkäsi mörökölliä.